Terveys ja hyvinvointi
Apu

Pitkän iän salaisuus: Tervaskantojen sukua

Pitkän iän salaisuus: Tervaskantojen sukua

Osa 5: Geenit. Maria Airolan, 88, geenit ennakoivat pitkäikäisyyttä. Hänen suvussaan yli 90 vuoden ikä ei ole mikään ihme. – Olen aina sanonut, että maallinen omaisuuteni on hyvä terveys ja viisi lasta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Nimi on ainakin tässä tapauksessa enne. Ikonen tarkoittaa pitkäikäistä, ja Ikosten sukuvaakunassa kuvatut tammenlehvät symboloivat suvun jäsenten pitkää ikää. Ikosen suvussa on nähty monia yli satavuotiaita tervaskantoja, ja suvun 88-vuotias jäsen Maria Airola aikoo itsekin sellaiseksi.

Kaksi Airolan pikkuserkkua on yli yhdeksänkymppisiä, ja pikkusisko Helka on ehtinyt 84 vuoden ikään. Serkku Paavo on vielä nuorisoa, vasta 78-vuotias.

Ikoset ovat yleensä pitkiä ja laihoja. Heillä on myös hyvä näkö.

– Isäni eli terveenä 96-vuotiaaksi, eikä hän tarvinnut koskaan silmälaseja. Vasta yhdeksänkymppisenä hän söi verenpainelääkettä. Minä olen perinyt näköni äidin puolelta, Maria Airola sanoo ja koskettaa silmälasikehyksensä reunaa.

Isä oli Airolan mukaan tervaskanto, jonka laskupää pelasi terävästi loppuun asti. Isä hoiti itse kaikki omat talousasiansa ja laskunsa. Niin tekee nyt myös tytär.

Miksi jotkut meistä ovat pitkäikäisempiä kuin toiset? Yksi karkea jako on tutkijoiden mukaan tämä: genetiikka selittää ihmisen eliniästä noin kolmasosan, ja loput on elintapojen tai sattuman syytä.

Ikosen tervaskantosuvulla on riittänyt virtaa sekä geenien että terveiden elintapojen ansiosta.

Maria Airolan isän puolen suku on lähtöisin Karjalankannaksen Antreasta, pienestä Hannilan kylästä, joka sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Viipurista.

Elämä Hannilassa oli luonnollista ja vahvasti yhteisöllistä. Naapureista välitettiin, ja nuoremmat huolehtivat ikäihmisistä. Kaikki tiesivät, oliko Iita-vanhus jo tänään käynyt kaivolla vai ei.

– Koko kylä oli hirveän yhtenäinen, ja elämä oli sosiaalista. Meillä harrastettiin aina jotain. Äiti oli martoissa ja täti lotissa. Isäni oli sekä maamiesseurassa että suojeluskunnassa. Isoisä taas oli luontoihminen, Airola luettelee.

Urheilu oli suosittua, ja eniten Hannilassa pelattiin pesäpalloa. Kylä oli pieni mutta henkisesti vireä, koska se eli Viipurin vaikutuspiirissä. Maatalojen viipurilaiset kesäasukkaat toivat Hannilaan paljon eloa ja virikkeitä.

Kannaksella syötiin terveellistä ruokaa. Omilla tiloilla teurastettu liha oli aina tuoretta.

– Muistan valtavat puutiinut, jotka olivat täynnä karpaloa ja puolukkaa. Kaalit, lantut, porkkanat ja punajuuret kasvatettiin itse. Omenat ja marjat kasvoivat isossa puutarhassa, Maria Airola kertoo.

Suvussa ei juurikaan juotu alkoholia tai poltettu tupakkaa. Jos talosta löytyi pirtua, se oli tarkoitettu eläinten lääkitsemiseen.

Terveyttä edisti myös se, että lapset seikkailivat navetoissa ja maatilojen takapihoilla. Lemmikkieläinten läheisyydessä ihminen altistuu mikrobeille, jotka suojaavat allergioilta.

Toimeliaisuus on kuulunut Maria Airolan elämään lapsuudesta lähtien. Äiti vaati Mariaa lakaisemaan tuvan lattian säännöllisesti, mutta tyttö myös hoiti lehmiä, vei kahvia milloin mihinkin ja kävi paimenessa.

