Rakkaalla lapsella on monta nimeä, Peter von Baghin (1943-2014) kohdalla monta ammattinimikettä.

Häntä voitaisiin tituleerata elokuvahistorioitsijaksi, -ohjaajaksi, -käsikirjoittajaksi, tietokirjailijaksi, päätoimittajaksi, festivaalijohtajaksi.

Hän oli kaikkea edellämainittua, mutta ennen kaikkea Peter von Bagh oli suuri kulttuuripersoona, ajassamme yhä harvinaisempana lajina esiintyvä humanisti.

Jo Muisteja -omaelämäkertansa (Like) esipuheesta kuulee hänen äänensä ja äänenpainonsa, kun hän kertoo julkaisseensa ensimmäiset elokuvakritiikkinsä 16-vuotiaana vuonna 1960 ja kirjoittaneensa niitä vielä 54 vuotta myöhemmin. Hän kirjoitti viimeiseen asti, vaikka monet hänen ikäisistään kollegoista ovat jo lopettaneet.

Miten hän jaksoi, miksi hänen innostuksensa välittyi katsojille ja kuulijoille?

Siksi, että Peter von Baghin elämänasenteessa määräävä tekijä oli entusiasmi.

Hän oli entusiasti, intoilija ja haaveksija, elämän rakastaja. Elämä ilman innostumisen ja haltioitumisen kykyä on harmaata ja väritöntä. Aidon entusiastin tavoin Peter von Bagh jaksoi innostua aina uudestaan. Hän innostui kymmenesti näkemistään "elämää suuremmista elokuvista" kuten Vaiteliaasta miehestä tai Iivana Julmasta sekä uutuuksista, joissa hän aavisti tunteita liikuttavia klassikoita.

Kuin testamenttina meille syksyn pimeydestä ja näköalattomuudesta valittaville suomalaisille hän kirjoittaa:

"Onko entusiasmia niin vähän, että siitä pitää tehdä numero? Senhän pitäisi olla jokaisen kansalaisen vakiokalustoa, sillä miten ilman sitä sen enempää työ kuin elämäkään voi olla mielekästä?"