Apu

Kolme nuorta ajattelijaa pohtii, miltä tulevaisuus näyttää koronan jälkeen – Vieläkö he uskovat siihen?

Kolme nuorta ajattelijaa pohtii, miltä tulevaisuus näyttää koronan jälkeen – Vieläkö he uskovat siihen?
Ilmastoaktivisti ja opiskelija Sara Nyman, 21, näkee koronan tuoneen mukanaan jotain hyvääkin poliittisen tahdon tai ihmisten elämäntapojen muutoksen muodossa. Setan puheen­johtaja ja lääketieteen tohtoriopiskelija Sakris Kupila, 24, on oppinut, että vauva vastaa hymyyn, vaikka sille hymyilisi maski päällä. Futuristi, puhuja, säveltäjä ja keksijä Perttu Pölönen, 25, on tullut enemmän kiitolliseksi arjesta.
Julkaistu: 3.2.2021

Perttu Pölönen: "Koronasta jää kollektiivinen jälki"

Matkustin Ugandaan ja Keniaan, kun täytin 25 vuotta viime helmikuussa. Olin opettajaystäväni vieraana eräässä koulussa Kiberan slummissa Nairobissa. Yhden luokkahuoneen ovi oli auki. Joku oli kirjoittanut oveen corona. Ajattelin, että huh, virus todella on saavuttanut kaikki kolkat maailmassa. Suomeen tulin maaliskuussa. Samalla viikolla tänne julistettiin poikkeusolot. Kaikki kevään keikkani peruuntuivat.

Ystäväpiirissäni on ihmisiä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Siten on tullut selväksi, että sooloilulle ei ole sijaa. Meillä on vastuu myös toisistamme. Ketään ei saa altistaa virukselle. Parin Facebook-ystäväni puolisot saivat keväällä koronatartunnan. Sen lähemmäksi virus ei ole vielä tullut.

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä muutin uuteen kotiini. Kun sain käteeni avaimet, ne piti desinfioida heti ensimmäiseksi.

Futuristi Perttu Pölönen on alkanut arvostaa arkea.

Mitään tietoisuuden avautumista en ole kokenut pandemian aikana. Ehkä olen tullut enemmän kiitolliseksi arjesta. Kun on kotona, on mahdollista käydä ulkona kävelyllä siihen aikaan, kun aurinkokin paistaa.

Elämäntyylini on ollut pitkälti kiertämistä: viime vuonna minulla oli melkein 200 keikkaa kahdeksassa eri maassa. Yhtäkkiä aikaisia herätyksiä ei ollutkaan, eikä juna-asemalle tarvinnut ehtiä viideltä aamulla. Olen nukkunut paremmin ja elämässäni on ollut tietynlainen tahti.

Perheeseemme muutti juuri pieni valkoinen koiranpentu. Maltankoira Fiona ei ole ”koronakoira”, vaan ajatus koiran hankkimisesta oli kypsynyt päässä pidempään. Olen vieläkin ihan pentuhuumassa! Tuossa se katsoo vieressä, kun minä nakutan sähköposteja, ja verenpaineeni laskee.

"Mitä nopeammin hyväksymme, että maailmaan ennen koronaa ei ole paluuta, sen parempi. Vanhaa ei pitäisi yrittää palauttaa väkisin."
Perttu Pölönen

Me olemme hyviä sopeutumaan, kun on pakko. On ollut hienoa nähdä, että meillä on sisua edelleen. Isompi kysymys tulevaisuuden kannalta on, pitääkö sopeutumisen aina tapahtua vasta kriisin kautta. Voisimmeko oppia sopeutumaan myös ajoissa ja ennakoiden?

Alkuvuonna Australiassa koettiin suuret maastopalot. Nyt mietin, ovatko ne saaneet meitä muuttumaan täällä. Eivät ne ole, koska maastopalot eivät tulleet tarpeeksi lähelle. Lapin pitäisi olla ilmiliekeissä, jotta me muuttuisimme. Korona on meille nimenomaan ennakointitehtävä: pitääkö sen todella tulla lähelle ennen kuin muutumme?

Mitä nopeammin hyväksymme, että maailmaan ennen koronaa ei ole paluuta, sen parempi. Vanhaa ei pitäisi yrittää palauttaa väkisin. On hyvä, että koronasta jää kollektiivinen jälki, huomautus siitä, että pärjäämme vähän vähemmälläkin. On ollut laadukas kokemus, kun olemme kaikki välttäneet lentämistä ja ylikuluttamista samassa veneessä. Kriisi herkistää kasvulle.