Nyt lähes yhdeksänkymppisenä Maria Airola on yhä vireessä. Hän sauvakävelee kolme kertaa viikossa, jumppaa aivojaan muistipelien avulla ja tapaa ikäisiään ystäviä seniorien keskiviikkokerhossa.

Airola on osallistunut Karjalan Liiton perinnekursseille, ruskamatkoille, marttojen ruokakursseille ja kutomakursseille. Hän on käynyt Espoossa asuvan siskonsa Helkan kanssa oopperassa ja matkustellut ristiin rastiin niin Euroopassa kuin Pohjois-Suomessa.

– Lapista ei löydy sellaista tunturia, jolle en olisi kiivennyt.

Serkku Paavo on luonnehtinut Mariaa teräsmummon perikuvaksi. Näkemykseen on helppo yhtyä, sillä tilava kerrostalokoti on siisti, eikä ikä ole hidastanut Airolan puhetahtia tai liikkumista. Hän siivoaa, pesee pyykit, laittaa ruoat, hoitaa talousasiansa ja käy kaupassa itse. Hän myös syö terveellisesti ja suosii kasviksia ruokavaliossaan.

– Kala on suurta herkkuani. Aina hyvää kalaa ei saa, mutta joskus K-kauppaan tulee oikein kunnon silakkaa.

Maria Airola meni naimisiin vuonna 1950 ja sai avioliitossaan viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Aviomies kuoli yllättäen vuonna 1976. Yhteinen kotikartano oli ostettu vain kuusi vuotta aiemmin, joten talovelkaisen yksinhuoltajaäidin elämä oli aluksi hyvin rankkaa. Hyvä kunto ja kova työmoraali auttoivat venymään pitkiin päiviin. Selvitä piti.

– Silloin sanoin aina, että minun maallinen omaisuuteni on hyvä terveys ja viisi lasta. Nythän jälkeläisiä on jo vissiin viisikymmentä, Airola sanoo ja nauraa.

Lastenlapsia on syntynyt neljätoista ja lastenlastenlapsiakin kuusi. Kaikkien syntymäaikoja Maria Airola ei muista, mutta nimet kyllä.

Isomummo asuu Kouvolan Myllykosken keskustassa, ja vain hänen vanhin poikansa Eero asuu samalla paikkakunnalla. Joskus ikävä yllättää, sillä muut sukulaiset asuvat kovin kaukana.

– Minulla on hirveän hyvät välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa. Lapseni ovat menneet hurjan hyvin elämässään eteenpäin, Airola kiittelee.

Samassa ovikello soi, ja vanhin poika Eero tupsahtaa sisään. Hän piipahtaa säännöllisesti katsomassa äitiään.

– Kävin eilen rannalla sauvakävelemässä, ja tunti meni taas. Siellä oli kauheasti frisbeen pelaajia, äiti kertoilee pojalleen ja alkaa etsiä eteisestä ulkoiluvaatteitaan.

Lukeminen on Maria Airolalle tärkeä harrastus. Hänellä on aina kirja yöpöydällä, sillä uni ei tule ilman iltalukemista. Kirjojen tyylilaji riippuu siitä, mitä lähikirjastosta sattuu saamaan.

– Nyt menossa on jotain jonninjoutavaa englantilaista. En edes muista, mitä.

Airola lukee innokkaasti myös sanomalehdet. Hän on hyvin kiinnostunut politiikasta, ja televisiossa parasta ovat asiaohjelmat. Joka torstai Airola katsoo eduskunnan kyselytunnin ja soittaa sen jälkeen siskolleen Helkalle. Yhdessä siskot pohtivat Arkadianmäen keskusteluja, päivittelevät asiat halki ja parantavat maailmaa.

Vuosia sitten Maria Airolaa pyydettiin mukaan paikallispolitiikkaan, mutta hän ei lähtenyt. Sydän sykkii silti yhteisille asioille, ja Airola jaksaa innostua politiikasta yhä.

– Pakko, hän sanoo päättäväisesti.

Työ ei ole koskaan ollut Maria Airolalle rasite, vaikka hänen ammatinvalintaansa voisi luonnehtia raskaaksikin. Hän on työskennellyt vanhainkodeissa apuhoitajana, joten hän tietää käytännössä, mitä ihmiselämän loppu voi olla ja kuinka tärkeitä asioita terveys ja liikuntakyky ovat.

