Apu

Petteri Summanen kertoo, miksi nykyviihde ei naurata: "Suosituimmissa päivittäissarjoissa pärjää näyttelemistä matkimalla"

Petteri Summanen kertoo, miksi nykyviihde ei naurata: "Suosituimmissa päivittäissarjoissa pärjää näyttelemistä matkimalla"
Onko Petteri Summanen Suomen hauskin mies? Ehkä, mutta hänellä on vakavaa asiaa huumorista, naamanvääntelystä ja siitä, kuinka vähällä elokuva- ja tv-ala päästää itsensä. – En halua kuulostaa ilkeältä, mutta suosituimmissa päivittäissarjoissa pärjää nyt ihan hyvin näyttelemistä matkimalla.
Julkaistu: 22.9.2021

Maaliskuussa 2020 Petteri Summanen tunsi olevansa umpikujassa. Käsikirjoitus uuteen C More -kanavan Karuselli-sarjaan oli kesken, mutta työ takkusi päivä päivältä enemmän.

Taustalla televisio vyörytti uutisia maailmalla leviävästä koronaviruksesta. Uusimaa suljettiin, ruumiskasat Italiassa kasvoivat ja kauppojen hyllyt tyhjenivät vessapaperista.

Summanen tunsi olevansa panttivankina kodissaan. Ajatukset pyörivät väistämättä pandemian ympärillä. Hän tuijotti näyttöpäätteeseen ja ajatteli, ettei tästä tule yhtään mitään. Lopulta hän pakotti itsensä liikkeelle.

Lenkkipoluilla ajatukset aukesivat.

Hän alkoi tehdä päivittäin puolentoista tunnin pituisia kävelylenkkejä. Vanhankaupunginlahdelle ja Viikin peltoalueen suuntaan, ja päätti kierroksensa monesti Herttoniemen kuntoportaisiin. Sieltä sai sykettä ja ”tahnaa iholle”.

Lenkkipoluilla ajatukset aukesivat.

Käsikirjoitus valmistui.

Petteri Summanen on ollut mukana suomalaisen komedian ja tv-viihteen suurissa käänteissä 1990-luvulta lähtien.

Summasen teorian mukaan toimistolla työskennellessä luovuutemme pysyy pintatasolla. Voit kirjoittaa meilejä ja tehdä muita mekaanisia valintoja, mutta tehdäksesi aitoa luovuutta vaativan päätöksen, pitää ajatusten päästä tuulettumaan.

– Kävellessäni saatan vain päätyä huomaamattani todella syvälle siihen, mitä olen kysynyt itseltäni. Pitääkö päähenkilön olla mies vai nainen? Onko sillä väliä? Mitä ajatuksia se herättää? Sitten tuntuukin äkkiä helpolta nojata johonkin suuntaan. Niin se vain menee. En minä tiedä, mitä siinä tapahtuu.

Siirtymä kameran toiselle puolelle

On syyskuun alku. Petteri Summanen, 52, istuu puistonpenkillä Kulosaaren kartanon edustalla. Päällään hänellä on tummat verryttelyhousut ja ruutupaita, jalassaan juoksulenkkarit ja päässään lippalakki.

Lähdemme kävelylenkille kiertämään Kivinokan alueen merellisiä metsäpolkuja ja puhumaan luovuudesta ja komedian tekemisestä.

Jälkimmäisestä Summanen tunnetaan kaikkein parhaiten. Hän nousi julkisuuteen 1990-luvun lopulla komediaryhmä Studio Julmahuvin jäsenenä ja sitcom-sarja Isänmaan toivojen häsläävän Vellun roolista. Niiden myötä hän sai hauskan miehen maineen.

Studio Julmahuvi oli 90-luvun lopulla Ylen rahoittama ohjelma, jossa sukupolvensa suuret tekivät tosimielellä komediaa. Sarja on yhä katsottavissa Yle Areenassa.

2000-luvun Summanen siirtyi yhä enemmän kameran toiselle puolelle. Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut esimerkiksi Putous-sarjan 2. ja 3. tuotantokauden ja lapsille suunnatut Jari ja Kari -komediasarjat.

Summanen kertoo käsikirjoittamisen merkitsevän hänelle ennen kaikkea ajatusten purkamista.