Futuristi Perttu Pölönen hankki tyttöystävänsä kanssa hiljattain koiranpennun. Koira ei ollut ”koronakoira”, vaan pitkän harkinnan tulos.

Minun ihmiskuvani on positiivinen, mutta ihmisten käyttäytymistä on vaikea ennustaa. Voimme ennakoida, milloin koronarokote valmistuu, mutta me emme osaa ennustaa, millainen ilmapiiri meillä on puolen vuoden tai vuoden päästä.

Onko meillä paljon patoutunutta energiaa, joka ryöpsähtää, kun etätyöntekijät pääsevät takaisin työpaikoille? Vai onko se toisin päin: tuntuuko työpaikoille paluu lähinnä oudolta?

Monesti mielikuvituksemme ei riitä kuvittelemaan, mitä voisi tapahtua. Korona oli juuri tällainen vaikeasti kuviteltava asia, joka kuitenkin tapahtui. Siinä mielessä korona on koulinut monia ihmisiä kaikkivoipaisuuden tunteen suhteen. Se, miten minä kuvittelen tai tulkitsen asioita, ei ole mikään yleinen totuus.

Eriarvoistuminen on lisääntynyt korona-aikana, ja se on huono kehityssuunta. Virus voi tarttua keneen tahansa, mutta vaikutukset ovat erilaisia riippuen siitä, missä asuu, onko yksinhuoltaja, eläkeläinen vai nuori. Minä olen puhujana pystynyt tekemään etäkeikkoja mutta muusikko­ystäväni eivät. Ei tämä tasapuolista ole ollut.

"Elämä oli raskasta, kun minulla oli työkeikkoja joka päivä eri puolilla Suomea. Nyt on eri tavalla rankkaa, kun niitä ei ole."
Perttu Pölönen

Korona-aika on hyvä toimintaympäristö pelolle: virus voi olla missä vain ja kenellä vain. Mielikuvitus voi ottaa vallan ja voi tulla irrationaalisiakin pelkoja. Olen yrittänyt taistella tätä vastaan. Kaipaan puhumista yleisön edessä ja huomaan toivovani, että olisipa pian taas sellaisia töitä.

Jos kysyt minulta puolen vuoden päästä, mitä teen, varmaan kirjoitan taas kirjaa. Toivon, että pääsen takaisin puhumaan ihmisille ja matkustamaan Suomessa eri paikkoihin.

Elämä oli raskasta, kun minulla oli työkeikkoja joka päivä eri puolilla Suomea. Nyt on eri tavalla rankkaa, kun niitä ei ole. En halua säilyttää korona-arkea, enkä palata vanhoihin tottumuksiini, vaan haluaisin saada molemmista maailmoista niiden parhaimmat puolet. Siinä mielessä arki voi olla aiempaa merkityksellisempää koronan jälkeen.

Perttu Pölönen

  • Nurmijärveltä lähtöisin oleva 25-vuotias futuristi, puhuja, säveltäjä ja keksijä.

  • Kirjoittanut Tulevaisuuden lukujärjestys- ja Tulevaisuuden identiteetit -tietokirjat (Otava).

  • Arvostettu amerikka­lainen MIT-yliopisto on nimennyt Pölösen 35:n lupaavimman eurooppalaisen innovaattorin joukkoon.

Sakris Kupila: "Pikakurssi epävarmuuden sietoon"

Olin keuhkotautiosastolla harjoittelussa tammikuussa. Alkuun koronasta ei puhuttu siellä kovin paljon. Keuhko­lääkärimme seurasi aika paljon ensimmäisiä kansainvälisiä covid-aiheisia tutkimuksia. Muistan, että hän suhtautui virukseen aika kepeästi, siihen tyyliin, että sitä esiintyy vain Kiinassa. Emme silloin vielä ajatelleet, että tästä tulisi pandemia. Virus olikin Suomessa muutamassa viikossa ja sitten pohdimme, miten nyt toimimme.

Tajusin, että tilanne on vakava, kun Suomeen julistettiin poikkeustila maaliskuussa ja kerrottiin, että valmiuslaki otetaan käyttöön. Meillä oli lääkiksen luento, mutta juuri kukaan ei kuunnellut luentoa, koska me kaikki olimme niin jännittyneitä.

Pitäisikö meidän mennä töihin, kun valmiuslaki otetaan käyttöön? Miten meidän opintojemme kävisi, saisimmeko kandidaatin oikeudet ajoissa? Luulen, että moni opiskelija myös pelkäsi, mutta siitä ei puhuttu mitään. Kun opiskelee alaa ja tietää asioista, on helpompi miettiä kaikkia pelottavia skenaarioita – etenkin siinä vaiheessa, kun ei ymmärrä, miten virus leviää ja keihin se leviää.

