Tamperelaisittain sekava jääkiekkokausi sai piristysruiskeen lokakuussa, kun tuskin 16-vuotias Aleksandr Barkov junior nostettiin Tapparan liigarinkiin – ja hän pääsi heti historiankirjoihin sarjan nuorimpana maalintekijänä. Debyytti kirvoitti kuuluvat aplodit yleensä hiljaisen kriittiseltä Hakametsän yleisöltäkin.
Syy on selvä. Juniori on yksi Suomen kiekkoilun suurimmista lupauksista vuosikymmeniin ja kuin parannettu painos isästään, kausien 1994–2004 Tappara-ikonista Aleksandr Barkov seniorista.
Kiekkoa syvemmin seuranneille pojan lahjakkuus ja valmius aikuisten peleihin eivät tulleet yllätyksenä, mutta pyöritys on lajipiireissä ollut melkoista.
Pakko siksi kysyä klassinen idioottikysymys: miltä tuntuu olla Mikael Granlundin jälkeen maan ykköslajin suurin toivo?
– En mää ole ajatellut asiaa noin. Tietysti tuntuu hyvältä, että on näin nuorena liigassa, mutta en ole suunnitellut mitään tarkemmin. Olen kuitenkin aina halunnut ammattikiekkoilijaksi, Barkov jr sanoo.
Nyt tilanne on, että kotona asuva juniori ei käy koulua, minkä hän hiukan vaivautuneena tunnustaa. Asetelmassa on riskinsä, mutta mikäli pahoja loukkaantumisia ei tule, ammattilaisura NHL:ssä asti on erittäin todennäköinen.
– Pelaan kotona XBoxia, kun en ehdi käydä koulua, ja sitten olen kavereiden kanssa. Liigan mukana oleminen teettää työtä.
Tapparassa on tehty järkevä linjanveto, ettei pelaajanalkua enää kuormiteta A-juniorien peleillä. ”Pikku-Sasha” on joukkueen kuopus, jonka ajoittainen omiin maailmoihin unohtuminen, ujous ja mopoauto herättävät hyväntahtoista kuittailua, mutta oma paikka löytyi heti kentällä ja kopissa.
Tai no, pikku ja pikku. Hänellä on mittaa lähes 190 senttiä ja painoakin 88 kiloa. Kasvoissa on luonnollisesti lapsenomaista pyöreyttä, ja lihaksisto on kasvuvaiheessa, mutta Barkovin raameilla NHL-uraa on huomattavasti helpompi rakentaa kuin muuten joka osa-alueella huippulahjakkaan Granlundin.
Tapparan yleistila sen sijaan on kaukana optimaalisesta. Yritystä pelistä ei puutu – joskus sitä on pikemmin liikaa – mutta huonosti rakennetun ja sekasorrossa olevan ryhmän peliä ei taikatempuilla käännetä. Nelikymppinen isä-Barkov meni kesällä tilannetta seurattuaan jopa niin pitkälle, että tokaisi olevansa kahden viikon treenillä samassa kunnossa kuin nykyjoukkue.
Sami Hirvosen päävalmentajana korvanneen Risto Dufvan ja kumppanien murheita on lisännyt, että jo valmiiksi hatara puolustuspää on kokenut suoneniskuja Tuukka Mäntylän lähdön ja toinen toistaan seuranneiden loukkaantumisten vuoksi.
Realismia on, että tämä kausi menee perusasioiden – syöttö- ja hakulinjojen, maalipaikkojen hyödyntämisen, oman alueen puolustuspelin ja niin edelleen – hakemiseksi ja selviytymistaisteluksi. Keväällä puikkoihin astuu sitten vanha tuttu Jukka Rautakorpi, mikä tietää isoa ja pitkäkestoista remonttia sekä kaukalon että organisaation puolella.
Barkov jr:lle tilanne on kaksijakoinen.
– Oli helpompi tulla sisään, kun valmentaja ja moni pelaaja vaihtui. Mutta ei se kivalta tunnu, kun tappioita tulee, hän sanoo.
– Dufva on vaativa valmentaja, mutta sillä on hyvä huumoritaju. Nyt mää pelaan junnusopimuksella, mutta ensi vuodeksi pitäisi saada vähän toisenlainen.
Näin voi sanoa myös Tapparan kannalta. Tosin luulisi, että tässä tapauksessa tarkan euron miehenä tunnettu toimitusjohtaja Mikko Leinonenkin ymmärtää, kenestä kannattaa pitää kiinni.
Pari viikkoa sitten Barkov jr sai Oulussa taklaustilanteessa tällin kylkeensä. Vamma ei ole vakava, mutta sen kanssa ei ole haluttu riskeerata, pitkälti lähestyvien alle 20-vuotiaiden MM-kisojen vuoksi.
Vaikka muut pelaajat ovat 2–4 vuotta vanhempia, sentteri on mukana Raimo Helmisen tällä viikolla Vierumäellä kokoontuneessa MM-ryhmässä – ja monen kiekkoihmisen mielestä varma valinta tapaninpäivänä Kanadassa alkaviin kisoihin.
– En mää sitä kyllä varmana pitäisi. Kisoihin on tietty tarkoitus; Kanadassa jääkiekko on niin iso asia ja osa kulttuuria, on paljon katsojia ja NHL-scoutteja. Mutta joukkueessa on paljon hyviä pelaajia.