Kirjoitustyön alkaessa hänellä on päässään erinäisiä juoniaihioita, sanomalehdistä keräämiään huomioita, hajanaisia muistiinpanoja ja vasta hapuileva aavistus siitä, minkälaista tarinaa hän on kirjoittamassa.

"Sitä miettii, että olenko oikeasti näin tyhmä. Onko mulla ajatus hidastunut?"

Tietomäärän läpikäyminen vaatii prosessointia ja ajatusten jäsentämistä. Sellainen ei onnistu Summaselta tyhjää ruutua tuijottaessa.

– Syyllisyys tulee siitä, että istuu tietokoneen ääressä, eikä saa mitään itsestään ulos. Sitä miettii, että olenko oikeasti näin tyhmä. Onko mulla ajatus hidastunut? Onko tämä ylipäätään ihan paska idea? Materiaalin jäsentäminen vaatii sitä, että pystyy harhauttamaan mielensä kaikelta päkertämiseltä. Silloin pitää pistää jalkaa alle.

Lapsena Summanen pakeni yksinäisyyttä kirjojen ja elokuvien maailmaan

Omien ajatustensa kanssa pelaamiseen Summanen tottui jo varhain. Vanhemmat erosivat Petterin ollessa vasta pikkupoika, ja eron jälkeen hän jäi asumaan isänsä luokse.

Isä työskenteli armeijan upseerina, ja Petteri vietti nuoruusvuotensa varuskunta-alueella Säkylässä ja Rovaniemellä.

Monesti hän oli kotona itsekseen.

Summanen kertoo paenneensa yksinäisyyttä kirjojen ja elokuvien maailmaan. Kirjoista Alex Haleyn Juuret ja Mario Puzon Kummisedän hän sanoo lukeneensa ala-asteikäisenä ja ängenneensä kahdesti viikossa varusmiesten mukana varuskunnan elokuvanäytöksiin. Se kaikki oli ruokaa mielikuvitukselle.

Summanen uskoo, että lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, minkälainen taiteentekijä hänestä on tullut. Myös geeniperimällä saattaa olla osuutta asiaan – ainakin, mitä hänen naurattajan lahjoihinsa tulee.

Summanen kertoo, että hänen isällään oli monesti tapana lauleskella ruokaa laittaessaan. Riehakkaalle päälle yltyessään hän saattoi vetää keittämisen oheen spontaanin unkarilaisen merimiestanssin. Mistä sellainenkin idea isän päähän mahtoi tulla?

Samaa hän kertoo miettineensä oman työnsä kohdalla: mistä hänen huumorinsa kumpuaa? Siihen Summasella ei ole vastausta. Tarinat vain kulkevat johonkin suuntaan.

– Koko ajan itselleni on tullut selvemmäksi, että monet ominaisuuksistamme ovat syntyperäisiä ja liittyvät siihen, minkälaisessa ympäristössä olemme kasvaneet, hän toteaa.

"Uskallusta mulla on paljon"

Kuka Petteri Summanen tänä päivänä on?

Ensisijaisesti yksilö ja perheenisä, hän vastaa. Sen jälkeen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä.

Koomikko tulee vasta näiden jälkeen – jos ollenkaan. Sellainen Summanen ei ole kokenut olleensa oikeastaan koskaan. Ei hän silti sitä kiellä, etteikö hänessä olisi komediallisia kykyjä.

– Jos näyttelijäntyö on kymmenottelua ja komedia seiväshyppy, niin kai se sitten on mun lajini. Siinä pitää olla kova lähtönopeus, tarpeeksi jäntevyyttä ja myös uskallusta yrittää uudelleen, kun on pudonnut monttuun. Sitä mulla on paljon. Monessa muussa kenttälajissa olen ihan paska.

Kävelymatka Kivinokan luonnon ja pikkumökkien keskellä jatkuu. Olemme suomalaisen huumorin pyhällä maalla. Petteri Summasen uran kenties tunnetuin roolisuoritus, Studio Julmahuvin Roudasta rospuuttoon -sketsin loppukohtaus kuvattiin nimittäin juuri täällä.

Kaikki tapahtui Ponnistuksen saunan edustalla kevättalvella 1998.