Setan puheen­johtaja ja lääketieteen tohtoriopiskelija Sakris Kupila yrittää ajatella koronaa asiana muiden joukossa.

Terveydenhuollon reagointi tilanteeseen oli voimakasta. Sitä vähän niin kuin henkeään pidätellen odotti, että tuleeko Suomeen jättimäinen aalto, sellainen kuin Italiaan. Kaatuisiko systeemimme? Meilahteen pystytettiin kenttäsairaala, ei-kiireellistä toimintaa vähennettiin, ihmisiä koulutettiin uusiin tehtäviin ja lääkisläisiä alettiin rekrytoida jopa keuhko-osastolle töihin. Yhtä aikaa oli tosi epävarmaa mutta myös sellaista, että nyt on tosi kyseessä ja pitää toimia. Meitä lähestyttiin erilaisin työtarjouksin sähköpostitse, eniten työtarjouksia tuli koronatestaajiksi ja -jäljittäjiksi.

Korona on vaikuttanut yhteiskuntaamme tosi paljon, eikä kaikkia vaikutuksia varmaan vielä osata ennustaa. Heinäkuussa minulle tuli sellainen olo, että tämä on nyt uusi maailma, maailma koronan kanssa. Keväällä oli ollut kriisi, mutta kesällä elämä tasaantui. En seurannut uutisia enää niin tarkasti. Käsidesiä ja turvavälitarroja oli joka paikassa. Virtuaalipalvelut ja muut sähköiset palvelut kehittyivät, ja olen tosi iloinen, että niin on tapahtunut. Kaikki tällaiset palvelut ovat aika saavutettavia – esimerkiksi etätyö helpottaa monien arkea, ja aiemmin sitä on ehkä vähän ilman syytä kieltäydytty järjestämästä.

"Auttavat puhelimet ja chatit olivat todella kuormittuneita keväällä, kesällä ja ovat vieläkin. Setan puheenjohtajana olen saanut paljon kysymyksiä tukipalveluiden tarpeesta ja riittävyydestä."
Sakris Kupila

Olen miettinyt sitä, millainen kollektiivinen trauma koronasta tulee. Tässä on ollut monia asioita, jotka vaikuttavat ihmisten elämään – etenkin lapsiin ja nuoriin.

Mietin niitä, jotka aloittivat koulun tänä syksynä tai niitä, jotka ovat syntyneet koronan keskelle. Nämä vauvat ovat nähneet aikuisia maskit päällä. Olen oppinut, että vauva vastaa hymyyn, vaikka vauvalle hymyilisi maski päällä. Ehkä meille tulee sellainen sukupolvi, joka tunnistaa kasvojen piirteitä paremmin silmistä.

Ylipäätään ihmiset tajuavat nyt käsienpesun ja kasvomaskien merkityksen. Maskeja voi ja saa käyttää, mieluusti ihan normiflunssassakin. Aiemmin on ehkä ajateltu, että niin tehdään jossain Aasiassa, mutta kyllähän mekin voisimme. Tämä on hyvä käytäntö, joka voisi jäädä elämään koronan jälkeenkin. Se on huomaavaisuutta ja äärimmäisen helppo tapa olla tartuttamatta muita.

Sakris Kupila on tyy­tyväinen siihen, että voi viedä lääketieteen opintojaan eteenpäin koronasta huolimatta – ja jopa valmistua.

Korona on ollut kiinnostavaa aikaa myös ihmisoikeuksien näkökulmasta. Kun valmiuslaki otettiin käyttöön, ihmisten perusoikeuksia rajoitettiin. Toisin kuin joissain maissa, Suomessa oli onneksi ihmisoikeustoimijoita seuraamassa, miten rajoitukset vaikuttavat eri ryhmiin.

On paljon valmiiksi haavoittuvaisia ryhmiä, joihin korona on vaikuttanut erityisen paljon, kun erilaisten tukipalveluiden saaminen keskeytyi. Heitä ovat olleet esimerkiksi lapset ja nuoret, joiden kotona on huonot oltavat, lähisuhdeväkivaltaa kohtaavat ihmiset sekä sateen­kaari-ihmiset, etenkin sateenkaari­nuoret.

Auttavat puhelimet ja chatit olivat todella kuormittuneita keväällä, kesällä ja ovat vieläkin. Setan puheenjohtajana olen saanut paljon kysymyksiä tukipalveluiden tarpeesta ja riittävyydestä.