Työkokemuksensa takia Airola osaa myös hoitaa itseään. Hän pitää tärkeänä sitä, että ihmisellä on jokin kiinnostuksen kohde, hyvä harrastus ja kunnon työ. Mielenterveys on vähintään yhtä tärkeä juttu kuin fyysinen terveys.

– Elämä vie eteenpäin päivä kerrallaan. Pitää vain luottaa Luojaan ja huomiseen. En ole uskovainen, mutta illalla kädet menevät ristiin ja käyn läpi kaikki. Aamulla olen kiitollinen siitä, että saan herätä.

Työssään Airola viihtyi aina vanhojen ihmisten seurassa, sillä heillä on arvokasta elämänkokemusta.

– Eräs vanha neiti Nilsson eli satavuotiaaksi. Minulla oli kunnia olla töissä viimeisenä yönä ja laittaa hänet nukkumaan. Olen aina sanonut, että minun pitää elää satavuotiaaksi, koska hänkin eli. Koska on pitkäikäistä sukua, niin ehkä on vielä itselläkin vuosia jäljellä, Airola miettii.

Mutta päivä kerrallaan. Nyt pipo päähän, lenkkarit jalkaan, sauvat käteen ja pihalle ruskaloistoon.

*****

Maria Airola

  • Syntynyt Hannilan kylässä Karjalan Kannaksella 4.10.1925.
  • Asuu Anjalankoskella.
  • Kolme sisarusta. Helka-sisko on 84-vuotias ja nuorin veli Matti 73-vuotias. Lasse kuoli alle 80-vuotiaana.
  • Leski. Viisi lasta: Eero (1951), Esko (1952), Marja (1954), Veli-Matti (1956) ja Leena (1963).
  • Neljätoista lastenlasta ja kuusi lastenlastenlasta.
  • Työskennellyt hoitoalalla. Oli viimeksi vanhainkodin sairasosastolla.
  • Oli perustamassa Ikosten sukuseuraa ja osallistui seuran ensimmäisen Hannila-kyläkirjan kokoamiseen. Nyt Hannilasta julkaistaan toinen kyläkirja.

teksti Saara Pakarinen,

kuvat Timo Pyykkö

*****

ARVOITUSTA KERRAKSEEN

Geenit eivät yksin sanele elämän pituutta. Se on yhteispeliä ympäristötekijöiden ja elintapojen kanssa.

Lähisukulaiset ovat joskus kuin samasta puusta veistettyjä. Ei ihme, sillä pituus, ruumiinrakenne ja muut ulkonäköön vaikuttavat seikat ovat periytyvimpiä ominaisuuksiamme.

Pitkäikäiseen sukuun syntynyt saattaa viritellä toivetta pitkän iän periytyvyydestä.  

– Kaksostutkimukset osoittavat, että pitkäikäisyys on osittain periytyvä ominaisuus, sanoo tutkimusprofessori Markus Perola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL).  

Pitkäikäisyys näyttäisi olevan klassinen niin sanottu monitekijäinen ominaisuus, johon vaikuttavat useat eri geenit ja ympäristötekijät – kuten elintavat – yhdessä.

Perolan mukaan poikkeuksiakin varmaan on, mutta ei ole poissuljettua, ettei joissain suvuissa voisi olla geenimuotoja, joilla on suuri vaikutus suvun pitkäikäisyyteen. Tälläisiä geenejä ei vain ole löydetty.

Etsimiseen on kyllä panostettu: 30 maan tutkijat ovat tuoneet kortensa kekoon tutkimukseen, jossa on selvitetty pitkäikäisyyteen vaikuttavia geenejä.  

Monet terveyteen ja elinikään vaikuttavat sairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, Alzheimerin tauti ja eräät syövät, esiintyvät suvuittain. Tervaskantojen suvuissa monet näyttävät välttyvän niiltä ja elävät terveinä pitkään.  

– On olemassa joitain satunnaisia esimerkkejä suojaavista geeneistä, jotka vaikuttavat esimerkiksi kolesteroliaineenvaihduntaan ja sitä kautta sydän- ja verisuonitauteihin, mutta nämä ovat harvinaisia ja käytännössä puhtaasti perhekohtaisia tapauksia.

