Tuulilasi

Peugeot valmis lisäämään sähköisen e-208:n tuotantomääriä: "Kiinnostus on ollut valtavan suuri"


Peugeot on suunnitellut aiemmin, että sen kompaktin kokoluokan 208:n tuotannosta noin 10 % olisi sähköisiä, mutta suunnitelmaa joudutaan todennäköisesti reivaamaan, koska sähköautojen kysyntä on kasvussa.
Kuvat Peugeot

Peugeotin pääjohtajan Jean-Philippe Imparaton mukaan e-208:n osuus saattaa olla merkittävästikin suurempi kokonaistuotannosta.

”Kiinnostus e-208:aa kohtaan on ollut valtavan suuri. Olemme jo saaneet siitä todella paljon ennakkotilauksia. Voi toki olla, että lukemat hiukan hämäävät, koska monet ihmiset ovat ensi alkuun innoissaan sähköautoista ja tekevät tilauksia hanakammin. On vielä liian aikaista sanoa, kuinka paljon e-208:n tuotantoprosentti tulee todellisuudessa olemaan, mutta uskon sen kasvavan alkuperäisestä suunnitelmasta”, Imparato sanoo Automotive Newsille.

“Oma työni perustuu faktoihin, niiden mukaan me pystymme nostamaan e-208:n tuotantoprosentin 20:een uuden 208:n kokonaistuotannosta, mikä käsittää 300 000 autoa vuodessa.”

Houkutellakseen ostajia hankkimaan e-208:n, Peugeot pyrkii pitämään sähköisen versionsa omistamisen kustannukset tismalleen samana kuin uuden 208:n 130-hevosvoimaisen 1,2-litraisella moottorilla varustetun bensiiniversion. Yhtiön mukaan e-208:n varausmaksu on 3500 euroa, minkä jälkeen se maksaa Euroopassa tilausjärjestelmällä alle 400 euroa kuukaudessa, mikä on sama summa kuin bensiiniversiolla.

Julkaistu: 8.10.2019