Voit katsoa sketsin alta tai täältä.

Tarina alkaa, kun laskuhumalaa ja morkkista poteva mies palaa ryyppyreissultaan taksilla maalla sijaitsevaan kotipihaansa ja jää ulos huutelemaan katuvaisena talossa sisällä olevalle puolisolleen: ”Älä sano mitään, minä tiiän kyllä, perkele!” Hetkellisen ryhtiliikkeen jälkeen Summasen esittämä mies huomaa olevansa väärällä pihalla, uhkaa tappaa itsensä ja painuu avantoon, josta jatkaa huuteluaan.

Tommi Korpelan esittämä naapurin isäntämies tulee tyynnyttämään omatekoiseen itsesääliin itsensä ryypännyttä miestä ja kysyy lopulta, että mitä pizzaa perheen pojille tilataan.

Kyseistä sketsiä pidetään yhtenä osuvimpana suomalaisen miehen sielunmaisemaan porautuvana humalakuvauksena, ja se valittiin vuonna 2010 Yleisradion äänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi sketsiksi.

Summanen kertoo sketsin perustuvan hänen nuoruuden muistoihinsa. Isän metsästys- ja kalastusreissuilla mukana ollessaan hän pääsi todistamaan lähietäisyydeltä humalaisten miesten jorinoita. Televisiossa esitettiin 1970-luvulla lähinnä synkkiä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia elokuvia, sellaisia kuin Kahdeksan surmanluotia. Ne tuntuivat ahdistavilta.

Roudasta rospuuttoon -sketsiin Summanen halusi ladata koko tuon aikakauden synkeän harmaan maailmankuvan.

Miksi se on meistä hauskaa?

– Niin, ei meistä kukaan nauranut kuvauspaikalla. Yritin olla mahdollisimman vilpitön, vaikka ohimoilla olikin liimatut pulisongit ja punaa poskissa. En yrittänyt tehdä hassua humalaa. Hymy hyytyi viimeistään, kun menin sinne avantoon.

”Jos näkee heti, että nyt tehdään huumoria, on peli jo menetetty. ”

Summanen osoittaa seuraavaksi vaaleansinistä siirtolapuutarhamökkiä. Sen edustalla kuvattiin muutama vuosi sitten Jarin ja Karin kesäloma -lastensarjaa. Lavastajan asentamat valopallot roikkuvat yhä mökin kattolaudassa.

Jari (Kari Hietalahti) ja Kari (Jukka Rasila) kertoo kahdesta kaveruksesta, jotka viettävät päivänsä nikkaroiden, askarrellen ja retkiä tehden. Vanhemmille katsojille on selvää, että kyse on kahdesta kehitysvammaisesta ihmisestä. Asiaa ei kuitenkaan selitetä erikseen.

Näin Summasen mielestä myös komediaa pitäisi tehdä.

– Jos näyttelijästä näkee heti päälle, että nyt tehdään huumoria ja tässä sitä nyt tullaan hauskuuttamaan, on peli jo menetetty. Näin ainakin itse ajattelen. Omassa näkemyksessäni komedia perustuu todellisuuteen, vilpittömyyteen ja lämpöön. Muutoin kyse on pelkästä näyttelemisen matkimista.

Summanen sanoo lähestyvänsä näyttelemistä aina draama edellä. Lavalle tai kameran eteen ei hänen mielestään voi mennä pelkästään matkimaan ilmeitä tai tunteita, vaan roolihenkilön sisäinen maailma pitää pystyä ensin omaksumaan. Kuka tämä ihminen on? Mihin hän pyrkii?

Suomalainen kupletti- ja sketsiviihdeperinne on rakentunut pitkälti peruukkien, naamanvääntelyn ja räikeiden karikatyyrien varaan. Halpojen naurujen laarista ovat ammentaneet vuorollaan Spede Pasanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kummeli ja Vintiöt.

Kummeli-elokuvasta Petteri kieltäytyi. ”En voinut lähteä markan peruukkien kanssa hillumaan.”

