Apu

Näin perhosten siipien upeat värit syntyvät – Suomen lajisto muuttuu ilmaston lämpenemisen myötä

Näin perhosten siipien upeat värit syntyvät – Suomen lajisto muuttuu ilmaston lämpenemisen myötä
Värikkäät ja kirjavat päiväperhoset ovat kesäluonnon näyttävimpiä ilmestyksiä. Perhosten värien salaisuus on pienenpienissä siipisuomuissa, jotka heijastavat auringon valoa lukemattomin eri tavoin. Ne ovat ikkuna värin olemuksen ymmärtämiseen.
Julkaistu: 10.8.2020

Useimpien eläinten väri, myös ihmisen ihonväri, on lähtöisin pigmentistä, hienojakoisesta väriaineesta. Värit syntyvät, kun erilaiset pinnat heijastavat valoa eri tavoin.

Luonnon värikkäimpiä ilmestyksiä ovat perhosten siivet. Ne ovat täynnä mikroskooppisen pieniä suomuja, jotka hehkuvat värejä auringonvalon osuessa niihin tietystä kulmasta.

Perhosten lahkon tieteellinen nimi Lepidoptera tarkoittaakin suomusiipistä. Suomut peittävät perhosen siipien yläpuolta kuin kauniisti ladottu pärekatto.

Neitoperhosen siiven lähikuva, jossa suomut näkyvät selvästi.

Silmäkuvio pelottaa saalistajia

Värikkään yläpuolen vastapainoksi siipien alapuoli on useimmilla perhoslajeilla rusehtavan kirjava.

Sen ansiosta perhonen pystyy maastoutumaan, sillä suppuun vedettyine siipineen lepäävä tai talvehtiva perhonen näyttää aivan kuolleelta lehdeltä.

Monella perhosella on siipien yläpuolella silmiä muistuttavia kuvioita. Niillä perhonen yrittää pelotella saalistajia, kuten lintuja.

Ehkäpä neitoperhosta lähestyvä västäräkki tai sieppo säikähtää luullessaan perhosta varpuspöllöksi ja jättää perhosen syömättä.

Neitoperhosen siipien kuviointi voi tuoda mieleen pöllön tuijottavat silmät. Kuva: All Over Press.

Suomessa elää yli sata päiväperhoslajia

Maailmassa on noin 18 000 päiväperhoslajia, ja niistä Suomessa elää yli sata. Kaikki päivällä lentävät perhoset eivät ole päiväperhosia.

Esimerkiksi aurinkoisella niityllä lentelee myös paljon yöperhosiin kuuluvia lajeja kuten yökkösiä ja mittareita.

Päiväperhosen tunnistaa muun muassa siitä, että sen tuntosarvet ovat nuijamaiset. Päiväperhosella on imukärsä, jolla se pystyy imemään kukista mettä.

Monilla yöperhosilla kärsä on surkastunut, ja ne elävät pelkästään toukkana hankkimansa ravinnon turvin.

Pienikokoinen loistokultasiipi on Suomen yleisimpiä päiväperhosia. Se ei himmennä tämän hyönteisen poikkeuksellisen kirkasta värikkyyttä.

Osa perhosista hyötyy ilmastonmuutoksesta

Päiväperhoset eivät ole ainoastaan kauniita, vaan niillä on merkittävä rooli ympäristön tilan seurannassa. Useimmat päiväperhoset ovat nimittäin varsin kranttuja elinympäristöstään ja tarvitsevat juuri sopivat ilmasto-olosuhteet.

Ilmaston lämpenemisen seurauksena perhosten levinneisyysalue on liikkunut jopa satoja kilometrejä pohjoiseen runsaan parinkymmenen vuoden aikana.

Eräs huomattavimmista muutoksista on tapahtunut neitoperhoselle. Vielä 1990-luvun alussa tuo näyttävä, punainen perhoslaji oli Suomessa melko harvinainen näky.

Neitoperhosen siipien kuviointia lähikuvassa.

Muistan, kun aloittelevana luontokuvaajana neljännesvuosisata sitten näin mummolassani Lahdessa neitoperhosen istahtavan eräänä aurinkoisena aamuna kuistin aidalle.

Otus tuntui minusta erikoiselta ja eksoottiselta.

Nykyisin neitoperhosesta on tullut Etelä- ja Keski-Suomessa eräs yleisimpiä tai ainakin eniten huomiota herättäviä perhosia. Kyllähän se on poikkeuksellisen kaunis perhonen ja säväyttää ulkonäöllään, vaikka yleinen onkin.