Niin on. Itku juniorikiekon totaalilamasta on koko ajan ollut itsetarkoituksellista ja julkisuushakuista liioittelua, mutta nyt jalkeilla oleva ryhmä on etenkin hyökkäyspään osalta kovin lähes vuosikymmeneen. Granlundin veljekset, Joonas Donskoi, Teemu Pulkkinen, Miikka Salomäki ja kumppanit ovat SM-liigan runkopelaajia.
Tapparan juniorityö oli aikoinaan laadukasta, mutta seurassa yllättävän äkkiä vuoden 2003 mestaruuden jälkeen uudestaan alkanut päämäärättömyyden aika on vaikuttanut siihenkin. Barkov jr:llä ei silti ole valmennuksesta pahaa sanottavaa.
– Olen aina saanut pelata omilla vahvuuksillani. Kukaan ei ole tullut huutamaan, että älä tee niin tai noin. Iskä ei osaa huutaa ollenkaan, ja suurin osa valmentajista on ollut samantyylisiä. Huutaminen ei saa olla mikään itseisarvo.
Ensimmäiset luistimensa Barkov jr sai kaksivuotiaana, mutta häntä ei koskaan pakotettu kiekon pariin. Luistelu oli tarkoitus aloittaa seuraavana vuonna, mutta poika ei malttanut odottaa. Hän pelasi myös jalkapalloa ja Jura-isoveljensä tavoin tennistä, mutta kiekko innosti eniten.
Yhtä innokkaasti mennään yhä.
– En mää muista ekasta luistelukerrasta mitään. Isä ja äiti vaan tuuppasivat menemään, että pysy pystyssä... Ei vaan. Olen aina halunnut jäälle.
Vanhemman vaikutus lapsen urheiluun on tärkeä, mutta se voi olla myös tuhoisa. Jääkiekkokin on täynnä surkeita tapauksia, joissa vanhempi – yleensä isä – laittaa lapsen oman riittämättömyytensä ja urahaaveidensa sijaiskärsijäksi.
Barkovit ovat ex-Neuvostoliiton tapaan urheiluperhe. Äidilläkin on urheilutausta, ja hän on Sashan mukaan poikansa paras katsomovalmentaja.
Aleksandr Barkov sr oli Tapparassa paitsi seuraikoni ja Venäjän maajoukkuepelaaja, myös tervepäinen aikuinen. Hänelle ei tuota ongelmia erottaa pojan tekemisiä omistaan.
– Ei kukaan voi sanoa, kuinka kymmenvuotiaalle kiekossa käy. Joka niin väittää, on ulkona lajin luonteesta tai valehtelee. Ei tulevaa tiedä varmaksi vieläkään, mutta uskon, että Sasha voi pelata SM-liigaa kovemmissakin sarjoissa. Hän on jo joissain asioissa parempi kuin minä, hän kommentoi.
Vertailu isään tai veljeen voi olla kiviriippa etenkin murrosikäiselle pelaajalle, mutta Barkov jr yksinkertaisesti on jäällä isänsä kuva: suurikokoinen, mutta kiekollisesti taitava kahden suunnan pelintekijä.
Osittain se on geeneissä, osittain tietoisen työn tulos. Juniori sai myös saman pelinumeron (16).
– Onhan se ihan helmee ja nättiä. Iskä on opettanut paljon jääkiekosta, ja uskon melkein kaiken, mitä hän sanoo. Olen oma itseni, mutta käytän mailaa ja pelaan muutenkin aika samalla tavoin kuin hän.
Kuulostaa rasittavan harmoniselta vanhemmuusuhteelta. Molemmat ovat rauhallisia persoonia, mutta eikö teinipoika koskaan tappele kotona?
– Ei me juuri tapella, koska iskä ei anna koskaan periksi – mää siinä joudun joustamaan. Tosin silloin oli ikävä, kun hän oli Metallurg Magnitogorskin valmentajana.
Barkov sr sai potkut tuulisena työpaikkana tunnetusta KHL:stä neljän tappion jälkeen. Onko pojalla kaksi kotimaata?
– Ehkä puolitoista... Kotona puhutaan venäjää, mutta mää olen Tampereella syntynyt. Kai se on rikkaus, mutta en ole ajatellut kuin Leijoniin pyrkimistä.
Se voi olla Suomen kiekkoilun onni. Sellaisia pelaajia, jotka näkevät ja tekevät kentällä jotain ihan muuta kuin nöyrät kolmoskentän koohottajat, ei ole koskaan liikaa.
ALEKSANDR BARKOV JR.
Syntynyt: 2.9. 1995 Tampereella.
Pelipaikka: keskushyökkääjä.
Ura: Nostettiin jo 15-vuotiaana Tapparan A-nuoriin ja tänä syksynä liigajoukkueeseen. Ässien verkkoon 2.10. isketty avausmaali teki Barkov juniorista SM-liigan historian nuorimman maalintekijän (16 vuotta, yksi kuukautta ja kaksi päivää). Pelannut myös maajoukkueissa vanhemmissa ikäluokissa (16–18-vuotiaat) 22 ottelua lähes piste per peli -tahtiin.
Ilahtuu: hyvästä ruoasta.
Hikeentyy: ei helposti, mutta huonosti menneistä treeneistä.
Jos ei olisi jääkiekkoilija: ”Kävisin varmaan lukion loppuun, opiskelisin ja olisin joku bisnesmies.”
Muuta: Suomen ja Venäjän kansalainen. Toisen polven jääkiekkoilija: Venäjää kolmissa MM-kisoissa edustanut isä pelasi 1994–2004 Tapparassa 566 ottelua tehopistein 145+306=451 sekä voitti Suomen mestaruuden ja kaksi SM-hopeaa.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Timo Pyykkö
