Onko viisasta mennä katsomaan näytelmää, jonka aihe on kuin suoraan omasta elämäntilanteesta? Ahdistunko, mietin ennen Isä-näytelmän alkua.

Ranskalaisen Florian Zellerin teksti kuvaa, kuinka niin muistisairaan isän (Jari Pehkonen) kuin hänen tyttärensä (Vuokko Hovatta) ja muiden läheisten todellisuus järkkyy sairauden myötä. Kokemuksen totaalisuus välittyy. Katsojakaan ei tiedä, mikä näyttämöllä on totta, mikä harhaa.

Pehkonen on roolissaan loistava, ja Hovatta onnistuu tuodessaan esiin tyttären kiirastulen.

Itkin kyllä, mutta en ahdistunut. Pikemminkin näytelmä lohdutti ja antoi runsaasti vertaistukea sekä lisäsi ymmärrystä ja myötätuntoa sairastunutta kohtaan.

Isä Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Arvio löytyy Eevan numerosta 3/2017.