Pitkämäki rennosti ja Ruuskanen "perustupelluksella" finaaliin
Puheenaiheet
Pitkämäki rennosti ja Ruuskanen "perustupelluksella" finaaliin
Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen heittävät miesten keihäsfinaalissa lauantaina. Teemu Wirkkala kompastui helmasyntiinsä: yliyrittämiseen ja jännittämiseen.
15.8.2013
 |
Apu

Tero Pitkämäen 83,49 kantanut finaaliheitto syntyi ensimmäisellä ja näytti katsomon ylimmälle penkkirivillekin lähes puolihuolimattomasti nakatulta. Pitkämäki naureskeli kentällä ja karsinnan jälkeen hyväntuulisena, että finaalissa on sitten heitettävä enemmän "nasta laudassa".

- Kylläpä musta ny ollaan kiinnostuneita. Tästä ei varmaan ehtinyt näin aamusta vielä mennä muita urheilijoita, Pitkämäki vitsaili mixed zonella juuttuessaan haastattelupisteeseen toisensa jälkeen.

Luzniki-stadionin kova ja nopea alusta on kuin tehty 195-senttiselle ja atleettiselle Pitkämäelle - etenkin nyt, kun vuosia kiusannut liian aikainen tukijalan maahan tömähtäminen ja heiton "karkaaminen" on saatu aisoihin. Karsinta antaa harvoin osviittaa itse kisasta, mutta on ihme, mikäli Pitkämäki ei taistele tosissaan MM-kullasta.

Muista keihäsmiehistä rajan saavuttivat vain vanha kiistakumppani, Norjan Andreas Thorkildsen (83,05) ja oman ennätyksensä heittänyt Egyptin Abdelrahman El Sayed (83,62). Tekniikkaongelmien kanssa kamppaillut Thorkildsen esiintyi tutun itsevarmasti, mutta ei suostunut vastaamaan oikeastaan yhteenkään norjalaismedian kysymykseen suoraan.

Antti Ruuskanenkaan ei saavuttanut karsintarajaa, mutta 81,36 riitti helpohkosti finaaliin. Mikään muu ei miehen mukaan sitten helppoa ollutkaan:

- Ai mitäkö minä puhisen? No kun piti englanniksi haastattelu antaa. Keihään heittäminen on paljon helpompaa...

- Ensimmäinen heitto oli kyllä varsinainen esitys. Katsoin askelmerkit väärin, ristiaskeleet lähtivät metritolkulla liian aikaisin ja sitten vielä kompastuin omiin jalkoihini. Eli perustupellusta, Ruuskanen jutteli tuttuun tyyliinsä.

Pahemmin Ruuskanen ei silti tuntunut stressaavan, kun perinteisesti hankalin paikka eli karsinta oli selvitetty.

- Heitetään sitten finaalissa enemmän, nyt pittää vaan unohtaa tämä. Karsinnat ne on minulle aina yhtä vaikeita, vaikka arvokisakokemus ja Akin (valmentaja Parviainen) neuvot ovat auttaneet valmistautumisessa.

Ruuskasen kämppäkaveri Teemu Wirkkala jäi tulokseen 79,50 eikä selviytynyt finaaliin.

- Ei vaan jäsähtänyt paikoilleen sillä tavoin kuin treeneissä, tekeminen oli jännittynyttä ja epävarmaa säätämistä. Kaiken kyllä piti olla kunnossa, Wirkkala kommentoi.

Harvasanaisen Wirkkalan ja suomalaistoimittajien kesken syntyi lähinnä absurdi sanavaihto, kun häneltä udeltiin keihäänsä lainaamisesta Tero Pitkämäelle.

- Minkä keihään? Ei se ole mun.

Jaha. Kenenkäs sitten?

- Mun kaverin.

Kenen kaverin, eli onko hänellä nimikin?

- Aallon Mikan. Otin mukaan, koska olen heittänyt sillä keihäällä ennätykseni. Saa Tero sitä lainata finaaliinkin, jos haluaa.

Keppi kuin keppi - mutta ruudun ääreen liimautuu lauantaina taas miljoonayleisö seuraamaan Pitkämäen ja Ruuskasen mitalijahtia.

Kommentoi »