"Ehkä tämä on ollut pikakurssi epävarmuuden sietoon. Jos koittaa miettiä kaikkea maailmantuskaa ja kaikkien ongelmia, murtuu itse."
Sakris Kupila

Järjestötyö perustuu pitkälti ihmisten tapaamiseen, ja juuri tapaamiset on nyt peruttu. Mekin olemme päätyneet erilaisiin virtuaalisiin ratkaisuihin. Pidimme edustajakokouksenkin ensimmäistä kertaa etänä.

Epävarmuus on ollut leimallinen tunnetila koronan aikana. Ehkä tämä on ollut pikakurssi epävarmuuden sietoon. Jos koittaa miettiä kaikkea maailmantuskaa ja kaikkien ongelmia, murtuu itse. Koitan suhtautua työhöni työnä, ja yksityiselämässä koitan huolehtia itsestäni ja läheisistäni. Maailmassa on paljon epävarmoja asioita. Korona on uusi sekoittava asia muiden joukossa. Ehkä seuraava pandemia sujuu meiltä helpommin.

Korona on tullut varsin vähän henkilökohtaisten tavoitteideni eteen. Pandemiasta huolimatta pystyn opiskelemaan ja jopa valmistumaan. Tällä hetkellä haluan lääketieteen lisensiaatiksi, ja mietin sitten, mihin suuntaan haluan elämääni lähteä viemään.

Sakris Kupila

  • Humppilasta kotoisin oleva 24-vuotias lääketieteen perustutkinto- ja tohtoriopiskelija.

  • Tekee psykiatrian alaan kuuluvaa väitöskirjaa lihavuudesta.

  • Ihmisoikeusjärjestö Setan puheenjohtaja.

  • Kampanjoinut translain kokonaisuudistuksen ja transihmisten lääketieteellisen hoidon kehittämisen puolesta.

Sara Nyman: "Kriisi on kirkastanut arvojani"

Alkuvuonna olin puhumassa yhdessä seminaarissa, joka järjestettiin Clarionhotellissa lentokentän lähellä. Ajattelin siellä koko ajan, että hotellissa on varmaan joku matkustaja jostain sellaisesta maasta, jossa on koronaa. Jälkikäteen ja nykytilanteesta katsottuna ajatus tuntuu naurettavalta. Miten vähän me tiesimmekään! Aika harva varmaan ajatteli, että virus vaikuttaisi meihin Suomessa.

Kaikki konkretisoitui lopulta aika nopeasti. Pari päivää ennen kuin hallitus julisti poikkeusolot Suomeen, kuvittelin vielä, että voisin matkustaa nuorten biodiversiteetti­kokoukseen Tanskaan. Eihän sinne sitten päässytkään.

Nyt tämä vuosi on jo kohta päättynyt, eikä meillä vieläkään ole mitään päättymispäivää pandemialle.

Ilmastoaktivisti Sara Nyman toivoo, että toimisimme nyt myös ilmaston hyväksi.

Opiskelen toista vuotta yliopistossa. Ei käy kateeksi niitä, jotka ovat aloittaneet opintonsa tänä vuonna. Etäopiskelu alkoi maaliskuussa, ja aluksi kirjastot ja tenttitilatkaan eivät olleet auki. Kevätlukukausikin jatketaan näillä näkymin etänä. Onhan se pitkä aika, jos vertaa siihen, että opinnot kestävät keskimäärin noin viisi vuotta. Siitä yli vuosi menee tavallaan sivu suun. Se mietityttää monia. Nyt on jo nähty, että tosi moni opiskelija kokee yksinäisyyttä.

Tämä on elämänvaihe, jossa kodin ulkopuolella olevat sosiaaliset suhteet ovat keskimääräistä merkityksellisempiä kuin muuten. Aika iso osa identiteettiä on hävinnyt varmaan aika monella. Tunnistan yksinäisyyden itsessänikin.

"Ilmasto kärsii myös siitä, että kansainvälinen yhteistyö on vaikeutunut: ilmastoneuvottelut ovat siirtyneet vähintään ensi vuoteen."
Sara Nyman

Olin yläkoulussa vuonna 2015, kun Suomeen tuli paljon pakolaisia. Keskustelu oli kärjistynyttä ja ilmapiiri tuntui minusta pahalta ja ahdistavalta. Silloin ajattelin ensimmäisen kerran, että minun pitää tehdä jotain. En halunnut elää sellaisessa maassa. Lähdin mukaan järjestötoimintaan, ja siellä ilmasto- ja ympäristökysymykset nousivat esiin. Opin myös, mitä poliittinen vaikuttaminen voi olla.

