Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) herätti keskustelua kutsumalla eduskunnassa 8.10. pitämässään ryhmäpuheenvuorossa 1990-luvun lamaa eurokriisiksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kannanottoa luonnehdittiin tuoreeltaan luovaksi historian uudelleenkirjoittamiseksi. Sosiaalisen median keskusteluissa ”eurokriisiä” ei yleisesti pidetty ajallisesti mahdollisena.

Euro otettiin EU-alueella käyttöön tilivaluuttana vuonna 1999. Suomessa euro syrjäytti markan käyttövaluuttana vuonna 2002.

Myös 1990-luvun alun ulosottovelallisten ja puolen miljoonan ulosottoasiakkaan kytkeminen toisiinsa arvelutti.

Ajantasaisen lainsäädännön mukaan luonnollisen henkilön sopimukseen perustuva rahavelka vanhentuu viimeistään, kun 20 vuotta on kulunut velan erääntymisestä. Jos velkoja on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta.

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen julkaisema ja Jaakko Kianderin vuonna 2001 tekemä tutkimus Laman opetukset – Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset määritteli laman taustatekijöiksi ulkoisten syiden lisäksi riskitekijät kotimaisessa talouspolitiikassa.

Lamaan vaikuttaneita ulkoisia syitä olivat Kianderin mukaan Neuvostoliittoon suuntautuvan viennin jyrkkä supistuminen, sekä kansainvälisten korkojen nousu vuosina 1989–1992.

Talouspolitiikan riskit laukesivat 1980-luvun puolivälissä toteutetun rahamarkkinoiden sääntelyn purkamisen, voimakkaan velkaantumisen ja talouden ylikuumenemisen seurauksena.

Toinen talouspolitiikkaan liittyvä tekijä laman synnyssä oli 80-luvulla trendiksi noussut vakaan valuutan politiikka. Markan arvo sidottiin kilpailijamaiden valuuttojen kehitykseen, mikä vähensi mahdollisuuksia aiemmin talouspolitiikan heilahtelujen korjauksiin käytetyn devalvaation käyttöä.

– Eurokriisistä puhuminen 1990-luvun yhteydessä ei ole perusteltua, koska silloin ei ollut vielä eurojärjestelmää, toteaa nykyään Eläketurvakeskuksen johtajana toimiva Kiander.

Hänen mukaansa yhtymäkohtia integraatiopolitiikkaan kuitenkin on, sillä vakaan valuutan politiikka oli yleiseurooppalainen linjaus, jota noudattivat paitsi silloiset EEC-maat (pois lukien Englanti) sekä Suomi ja Ruotsi.

Suomessa ruvettiin 1990-luvussa alussa myös perustelemaan tiukkaa politiikkaa varautumisella mahdolliseen EY-integraatioon, josta ei tosin ollut päätöstä ennen vuotta 1994.

– Osana tätä linjaa Suomi kytki kesällä 1991 markan arvon silloiseen EEC:n virtuaaliseen yhteisvaluuttaan ecuun, joten ennemminkin voisi ehkä puhua ecu-kriisistä, sanoo Kiander.

Vahvan valuutan politiikka hajosi myöhemmin koko Euroopassa syksyn 1992 valuuttakriisiin, joka sai monessa maassa aikaan pakkodevalvaation.

1990-luvun alun lama aiheutti kärsimystä, joka vaikuttaa edelleen monen suomalaisen arkeen. On arvioitu, että 1987 syntyneistä suomalaisista jopa kolmasosa olisi saanut myöhemmän elämänsä aikana psykiatrisen diagnoosin.

Pankkien holtittomaksi luonnehdittu luotonanto 1980-luvun loppupuolella johti tilanteeseen, jossa korkojen nousu köyhdytti nopeasti tuhansia perheitä. Asuntoja ja muuta omaisuutta ulosmitattiin ja pakkohuutokaupattiin niin alhaisin hinnoin, että aiempi varallisuus muuttui velaksi, kiihtyviksi korkokuluiksi ja ulosottokierteeksi.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola kertoo Apu-lehdelle, että ulosotossa edelleen 1990-luvun laman jäljiltä olevien ihmisten joukko on pieni.

Koska laman lähtölaukauksista on kulunut jo pian 30 vuotta, valtaosa silloin langetetuista velkomustuomioista on vanhentunut.

Lisäksi ulosoton suurin asiakasryhmä on 1980-luvulla syntyneet. Toiseksi suurin ryhmä on syntynyt 1970-luvulla.

– On olemassa ihmisryhmä, joka alkoi 1990-luvulla toteuttaa omaehtoisesti maksusuunnitelmia ilman oikeuden tuomiota. Heidän kohdallaan kävi niin, että ilman velkomustuomiota velat eivät myöskään alkaneet vanheta.

1990-luvun romahdus saattoi myös aiheuttaa joillekin talousongelmien kanssa painiville kierteen, joka johti pitkäaikaisiin velanmaksuvaikeuksiin.

Toukolan mukaan tilannetta on korjattu vuoden 2015 lakimuutoksella sellaiseksi, että velkojen vanheneminen määräytyy jatkossa velan erääntymispäivän mukaan ja vanhentumissäännökset koskevat kaikkia velkoja.

Vaikka asiasta ei ole olemassa tilastoa, Toukolan mukaan 1990-luvulta peräisin olevia velkomusasioita on jäljellä korkeimmillaankin arvioituna joitakin tuhansia.

Noin 500 000 suomalaista asioi vuosittain ulosottoviranomaisten kanssa. Tilastojen mukaan noin kolmasosa ulosottoasioista koskee alle 1 000 euron velkasummia. Usein kyse on julkisten palvelujen, kuten terveydenhuollon maksuista.