Apu

Pirjo Lonka: ”Liikutun kyyneliin, kun joku on ystävällinen, aurinko paistaa, lapsi halaa, mies sanoo että rakastaa – joka päivä”

Pirjo Lonka: ”Liikutun kyyneliin, kun joku on ystävällinen, aurinko paistaa, lapsi halaa, mies sanoo että rakastaa – joka päivä”
– Puhun itsekseni. Kaveri näki kerran, että hölötän itsekseni kaupungilla, aina voi sanoa että reploja käyn läpi, Pirjo Lonka paljastaa.
Julkaistu: 6.2.2021
Jatka lausetta Pirjo Lonka: Minun olisi pitänyt syntyä ... pojaksi, ajattelin nuorena. Halusin pelata jääkiekkoa, halusin juosta ja mellastaa. Kertoa vitsejä ja olla ihailtu rohkeudestani. Koin vahvasti että se ei ollut tytölle sopivaa. Nyt ymmärrän, että se on erittäin sopivaa kaikille. Nautin tyttöydestäni ja naisena olemisesta ja mellastan ja kerron vitsejä jos haluan.
Teini-iässä ihailin erityisesti ihmisiä, jotka uskalsivat olla sellaisia kuin olivat – ja erottua. Taiteilijoita. Muistan ihailleeni näyttelijöitä, jotka hikisinä ja silmiä pyöritellen olivat kuin shamaaneja. Siinä oli provokaatiota, tavallisuudesta pois pyrkivää. Inhosin tyhmiä sääntöjä. Eli asioita, jotka tehty tietyllä tavalla, eikä kyseenalaisteta, etteivätkö ne voisi olla toisellakin tavalla. Kapinoin muistaakseni kaikkea paitsi vapaata ajattelua vastaan. Olin hankala ja ärsyttävä teini, näin muistelen.
Viimeksi nauroin makeasti, kun mieheni selitti ­miksei saanut ässäarpaa palautettua ärrälle. Oli kyllä yrittänyt. Nauru on parasta. Nauran joka päivä.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun joku on ystävällinen. Aurinko paistaa. Joku muistaa. Lapsi tulee halaamaan. Mies sanoo, että rakastaa. Liikutun myös joka päivä.
"Ennen tein äärirajoilla urheilua ja veren maku suussa -treeniä. Rääkki on vaihtunut leppoisaan lenkkiin tai kävelyyn ja ihan perusjumppaan ja tanssahteluun."
Vihaan sydämeni pohjasta salasanoja, tieto­koneiden koodeja, tunnistautumisia, ­vahvoja tunnistautumisia, sovelluksia sovelluksen perään tunnistautumiseen. Tietokoneiden ja ­koneiden metkuja sekä netin tökkimistä.
En enää rakasta ruumiini rääkkäämistä. Ennen tein äärirajoilla urheilua ja veren maku suussa -treeniä. Rääkki on vaihtunut leppoisaan lenkkiin tai kävelyyn ja ihan perusjumppaan ja tanssahteluun.
Häpeän syvästi, kun nuoruudessa loukkasin ystävääni. Olin ajattelematon, äkkipikainen. Sain silloin anteeksi ja se muutti ajatteluani monista asioista. Kannan sitä mielessäni vieläkin.
Kadun yhä tilanteita, joissa en ole uskaltanut. Olen kieltäytynyt sosiaalisista tilanteista, joistain työ­tilanteistakin sen takia, että en ole uskaltanut. Nuorena menin minne vain ja tein miettimättä. Nyt mietin liikaakin. Se on vanhemmiten tullut heikkous, joka voi liittyä myös mukavuudenhaluun ja siihen, ettei halua omalta mukavuusalueeltaan ihan helpolla pois.
"Tarvitsen valoa päivällä, pimeää yöllä. Olen harkinnut kirkasvalolamppua, mutten usko siihen eli ei kannata. Pitää kestää kevääseen."
Sukurasitteeni on höpötys. Höpötän mielelläni. En tiedä, kuunteleeko kukaan. Höpötän kyllä ihan hitsin hyviä juttuja, että sikäli harmi jos eivät kuuntele. Puhun itseksenikin. Kaveri näki kerran, että hölötän itsekseni kaupungilla, aina voi sanoa että reploja käyn läpi.
Juuri nyt ottaa päähän, että ei ole valoa. Eikä aurinkoa ole näkynyt. Tarvitsen valoa päivällä, pimeää yöllä. Olen harkinnut kirkasvalolamppua, mutten usko siihen eli ei kannata. Pitää kestää kevääseen.
Antakaa minun edes kerran päästä avaruusalukseen ja kiertää maapallo. Jos elän yli satavuotiaaksi, ­toivon etten ole sietämätön taakka ­jälkeläisilleni.
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, ottaisin mielelläni avun vastaan.
Luulin itsestäni ­liikoja, kun ostin ­voimistelu­- renkaat ja ajattelin näyttää perheelle temppuja, joita nuorempana osasin. Aion vielä opetella niitä temppuja.
Kommentoi »