Pepe Willberg: "Yleisö on ollut aivan murusina"
Puheenaiheet
Pepe Willberg: "Yleisö on ollut aivan murusina"
Pepe Willbergille Saimaa-levyn suosio tuli yllätyksenä. Artisti palkittiin viikonloppuna Industry Awards -gaalassa.
Julkaistu 20.10.2014
Apu

Pepe Willberg, 67, palkittiin kunniamaininnalla viikonloppuna Industry Awards –gaalassa Pepe&Saimaa -albumista. Uuteen nousuun uransa toukokuussa julkaistun albumin myötä saanut Willberg kertoo, että keikkojen luonne on suosion myötä muuttunut.

- Keikkani ovat Saimaan jälkeen olleet enemmän konsertinomaisia. Keikoilla on ollut tottakai myös enemmän yleisöä. Jos näin ei olisi, se olisi hämmentävää, laulaja sanoi Tampere-talolla järjästetyssä gaalassa.

Vuonna 1962 uransa aloittanut Willberg tekee keikkoja enemmän kuin pitkään aikaan. 

- Yleisö on ollut aivan murusina. En itse levyä tehdessä osannut odottaa enää mitään tällaista. Haluan jatkossakin tehdä kunnianhimoista musiikkia, artisti sanoi.

Pepe Willbergillä on allekirjoitettuna sopimus neljästä albumista.

Kommentoi »