Sattumalla, tuolla jokerikortilla, on suuri merkitys etenkin yksilötasolla.

Onko tarpeellista tuntea geeniperimänsä? Tiettyjä sairauksia seulova geenitestaus onnistuu jo nyt netistä tilattavalla testillä. Sillä voi saada selville, kuuluko esimerkiksi perinnöllisen silmäpohjan rappeuman tai verisuonitukoksen riskiryhmään.       

Yleisimpiin geenitesteihin kuuluu laktaasigeenin laktoosi-intoleranssille altistavan mutaation testaus. Se on eniten määrätty geenitesti Suomessa.

Perola pitää testejä periaatteessa hyvinä, mutta muistuttaa, että kannattaa tehdä vain sellaisia testejä, joista on jotain hyötyä.

– On tärkeää, että geenitestin tekemiseen on jokin syy. Sen tulosta tulee voida hyödyntää, eli se joko parantaa diagnostiikkaa tai hoitoa tai sitten auttaa vaikkapa elintapojen muokkauksessa.

Perola painottaa, että geenitestiä ei tulisi koskaan tehdä vain potilaan tai lääkärin uteliaisuuden vuoksi. Esimerkiksi rintasyövälle altistavien BRCA1- ja BRCA2-geenien sekä periytyvän paksusuolensyövän testauksessa tämä on selvää – muttei kaikissa geenitesteissä.

– Geenitestiä tehtäessä tulee myös aina muistaa, että se kertoo myös sukulaisten mahdollisesta kantajuudesta. Geenitestin tekijän tulisi miettiä tämä asia, ennen kuin testiin menee.

Saamme vanhemmiltamme ja suvuiltamme myös henkistä perintöä. Moni huomaa itsessään samoja luonteenpiirteitä kuin vanhemmissaan. Silti luonteet eivät periydy, vaikka toista väitettäisiin.  

– Meillä jokaisella on synnynnäinen ja pysyvä temperamenttimme. Se ei kuitenkaan määrää kohtalonomaisesti, millaisia meistä tulee. Monet ominaisuudet, joita pidämme luonteenpiirteinä, ovat varhain vakiintuneita suhtautumis- ja reagointitapoja. Niitä voi muuttaa, vaikka se onkin vaativaa, terapeutti ja tutkija Marja Saarenheimo sanoo.

Jos sitkeyttä ja halua henkiseen kasvuun riittää, voi perimäänsä kehittää.

Hyvät asiat jalostuvat usein kiitollisuudeksi, joka rakentaa mielen tasapainoa.

Kun saa itsensä kiinni ikävästä reagointitavasta, jossa tunnistaa saman kaikupohjan kuin omalla vanhemmallaan on, kannattaa pysähtyä ja ottaa koppi. Kun tiedostaa opitun käyttäytymismallin, muutoksen ensimmäinen askel on otettu.

*****

Vaikuta siihen, mihin pystyt  

  • Jos suvussa on periytyviä sairauksia, kannattaa kääntää katse tulevaan: mahdollisesta riskistä voi tulla tie terveempään elämäntapaan. Käänny terveydenhuollon ammattilaisten ja potilasjärjestöjen puoleen saadaksesi lisätietoja ja elintapaohjausta.
  • Geenitestit yleistyvät tulevaisuudessa. Arvellaan, että lääkärintarkastuksen yhteydessä voidaan tehdä esimerkiksi sydäntaudin geenitesti, joka ohjaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa.  
  • Millaisen henkisen ja sosiaalisen perimän sait vanhemmiltasi ja suvultasi? Pohdi, mitä asioita voit tehdä toisin ja miten muuttaa asenteitasi ja tapojasi.    
  • Pitkäikäisten suvuissa on usein vahvaa yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta. Jos suku on pieni tai yhteyksiä ei ole, rakenna oma yhteisösi muulla tavoin. Karista ennakkoluulot ja toimi omien arvojesi mukaan.   

teksti Riitta Heimonen,

kuva Timo Pyykkö

Juttu on ilmestynyt Avun numerossa 44/2013.

Julkaistu: 8.11.2013