Maaliskuun kuudes oli Euroopan parlamentissa Brysselissä jännä päivä. Yhdeksän naisparlamentaarikkoa esitti Vaginamonologeja-näytelmän kansainvälisen V-Dayn kunniaksi. V-Day on Vaginamonologien kirjoittajan, amerikkalaisen Eve Enslerin perustama liike, joka vastustaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa.
Maaliskuun kuudes oli Euroopan parlamentissa Brysselissä jännä päivä. Yhdeksän naisparlamentaarikkoa esitti Vaginamonologeja-näytelmän kansainvälisen V-Dayn kunniaksi. V-Day on Vaginamonologien kirjoittajan, amerikkalaisen Eve Enslerin perustama liike, joka vastustaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa.
Päivä oli jännä siksi, että parlamentin vanhoillis-pöyhkeiden seinien sisällä on räväkkä teko sanoa vagina. Pari miesedustajaa, lähinnä saksalainen kuusikymppinen kristillisdemokraatti Werner Langen, oli yrittänyt estää näytelmän esittämisen. Siitä sekä tietysti vaginasta itsestään aiheutuneen ennakkokohun takia parlamenttirakennuksen Yehudi Menuhin -tilassa oli ennennäkemätön ryysis yleisöä ja ihan oikeaa mediaa, ei pelkästään parlamentin omia kuvausryhmiä, kuten usein on.
Meille länsimaihin on vakiintunut tapa, että kun halutaan huomiota naisten asioille ja oikeuksille, nostetaan hameet korviin ja lyödään sukuelimet pöytään.
Tai tarkemmin, kun naiset haluavat keskustella naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai tasa-arvo-ongelmista, he alkavat huudella alapäänsä nimeä. Keinon tarkoituksena on herättää miesten huomio, koska mies on niin yksinkertainen tohvelieläin, että me tiedämme kyllä, mikä sitä kiinnostaa. Miestä yksinkertaisempi entiteetti on vain media, joka laukkaa paikalle kuin vesikauhuinen hirvi, kunhan vain vihjaistaankin jotakin, josta saa seksiaiheisen otsikon.
Naisten, etenkin kolmannen maailman naisten asioiden ajaminen on niin pyhää, ettei mikään menetelmä ole liian naurettava tai surkea. Niin kuin nyt nämä runsaat kymmenen vuotta sitten ilmestyneet Vaginamonologit, joita on väsymättä luukutettu ympäri kaikkien omasta mielestään avointen maailmankolkkien. Niiden ideana siis on, että niissä ”puhuvat erilaiset vaginat”.
Näytelmäkirjailija Eve Ensler on kertomansa mukaan kerännyt tekstejä varten tuhansien erilaisten naisten kertomuksia sukuelimistään ympäri maailmaa, mutta monologit ovat hyvin newyorkilaisia ja hyvin elitistisiä. Niissä vikistään orgasmin saamisen hankaluudesta ja siitä, että se on ruma tai kauhea, vaikkei oikeasti lopulta olekaan. Puhuvista vaginoista voi tehdä kantaaottavan näytelmän, koska vagina on viisas toisin kuin sen sukulaiselin penis, jonka kaikki tietävät olevan saapastakin tyhmempi.
Suomessa oltiin samaan aikaan saman teeman äärellä. Naistenpäivänä julkaistiin Katja Ketun ja Krista Petäjäjärven toimittama antologia, jossa on naisten kirjoittamia tekstejä naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta vallankäytöstä. Kirjan nimi on – tietysti – Pimppini on valloillaan. Vienankarjalainen laulajamuori Santra Remsujeva esittää vuonna 2002 julkaistulla Vienan kansan lauluja -levyllä samannimisen, hävyttömäksi luonnehditun kappaleen.
Osa kirjan kirjoittajista on ollut nimestä raivoissaan, koska sillä ei ole mitään tekemistä sisällön kanssa. Paitsi että sen ovat kirjoittaneet vaginan ympärille kasatut olennot. Ja pimppi, hih hih.
Kaiken hyvää tarkoittavan vaginamekkaloinnin alla jää huomaamatta, että naisasioiden ajamisena keinona se tuskin on kovin tehokas. Kaikki Euroopan miehet eivät yllättäen vyöryneetkään paikalle Brysseliin, vaikka the sana mainittiin. Parlamentin Vaginamonologien kuuntelijoista ainakin neljä viidesosaa oli toisia naisia, nuoria, korkeasti koulutettuja parlamentin työntekijöitä tai keski-ikäisiä, keskiluokkaisia naisia, jotka kaikki tietävät jo nämä naisiin kohdistuvat ikuisuusongelmat. Samanhenkiset paasaavat samanhenkisille.
Jos halutaan estää ja vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kannattaisi luultavasti promotoida asiaa miehille, etenkin nuorille miehille. Ehkä jopa toisten miesten pitäisi tehdä se. On vähän vaikea tajuta, mitä muuta kuin myötähäpeästä punaisia korvia seuraa siitä, kun Sirpa Pietikäinen voihkii kahdeksan kollegansa kanssa lavalla teko-orgasmia.
Toisekseen, aika harvoin näistä vagina-aiheisista taideteoksista on seurannut syvempää keskustelua kuin se, että tässä naiset ovat tehneet vagina-aiheisen taideteoksen, katsokaa.
Kun miehen älyä halutaan loukata, sanotaan, että he ajattelevat alapäällään. Jostain syystä tiedostavaa ja rohkeaa esittävät naiset taas suorastaan haluavat retostella sillä. Se antaa kuvan siitä, että meidän kaikkien naisten vaginoilla olisi jotakin leviteltävää, tärkeää asiaa.
Mutta ei, ei sillä ole mitään asiaa. Ei se edes osaa puhua
*
Virpi Salmi on vapaa toimittaja, joka istui europarlamentin Vaginamonologeja-esityksessä eturivissä.
