Image

Mikä suomalaisessa korvaushoidossa on vialla, Pentti Karvonen? ”Tohtori Temgesic” kävi lähellä kuolemaa ja kertoo nyt, miksi halusi auttaa narkomaaneja

Mikä suomalaisessa korvaushoidossa on vialla, Pentti Karvonen? ”Tohtori Temgesic” kävi lähellä kuolemaa ja kertoo nyt, miksi halusi auttaa narkomaaneja
Lääkäri Pentti Karvonen opittiin 1990-luvun lopulla tuntemaan Subutex-Karvosena, joka hoiti heroiiniriippuvaisia kielletyllä lääkehoidolla. Karvosen vaikutus tuntuu yhä suomalaisessa huumeidenkäytössä, mutta mitä Karvonen itse ajattelee perinnöstään nyt?
Julkaistu: 12.11.2021

Koneen laskeuduttua mies odottaa hihnan kyljessä Samsoniteaan. Hän toivoo saavansa vihreälle linjalle eteensä jonkun edes hieman epäilyttävän oloisen tyypin. Hän voisi tallustella perässä kuin kuka tahansa matkalainen. Sellainen hän periaatteessa onkin. Pianonsoittoa harrastava lääkäri. Seitsemän lasta useasta avioliitosta. Viisi huonetta ja keittiö keskellä Helsinkiä. Pitää työstään ja Ingrid Bergmanin elokuvista. Ei mikään huume­kuriirin prototyyppi.

Hän äkkää pitkätukkaisen, tatuoidun miehen farkuissa ja t-paidassa. Lääkäri jää odottamaan.

Käy kuten hän toivoikin. Nuori mies napataan tarkastukseen.

Helpotuksen aalto ehtii läpi lääkärin, ennen kuin joutilas tummiin pukeutunut tullivirkailija hänen edessään viittaa kohti käytävältä aukeavaa ovea. Peli on menetetty. Lääkäri nostaa laukkunsa röntgenlaitteen rullille. Hetken päästä ne pulpahtavat ulos peltilaatikon toiselta puolelta.

”Avataanpa nämä”, tullivirkailija komentaa.

Näin kirjoitti Panu Räty Imagessa lokakuussa 1997. Mies Samsoniten varressa oli lääkäri Pentti Karvonen. Viimeistään tuosta tiistai-iltapäivästä 29. heinäkuuta 1997 alkoi hänen tiensä kohti oikeussaleja ja kohuotsikoita. Karvosen matkalaukkuihin oli pakattu 16 050 Temgesic-tablettia ja pienempi määrä Subutex-tabletteja. Molemmat olivat Suomessa huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä, joiden vaikuttava aine on buprenorfiini. Ennen salakuljettajaksi ryhtymistään Karvonen oli määrännyt buprenorfiinia korvaushoidoksi heroiiniriippuvaisille potilailleen, kunnes Terveydenhuollon oikeusturvakeskus vei häneltä oikeudet määrätä pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia PKV-lääkkeitä.

Lähes neljännesvuosisata myöhemmin seuraukset tiedetään. Karvonen menetti lääkärinoikeutensa ja hänet tuomittiin korkeimmassa oikeudessa huumausainerikoksista, joista hän istui vankilassa vuoden ja kolme kuukautta. Korvaushoidon järjestäminen on nykyään kunnille lakisääteinen velvollisuus ja kuuluu kolmen kuukauden hoitotakuun piiriin. Sekin tiedetään, että heroiini katosi Suomesta lähes täysin 20 vuotta sitten. Siitä huolimatta Suomessa on hyvin laaja opioidiongelma ja huolestuttavan korkea huumekuolleisuus.

Mikä on Pentti Karvosen osuus ja rooli tässä kaikessa?

"Pena moi”, kuuluu ovisummerin kaiuttimesta. Kun Karvonen hetkeä myöhemmin poistaa maskin kasvoiltaan toisen kerroksen asuntonsa ovella, alta paljastuu vuoden 1997 Imagen jutusta tuttu mies. 24 vuodessa ”Tohtori Temgesicin” hiukset ovat harmaantuneet ja ohentuneet entisestään, mutta hymy on vastaavasti leventynyt. Haastattelu on sovittu kustantajan kanssa, sillä Bazar Kustannukselta ilmestyy lokakuun alussa tietokirja Tuho ja toivo – suomalaisen huumetodellisuuden vuosikymmeniä. Pentti Karvonen on yksi kirjan päähenkilöistä. Hänen toivomuksestaan kirjan toimittanut Elina Järvi on myös läsnä haastattelutilanteessa.

Vanhan lehtikuvan ja nykyhetken vertaaminen on helppoa, sillä Karvonen tuo kehyksissä näytille Ben Kailan artikkelia varten ottaman valokuvan. Kuva on Karvoselle, 79, tärkeä, sillä nuori nainen, joka on kuvassa selin kameraan, kuoli heroiiniriippuvuutensa seurauksena.

”Hän kuoli, koska ei saanut täällä Suomessa hoitoa sairauteensa.”

Kehyksen reunassa on sydänsairaalan lappu, jossa lukee päivämäärä 5.11.2015. Tuolloin Karvoselle tehtiin HYKSissä sepelvaltimotaudin takia pallolaajennusleikkaus, jonka jälkeen Karvonen on elänyt niin sanotusti jatkoajalla. Juhannuksen aikaan vuonna 2015 Karvonen sai Kroatiassa Brain saarella 100-prosenttisen veritulpan, johon tavallisesti kuollaan minuutissa. Karvosen geneettinen onni piti hänet kuitenkin hengissä.