Suomen perhoslajiston ennustetaan kasvavan

Ilmaston lämmetessä jotkin pohjoiset lajit ovat vaarassa. Suomen tunturithan eivät korkeutta enää kasva, joten kaikkein arktisimmilla perhosilla voi käydä olo ahtaaksi.

Ilmastonmuutos ei silti ole perhosille pelkästään huono asia. Peräti 25 aiemmin Suomesta hävinneeksi julistettua perhoslajia on 2000-luvun lämpenevien kesien ansiosta palannut Suomeen takaisin.

Viileämmillä 1960- ja 1970-luvuilla esimerkiksi haapaperhonen, keisarinviitta ja pihlajaperhonen – kaikki komeita, isoja perhoslajeja – kävivät Suomessa vähiin. Nyt ne ovat tehneet onnistuneen paluun.

Kangasperhosen siipien alapinta on metallinkiiltoisen vihreä. Tämä laji viihtyy lähes kaikenlaisissa elinympäristöissä.

Perhoset ovat hyvin herkkiä lämpötilanvaihteluille. Lisäksi luonnossa sattumalla voi joskus olla järisyttävät seuraukset: jos jonkin perhoslajin kanta on jo valmiiksi aivan pohjoisrajoillaan, erityisen viileä jakso kesässä saattaa pyyhkäistä koko kannan olemattomiin.

Kaiken kaikkiaan Suomen perhoslajisto on silti kasvanut, ja sen ennustetaan yhä kasvavan ilmastonmuutoksen ansiosta.

Välillä tuntuu melkein uskomattomalta, että Suomen kaltaisessa kylmänkosteassa maassa elää niinkin rikas ja monipuolinen perhoslajisto. Itse asiassa moni päiväperhonen sinnittelee Suomessa pohjoisempana kuin missään muualla maailmassa.

Mistä värit tulevat?

Mitä päiväperhosten siivissä näkemämme väri oikeastaan on? Mistä se syntyy? Mikä on värin olemus?

Filosofit, tutkijat ja taiteilijat ovat pohtineet tuota kysymystä yli tuhat vuotta. Intiassa astrologeilla oli pitkään käsitys, että auringon valkoinen valo on sekoitus muista väreistä.

Aurinko oli elämän lähde ja kahdeksan muun taivaankappaleen hallitsija. Kukin taivaankappale lähetti maahan yhtä puhdasta väriä ja vaikutti jokaisen elävän olennon kohtaloon.

Länsimaisessa perinteessä antiikista uudelle ajalle pysyi vallalla Aristoteleen uskomus, jonka mukaan kaikki värit syntyvät mustan ja valkoisen sekoituksena. 1600-luvulla syntyi moderni ajatus kolmesta pääväristä: sinisestä, punaisesta ja keltaisesta.

Perhosen siivet herättävät kysymyksen, mitä värit itse asiassa ovat?

Itse asiassa musta ja valkoinen eivät ole värejä. Täydellisen musta pinta ei heijastaisi valoa lainkaan. Täydellisen valkoinen pinta puolestaan heijastaisi kaiken valon. Oikeastaan luonnossa ei ole valkoista: vaaleat pinnat vain heijastavat ympäristön värejä eri tavoin.

Modernin tieteen uranuurtajiin kuulunut Isaac Newton osoitti 1600-luvun loppupuolella prismakokeillaan, että valkoinen valo koostuu kaikista spektrissä näkyvistä väreistä.

Työ loi perustaa optiikan kehittämiselle. Nykyfysiikan tietämyksen perusteella väri tarkoittaa jotakin sähkömagneettisen säteilyn tiettyä aallonpituutta.

Nokkosperhosen tunnistavat lähes kaikki. Ei ihmekään, sillä se elää varsin yleisenä koko maassa Lappia myöten.

Perhosia on monen värisiä, vaatimattoman ruskeasta tesmaperhosesta ja yökkösistä trooppisen räiskyviin täpläperhosiin. Niinkin tuttu ja arkinen laji kuin nokkosperhonen on todella upean värinen.

Jos on joskus onnistunut kohtaamaan häiveperhosen tai sen sukulaisen haapaperhosen, näkyä ei hevin unohda. Suurikokoinen, tumma perhonen liihottelee puiden latvustossa kuin lintu. Haapaperhonen pystyy liitämään pitkiäkin matkoja siipiään räpyttelemättä.

Isot päiväperhoset ovat yleensä sen verran arkoja, että niiden siipien rakenne ja kiehtovat värit pysyvät luonnon tarkkailijalle arvoituksina.

Kommentoi »