Apu

Pintaa syvemmälle: Käännöskirjallisuus



Pintaa syvemmälle: Käännöskirjallisuus

Suomen käännöskirjatarjonta on kaventunut ja yksipuolistunut. Pitäisikö suurtenkin kustantamojen ajatella asiassa muuta kuin kysynnän ja tarjonnan lakia ja välitöntä voitonmahdollisuutta?
Teksti Susanna Luikku

Onko kirjahyllyssäsi oma lokero Keltaisille kirjoille? Oli tai ei, Tammen toimitusjohtajan Jarl Hellemannin (1920–2010) perustama Keltainen kirjasto on tuttu useimmille kirjanystäville. Sen ensimmäinen teos, Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky, ilmestyi suomeksi vuonna 1954.

Yli 400 kirjan joukkoon mahtuu monia klassikoita ja 30 Nobel-palkittua kirjailijaa, joista muutaman teoksia ilmestyi sarjassa jo vuosia ennen palkinnon myöntämistä ja maailmanmainetta.

Keltainen kirjasto toimii yhä, mutta muuten käännöskirjallisuuden kenttä on kaventunut. Nimikkeitä on vähemmän, ja niissä korostuvat anglosaksisuus, dekkarit, niin sanotut varmat nimet ja self help -kirjallisuus.

Suunnilleen puolet kaikesta, mitä Suomessa luetaan, on toki yhä käännetty toisesta kielestä. Eikä käännöskirjallisuutta luonnollisesti olisi olemassa ilman kääntäjiä. He ovat jo pitkään protestoineet polkuhintoja, kirjamarkkinoiden yksipuolistumista ja alalle pesiytynyttä kiirettä vastaan.

Monen kääntäjän näkemys on, että suuret kustantamot pelaavat enemmän varman päälle kuin ”vanhoina hyvinä aikoina”.

Riskejä ottavat lähinnä pienkustantajat, joiden taso on hyvinkin kirjava. Niiden resurssit ovat niukat, ja se näkyy joskus niin kääntäjien kuin kustannustoimittajien osaamisessa sekä lopputuloksessa. Toisaalta osa pienkustantamoista julkaisee erittäin korkeatasoista käännöskirjallisuutta.

Vaikka internet ja älylaitteet ovat periaatteessa madaltaneet maailman rajoja, rajat ja varsinkin kielirajat ovat silti olemassa. Hieman paradoksaalisesti kehitys on myös tehnyt elokuvista, tv-sarjoista ja musiikista entistä enemmän keskenään samankaltaista, kun haetaan globaalia menestystä ja suurimpia yhteisiä nimittäjiä.

Kustantamot vetoavat joskus siihen, että yhä useammat lukijat tilaavat uutuutensa alkukielellä esimerkiksi verkkokauppa Amazonista. Se joukko, joka osaa ja jaksaa lukea kirjoja muulla kuin äidinkielellä, on kuitenkin lopulta pieni.

Oma lukunsa ovat vahvasti suomalaiskansalliset kirjallisuusaiheet kuten sotahistoria. Sekä arvosteluissa että kirjamarkkinoinnissa painopiste on siirtynyt yhä enemmän kotimaisen kirjallisuuden suuntaan, mitä päättynyt satavuotisjuhlavuosi ja vuoden 1918 sisällissodan muistelu on osaltaan voimistanut.

Kansallisen kulttuurin, historian ja kirjallisuuden arvostaminen on toki hyvä asia, mutta vähemmän silloin, jos se tapahtuu maailmankirjallisuuden kustannuksella.

Vastavirtaa edustaa esimerkiksi kansainvälisyyteen keskittynyt Helsinki Lit -festivaali, joka järjestettiin tänä vuonna neljännen kerran. Siellä jaetaan myös Jarl Hellemann -palkinto vuoden parhaalle käännöskirjalle laadukkaasta suomennoksesta. Tänä vuonna sen sai yhdysvaltalaisen Hanya Yanagiharan Pieni elämä ja kirjan kääntäjä Arto Schroderus.

Merkittävä osa käännösoikeuskaupoista syntyy tai aloitetaan yhä alan messutapahtumissa. Erottautumisen merkityksen ymmärtää etenkin maailman suurimmilla kirjamessuilla Frankfurtissa.

Muutaman päivän aikana liikkeellä on noin 500 kirjallisuusagenttia, lukemattomia kustantamoja ja kymmeniätuhansia kirjoja. Myös Göteborgin ja Helsingin kirjamessut ovat paisuneet vuosi vuodelta.

Pysyväksi megatrendiksi on muodostunut Nordic noir eli pohjoismainen dekkarikirjallisuus, joka kuvaa tyypillisesti kovaa ja poliisien näkökulmasta kuvattua rikosfiktiota. Sen käännösoikeuksista käydään kovaa kilpailua.

Positiivista on se, että suomalaiskirjailijoita käännetään yhä enemmän. Kun ennen kansainväliset markkinat tarkoittivat lähinnä Arto Paasilinnan, Leena Lehtolaisen ja Sofi Oksasen kaltaisten nimien kirjoja, nyt suomalaisia teoksia julkaistaan maailmalla noin 300 kappaletta vuodessa 40 eri kielellä.

Pieni kielialue on kuitenkin pisara maailman kirjameressä. Erottautuminen on tärkeää, ja siihen tarvitaan yhä useammin agentin tai agentuurin apua. Kirjojen ja kirjailijoiden ympärille on luotava brändi, jotta ostajat tietävät, mitä on tarjolla.

Rajat ylittävän kirjallisuuden merkitys on alallaan perustavaa laatua. Ilman sen synnyttämää vuorovaikutusta ja teoksia kulttuurilta katoaisi pohja – eikä tarvitse kuin kuvitella, kuinka suppea, yksipuolinen ja tunkkainen suomalaisenkin kirjallisuuden historia ja nykyhetki olisi ilman käännöskirjoja.

Kirjallisuuden kääntäminen on aina myös toisen kulttuurin ymmärrettäväksi tekemistä.

Julkaistu: 11.9.2018