Image

Pikkuporvari paheksuu



Pikkuporvari paheksuu

Kolumni | Suvaitsevaistosta on tullut kyyläävää pikkuporvaristoa, kirjoittaa Ruben Stiller.
Teksti Ruben Stiller

Mitä eroa on taloyhtiön naapureitaan kyyläävällä pikkuporvarilla ja Suomen suvaitsevaistolla?

Vaikea sanoa. Kyyläävä pikkuporvari kiikaroi naapureitaan ja kauhistelee naapurista kantautuvia yhdynnän ääniä. Valpas suvaitsevaisto valvoo somessa ja tuohtuu, kun transuista on taas sanottu jotain ikävää.

Tärkeintä on saada kauhistelulle kohde, johon voi estoitta projisoida kaikki likaiset ja ristiriitaiset tunteensa.

Pikkuporvarille kelpaa naapurin väsymätön seksiaddikti, jonka kyltymättömyys rikkoo vakiintuneen parisuhteen tv-illan harmonian. Suvaitsevaisto tarvitsee viikottain lihaa syövän heteron typerän tokaisun homoista tai jostain vähemmän seksikkäästä vähemmistöstä. Sen jälkeen vetäydytään yleisen paheksunnan orgioihin, jossa moraali loistaa puhtauttaan.

On se niin kauheeta, että naapurista kuuluu tuollaisia ääniä.

On se niin hirveää, että taas joku lihaa syövä läski hetero kieltäytyi hyväksymästä tasavertaista avioliittolakia.

Tuohtumus on ihanaa, kun on jotain millä ratsastaa. Ilman hyviä vihollisia pikkuporvarit ja suvaitsevaisto olisivat pahassa pulassa: oma identiteetti jäisi epämääräiseksi, moraalin rajat olisivat häilyviä ja elämältä putoaisi pohja pois.

Kyyläävän pikkuporvarin helvetti on talo, jossa ei tapahdu mitään luvatonta. Suvaitsevaiston helvetti on täysin suvaitsevainen maailma. Sellaisessa maailmassa suvaitsevaisuudelta puuttuisi kohde.

Onneksi maailmassa on homoja. Homot ovat mediaseksikkäitä ja sopivat mainiosti oman suvaitsevaisuuden mainostamiseen somessa.

Vammaiset ja köyhät eivät ole yhtä mediaseksikkäitä. Vammaiset eivät luo muotia, eikä heillä ole campia tarjolla. Köyhien asia puolestaan pitkästyttää helposti, koska meidän täytyisi puhua monimutkaisista rakenteellisista ongelmista ja potea etuoikeutettujen syyllisyyttä. Vammaisten ja köyhien bileet eivät vedä vertoja homojen bileille.

Homoon voi aina luottaa, kun on taas aika suvaita: heistä on helppo puhua, he näyttävät hyviltä ja heidän kauttaan voimme puhua omasta seksuaalisuudestamme.

Kun puhumme homoista, haluamme myös kertoa, kuinka ennakkoluulottomia olemme seksuaalisesti. Homot ovat väline tämän ilosanoman kertomiseen: mikä olisi kauheampaa kuin oman seksuaalisen estyneisyyden paljastaminen vapaamielisessä ja coolissa seurueessa, jolle mikään inhimillinen tai epäinhimillinen ei ole vierasta?

Urbaanin suvaitsevaiston tulisikin kiittää homoja joka ikinen päivä. Homot ovat tarjonneet suvaitsevaistolle täysin riskittömän tavan viestiä ennakkoluulottomuutta. On kivaa mennä someen, kiihtyä hetki homojen asian puolesta ja syödä tämän jälkeen iltapalaa. Raitiovaunussa tilanne on toinen. Homoja ja maahanmuuttajia solvaavalta idiootilta voi saada turpiinsa, joten on todella ymmärrettävää, että suvaitsevaiston sankarillinen taistelu roihuaa sosiaalisessa mediassa.

On se kumma, etteivät kaikki ihmiset ymmärrä, miten sankarillista taistelua tasa-arvoisen avioliittolain puolesta käydään. Kehä 3:n ulkopuolella asuu kuulemma kummallisen suvaitsematonta porukkaa. Ne ovat huolestuneempia työpaikoistaan ja terveyspalveluistaan kuin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ne eivät jaksa joka viikko kuulla, miten huonosti homoilla menee.

On se hirveää! Tässä alkaa itsekin miettiä tuota maailman pahuutta.

Miksi kaikki suomalaiset eivät tuuleta joka viikko tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, miksi niin monet keskittyvät heterojen naurettaviin elämänongelmiin, miksi puhutaan koko ajan Nokiasta, vaikka moni transseksuaali jonottaa sukupuolenvaihdosleikkausta?

Hirveää, ihan kauheaa. ■

204 | Marraskuu 2013

Julkaistu: 1.11.2013