Kun pandemia alkoi, koronakriisin hoitaminen syrjäytti monet muut akuutit asiat. Kriisin pitkittyessä ilmastokriisikään ei valitettavasti ole poistunut mihinkään. Ilmasto kärsii myös siitä, että kansainvälinen yhteistyö on vaikeutunut: ilmastoneuvottelut ovat siirtyneet vähintään ensi vuoteen.

Todellisuudessa ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat olemaan vielä suurempia ja dramaattisempia kuin koronakriisin, jos emme tee vaadittavia tekoja.

Sara Nyman sanoo kokeneensa olonsa toisinaan yksinäiseksi. Hänelle opiskelijaelämä on tavallisesti sosiaalista, ja nyt siitä on joutunut tinkimään.

Ensimmäinen toivoa luova havaintoni koronakriisin alussa oli, että pystymme toimimaan nopeasti. Politiikassa vallitsi – ainakin hetken ajan – ilmapiiri, että nyt ei ole aika vetää omaan suuntaan. Ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa vedotaan usein siihen, ettei siitä ole yhteisymmärrystä eikä suuria muutoksia pystytä sen takia tekemään. Koronakriisi on ollut esimerkki siitä, että me oikeasti voimme todella nopeasti tehdä isoja muutoksia, jos niin haluamme.

Suurin huoleni ilmastosta oli olemassa jo ennen koronaa. Koronaa ei voi yksin syyttää, jos emme kykene tekemään ilmastopolitiikkaa. Ratkaisujen löytäminen on tärkeää, ja ehkä korona on tuonut siihen jotain hyvääkin poliittisen tahdon, elvytysrahojen tai ihmisten elämäntapojen muutoksen muodossa.

Nyt kun käytetään suuria määriä rahaa koronasta elpymiseen, pitäisi ajatella, ettei ilmasto ole mikään kiva lisäarvo. Rahojen ei pitäisi mennä ilmastonmuutosta kiihdyttävään toimintaan vaan ratkaisujen löytämiseen. Se on ajankohtainen asia koko maailmassa, ja tähän yksittäiset valtiot ja esimerkiksi EU pystyisivät vaikuttamaan aika paljonkin.

Koronan aikana on tullut ajateltua usein, että en haluaisi asua missään toisessa maassa. Korona on hoidettu Suomessa erinomaisesti siihen nähden, kuinka vaikea tilanne on ollut.

"Olen onnekas, kun saan opiskella, ja olen tyytyväinen valintoihini. Tiedän entistä paremmin, että haluan puolustaa ilmastoa."
Sara Nyman

Se, että koronan hoidossa on onnistuttu suhteellisen hyvin, muistuttaa toisaalta siitä, että ilmastotoimissa ei ole onnistuttu niin hyvin. Meillä on hyviä tavoitteita, mutta teot ovat ennen koronaa jääneet heikoiksi.

Olisi tärkeä käydä keskustelua siitä, millaiseen maailmaan me haluamme palata. Nopeatempoinen ja keskinäiseen kilvoitteluun perustuva yhteiskunta ei ole ympäristölle eikä ehkä yksilöllekään paras vaihtoehto.

Koronakriisi on kirkastanut omia arvojani. Olen onnekas, kun saan opiskella, ja olen tyytyväinen valintoihini. Tiedän entistä paremmin, että haluan puolustaa ilmastoa. Toisaalta koronakriisi on suurin yhteiskunnallinen murros, jonka oma ikäluokkani on kokenut, ja siksi myös pelottava asia.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei pidä kaunistella, koska ne eivät ole kauniita. Siinä mielessä pitää olla realisti. Pelkkä we can do it -asenne ei enää riitä. Toisaalta jos ajattelisin, että kaikki on jo mennyt pieleen, en enää tekisi itsekään mitään.

Kestävä yhteiskunta voi olla myös paikka, jossa me saamme jotain sellaista, mitä emme tämänhetkisessä maailmassa voi saada. Tätä ajatusta koitan ylläpitää ja katsoa tulevaisuuteen.

Sara Nyman

  • Pöytyältä kotoisin oleva 21-vuotias ilmastoaktivisti ja valtio-opin opiskelija Turun yliopistossa.

  • Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtaja.

  • Toiminut myös Suomen YK-nuorten hallituksessa, Allianssin nuorten osallisuus ja vaalit -ryhmän varapuheenjohtajana sekä Nuorten Agenda 2030 -ryhmässä.

Kommentoi »