Apu

Piia Koriseva perusti nettiradion: "Emme saa siitä mitään korvausta, vaan haluamme soittaa enemmän kotimaista tanssimusiikkia"

Piia Koriseva perusti nettiradion: "Emme saa siitä mitään korvausta, vaan haluamme soittaa enemmän kotimaista tanssimusiikkia"
Tähtihetkiä: Elias Kaskinen soolouralle. Jesse Haaja ehti juuri saada Rendel 2-elokuvan kuvaukset purkkiin ennen kuin korona pysäytti työt. Juri Silvennoinen viihtyy maalla.

Laulaja Piia Koriseva on perustanut yhdessä Iskelmäradion entisen toimitusjohtajan Erkki Ryttyläisen kanssa nettiradion.

– Emme saa siitä vielä mitään korvausta, vaan haluamme vastata pyyntöön soittaa enemmän kotimaista tanssimusiikkia.

Musiikki- ja ohjelmapäällikkönä toimiva Koriseva tekee arkisin myös lähetyksiä.

– Halusimme laittaa kortemme kekoon ja tsempata ihmisiä yli vaikean ajan, Piia Koriseva kertoo.

Elias Kaskinen soolouralle

Elias Kaskinen.

Muusikko Elias Kaskinen on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa ja siirtynyt samalla soolouralle.

– Julkaisin huhtikuussa ensimmäisen sinkkuni. Fiilis on tällä hetkellä hyvä, ja tunnen olevani oikeassa paikassa.

Odotan toki, että korona väistyy ja pääsen takaisin keikoille sekä viettämään normaalia elämää.

Kun eristys pian päättyy, Elias Kaskinen aikoo järjestää isot juhlat.

– Pitää ottaa ilo irti! muusikko toteaa.

Jesse Haaja jälkitöissä

Bianca Bradley ja Jesse Haaja.

Suositun Rendel-elokuvan ohjannut Jesse Haaja ehti juuri saada Rendel 2:n kuvaukset purkkiin ennen kuin korona pysäytti keväällä työt. Elokuva on nyt jälkituotannossa.

– En osaa tarkalleen sanoa, miten paljon tämä kaikki vaikuttaa levitykseen ja julkaisuun, mutta luotan siihen, että tuotantoyhtiö kertoo kun jotain tapahtuu, Keihäsmatkoista tutun näyttelijä Bianca Bradeyn kanssa seurusteleva Haaja kertoi.

Juri Silvennoinen iloisesti landella

Juri Silvennoinen.

Juontaja ja kauneusalan yrittäjä Juri Silvennoisen työkalenteri tyhjeni keväällä monen muun tapahtuma-alalla työskentelevän tavoin.

– Onneksi tilanne on nyt hiljalleen elpymässä.

Iloa arkeen on tuonut uusi mökki.

– Olen viettänyt landella reippaasti enemmän aikaa. On ollut hienoa seurata kevään edistymistä ja nauttia syksyllä pihamaalle istutettujen sipulien kasvamisesta.

Christian Sandström lenkkeilee metsässä

Christian Sandström.

Martinuksen toiminnanjohtaja Christian Sandströmin mukaan kulttuurikeskuksen tilat ovat nyt huollossa ja avautuvat elokuun alussa.

– Syksyllä loppuunmyytyjä keikkoja tarjoilevat esimerkiksi Paleface, Honey B ja Hevisaurus.

Mies itse on tehnyt etätöitä koronan vuoksi.

– Palaan työpisteelle kesäkuussa pariksi viikoksi, sen jälkeen lomailen. Olen lenkkeillyt tänä aikana koiran kanssa paljon metsässä.

Julkaistu: 31.5.2020
Kommentoi »