Summanen kertoo, että 1990-luvun lopulla häntä pyydettiin mukaan Kummeli-elokuvaan. Hän kieltäytyi. Summanen koki, ettei kyse ollut hänen leikistään. Teatterikorkeakoulun kasvattina hän ponnisti teatterimaailmasta ja halusi tehdä erilaista komediaa: psykologisesti syvempää ja emotionaalisesti aidompaa.

– En voinut lähteä markan peruukkien kanssa hillumaan, hän tiivistää.

Viime vuosina lippuluukuilla ovat juhlineet Luokkakokouksen kaltaiset sekoilukomediat, jotka rakentuvat pitkälti eritehuumorin, puujalkavitsien ja rivouksien varaan.

– Kaikenlaiset luokkaretkielokuvat ovat tavallaan hauskoja ja monet tarvitsevatkin niitä. On ihan ok olla lapsellinen. Olen kuitenkin itse liian vanha, tosikkomainen ja elitistinen tyyppi oman taiteenlajini suhteen.

Ne ovat kaukana Summasen peräänkuuluttamasta ”syvemmästä ja emotionaalisesti aidommasta” komediasta.

Mitä hän siitä ajattelee?

Summanen sanoo, että olisi häneltä lapsellista lähteä haukkumaan Luokkakokouksen kaltaisia, viihdyttäviä ja kevyitä sekoilukomedioille elokuvia, sillä niille on selkeästi tilausta.

Hän ei kuitenkaan kiellä, etteivätkö ne olisi kaukana hänen omista komediaihanteistaan.

"En voi sietää sitä, että komediaa ylenkatsotaan"

Suomen tunnetuimpiin komediantekijöihin kuuluvalla miehellä on kansalle vakava viesti. Hänen mielestään komediaan ei suhtauduta meillä tarpeeksi vakavasti.

– En voi sietää ollenkaan sitä, että rakastamaani taiteenlajia ylenkatsotaan. Kunnioitan omaa työtäni todella paljon, ja pidän ohjaamista ja näyttelemistä todella haasteellisena työnä. En halua kuulostaa ilkeältä, mutta nykyisin suosituimmissa päivittäissarjoissamme pärjää ihan hyvin näyttelemistä matkimalla, hän sanoo.

Summasesta kaikenlaiset luokkaretkielokuvat ovat tavallaan hauskoja ja monet tarvitsevatkin niitä.

– On ihan ok olla lapsellinen. Itse olen liian vanha, tosikkomainen ja elitistinen tyyppi oman taiteenlajini suhteen.

Kun Petteri Summaselta kysyy, onko hän mielestään hauska ihminen, ei hän osaa oikein vastata.

Hän sanoo, että hänet paremmin tuntevat pitävät häntä todennäköisesti jossain määrin vetäytyvänä erakkoluonteena. Toiset taas viihdyttäjänä.

Sen hän kuitenkin tietää, ettei sketsiviihteen tekeminen kiinnosta häntä enää. Hän ei jaksaisi enää mennä viihdeohjelmaan tekemään huumoria kausi kauden jälkeen. Pää ei yksinkertaisesti kestäisi.

Miksi naurattaminen sitten on tärkeää? Sitä Summanen on kuitenkin uransa aikana kaikkein eniten tehnyt.

– Draamallisen kertomuksen voi saada nopeasti käyntiin. Ajatellaan vaikka keskitysleirillä olevaa äitiä, jolta riistetään lapsi käsistä, hän aloittaa hetken mietittyään.

– Kukaan ei voi sanoa, etteikö kohtauksessa olisi tunnetta. Komedian puolella on vaikeaa löytää yhtä nopeasti jotain sellaista, joka raastaa meidät saman tien tunteeseen. Siksi kaikkein radikaalein ja vaikein juttu on saada ihminen nauramaan. Se on se kuningastemppu.

Petteri Summanen

  • Syntyi: Vuonna 1969 Säkylässä.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: vaimo, kolme lasta.

  • Työ: kehityspäällikkö erityisesti draamasarjoja tuottavalla Jarowskij Finlandilla.

  • Ajankohtaista: Petteri Summasen ohjaama ja yhdessä Kari Hietalahden ja Anna Ruohosen kanssa käsikirjoittama Karuselli-sarja C More -suoratoistopalvelussa 23.9. alkaen. Näyttelijänä Maria Kallio -sarjassa C Morella.

2 kommenttia