Hän yrittää saada päähänsä erään Mazzy Star -yhtyeen biisin nimen. Harmittelen, etten tunne yhtyeen tuotantoa paremmin. iTunes-kirjastossani on vain yksi heidän kappaleistaan, ja senkin sain ihan äsken.
“No sitten se on varmaan se”, hän sanoo.
Niinhän se onkin. Se ei tietenkään ole sattumaa. Se on merkki siitä, että meidän kuuluu istua juuri tässä juuri nyt. Kappale voi toki olla Mazzy Starin ainut hittibiisi ja siten todennäköisin heidän biiseistään, joka löytyy yhtään kenenkään kotoa, mutta se tieto ei latista uskomustani.
Kohtalon johdatuksilta tuntuvat yhteensattumat ovat osa jokaista tervettä suhteenalkua.
Minusta jo se, miten sain Mazzy Starin biisin, on selkeä merkki kohtalon ohjailusta: Olin kuukausi sitten osallistunut netissä laulaja Angela McCluskeyn järjestämään kilpailuun. Palkintona oli mixtape, johon hän oli koonnut lempikappaleitaan. Olin unohtanut koko asian. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen unettomana yönä päättänyt osallistua ties mihin kilpailuun. En ole koskaan voittanut mitään. Ennen kuin nyt.
Levy tipahti eteiseni lattialle vain muutamaa päivää ennen kuin mies istahti sohvalleni pohtimaan minulle vieraan Mazzy Starin biisin nimeä. Se kappale on Angelan mixtapella.
Kuinka monta sattumaa on täytynyt tapahtua, jotta näin kävisi? Mazzy Starin
jäsenten on täytynyt tavata ja saada levytyssopimus. Angela McCluskeyn tykästyä heihin ja laittaa yhtyeen biisi omalle koosteelleen. Minun oli päädyttävä tietylle nettisivulle. Jonkun piti keksiä internet. Meidän kaikkien piti syntyä. Vanhempiemme tavata. Evoluution tapahtua.
Loppupeleissä koko maailmankaikkeuden piti aluksi räjähtää, jotta me voisimme istua sohvallani.
Ihmekös, että minua hieman huimaa.
Matkalla töihin katselen ihmisiä ratikassa. Myös siihen on vaadittu noin triljoona yhteensattumaa, että me päätyisimme nököttämään tähän vaunuun, mutta kuka nyt siitä välittää? En minä ainakaan. Minä haluan vain pussailla. Päätähuimaavat sattumat ovat kiehtovia vain, jos ne liittyvät minuun ja ihastukseeni.
Minusta on jopa inhottavaa, jos mielestäni ikävällä ihmisellä on vaikka sama syntymäpäivä kuin minulla, etunimestä puhumattakaan. Sellaiset yhteensattumat eivät missään nimessä tarkoita, että meillä olisi mitään muuta yhteistä.
Yhteensattumat ovat liian intiimejä asioita, jotta niitä jakaisi kenen kanssa tahansa. Niitä ihmetellään kahdestaan rakastettunsa kanssa. Miten kaikella, mitä on tapahtunut ennen tapaamista, on selkeästi ollut tarkoitus johtaa tähän.
Edes mitä epätodennäköisimmät yhteensattumat eivät oikeastaan hämmästytä. On vain luonnollista, että kaikki natsaa. Joka ikinen yhdistävä tekijä lisää tunnetta, että meidän elämämme sattumukset voisivat yhdistyä myös tulevaisuudessa. Eroavaisuuksia löytyy, jotta täydentäisimme toisiamme paremmin.
Mahdollisen kohtalon olemassaolosta kuitenkin puhutaan välillä vähän naureskellen. Rationaalisia ihmisiähän tässä ollaan. Eikä edellisten partnereiden kanssa koetuista kohtaloyhteyksistä puhuta lainkaan. On selvää, että aiemmat suhteet menivät mönkään, jotta tämä olisi mahdollinen. Niiden yhteensattumat näkyvät eri valossa näin jälkikäteen katsottuna.
Esimerkiksi erään exäni kanssa olimme kumpikin nähneet Rolling Stonesin Göteborgissa vuonna 1990. Se tuntui aluksi ihmeelliseltä. Mutta keikkoja oli kaksi, ja me näimme ne eri päivinä. Olisi pitänyt jo siitä arvata, ettei se suhde voisi toimia. Se oli selkeä enne, että tulisimme kokemaan kaiken muunkin eri tahdissa.
Yhteenkuuluvuuden tunteesta pitää myös puhua varoen, jottei uhmaisi kohtaloa. Vaikka siihen ei myöntäisi uskovansa. Mahdollisuus on olemassa. Me olemme olemassa. Jo se todistaa elämän ihmeellisyyttä. Maailmassa ei rationaalisesti ajateltunakaan ole muita kahta ihmistä, joiden elämien sattumat ovat samat kuin juuri meidän kahden. Juuri tällaista ihmisyhdistelmää ei ole ollut ikinä aikaisemmin. Ei, vaikka siitä alkuräjähdyksestä on vissiin kulunut jo yli 13 miljardia vuotta.
Minua huimaa edelleen ja haluan sanoa, että minusta me kuulumme yhteen. Sanoi kohtalo siihen mitä tahansa. Sillä jos sellaisia asioita ei uskalla sanoa ääneen, uhmaa rakkautta. Olen niin ihastunut, että kirjoitan Hänelle runon. Kun se on valmis, huomaan, että paperissa on jokin vesileima. Katson paperia valoa vasten. Leimassa on ympyrä, jonka sisällä on jousipyssyä jännittävä mies. Tietysti on. Tunteideni kohde on harrastanut jousiammuntaa.