”Minulla on nykyään sellainen motto, että elämä on ihmeellistä ja kuolema on tuiki tavallista.”

Tähän samaan asuntoon Helsingin Jätkäsaaren ensimmäisenä asuinkäyttöön otetussa osassa Pentti Karvonen muutti lokakuussa 1997, samaan aikaan kun kujanjuoksu kohti oikeus­saleja ja vankilaa oli alkanut. 75-neliöinen kolmio on varsin vaatimaton.

”Minähän olen varmasti Euroopan köyhin lääkäri. Reaaliomaisuutta ei ole pennin hyrrää, tuo pari kolme sataa euroa maksava sähköpiano on arvokkainta, mitä minulla on. Pankkitilit ovat sen kolme neljä tuhatta euroa miinuksella.”

Lääkäri oli Pentti Karvosen toiveammatti jo nuorena. 15-vuotiaana aktiivisena seurakuntanuorena hän sai vahvan herätyksen siihen, että haluaisi lääkärinä hoitaa nimenomaan mustia lampaita. Isä toivoi pojastaan silmälääkäriä, jonka arvostetussa ammatissa potilaat pysyivät yleensä hengissä ja työajatkin olivat inhimilliset. Lääkäriksi valmistuttuaan Pentti Karvoselle tarjottiinkin isän toiveiden mukaista silmälääkärin erikoistumispaikkaa, johon pääsyä sai yleensä jonottaa muutaman vuoden.

”Harkitsin asiaa viikon. Sitten vastasin, että minulla on sellainen tutina sielussa, että hoidan kokonaisvaltaisesti ihmisiä ja heidän ongelmiaan.”

Nuori lääkäri Karvonen oli erityisen kiinnostunut riippuvuuksista. Hän työskenteli Oulussa, Raahessa ja Kokkolassa, jossa hän tapasi alkoholiongelmaisia potilaita. Tavallinen 15−20 minuutin vastaanottoaika ei riittänyt mitenkään alkoholistien kokemusmaailman ja sairauden ymmärtämiseen, niinpä Karvonen jatkoi potilaiden kanssa kesken jääneitä keskusteluja iltaisin kotonaan. Helsinkiin Karvonen muutti vuonna 1977 ja aloitti lääkärin työt Hakaniemen Ympyrätalossa. Helsingissä hän tapasi alkoholistien lisäksi ensimmäistä kertaa myös huumeriippuvaisia potilaita, amfetamiinin ja heroiinin käyttäjiä.

Jo tätä ennen Karvosen henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut jotain, mikä sysäsi hänet kohti elämäntyöksi muodostunutta huumeriippuvaisten hoitamista. Hän oli tutustunut omakohtaisesti riippuvuuden psykologiaan.

Konferenssimatkalla Saksan Wiesbadenissa Karvonen oli vieraillut kansainvälisellä kasinolla. Ensimmäisenä iltana hän voitti vähän rahaa. Seuraavana iltana hän voitti vähän enemmän rahaa ja kolmantena iltana vielä enemmän. Lopulta voittoputki tyrehtyi, mutta sillä kertaa Karvonen osasi lopettaa ajoissa. Hän palasi tyytyväisenä kotiin ja osti kasinovoitoillaan perheelleen uuden väritelevision.

”Siitä tarttui kuitenkin päähäni ajatus, että rulettia voi osata pelata. Sen kanssa tappelin vuosikausia. Kun lopulta pääsin ensin kohtuuteen ja sitten lopetin sen kokonaan, en enää tuominnut narkomaaneja etäisinä ihmisinä sairaiksi vaan ymmärsin, mitä addiktiosairaan ihmisen sisällä liikkuu. Se oli asiasyy, miksi antauduin hoitamaan näitä narkomaaneja.”

1980-luvulla Pentti Karvonen kiinnostui buprenorfiinista, jota oli Yhdysvalloissa alettu käyttää heroinistien korvaushoidossa. Suomessa hän ystävystyi lasten- ja nuortenlääkärinä tunnetun Hannu Penttisen kanssa. Penttinen hoiti myös narkomaaneja buprenorfiinilla mutta lopetti sen jälkeen, kun Lääkintöhallitus vei häneltä oikeudet kirjoittaa PKV-lääkkeitä. Karvonen sen sijaan päätti jatkaa.

”Hannu Penttisen tapauksen jälkeen tiesin, että Lääkintöhallitus ei hyväksy tällaista menettelyä. Päätin olla omalle näkemykselleni ja vakaumukselleni rohkea ja uskollinen.”

Heroiinin käyttäjien hoitamiselle oli totisesti tarvetta, sillä 1990-luvulla heroiiniongelma paheni Suomessa nopeasti. Neuvostoliiton hajottua Venäjän ja Viron mafiat ottivat jalansijaa huumekaupassa. Aineiden tarjonta kasvoi ja huumekuolemat lähtivät huomattavaan nousuun. Heroiinikulttuuriin kuului myös raaka väkivalta.

”Raaka ja nopea väkivalta on ominaista heroiinikulttuurille mutta ei Subutex-kulttuurille. Nämä kaksi ainetta vaikuttavat ihmisen aivoihin niin eri tavalla”, Pentti Karvonen huomauttaa.

Heroiini on lyhytvaikutteinen ja hyvin vahva agonistinen opiaatti. Vaikutus alkaa muutamassa minuutissa ja kestää muutamia tunteja. Vieroitusoireet ovat erittäin kovat. Heroiiniin kasvaa toleranssi, joten kovassa koukussa ainetta on saatava monta kertaa päivässä. Buprenorfiini taas on hyvin pitkävaikutteinen agonistiantagonistinen opioidi, joka oikein käytettynä toimii hyvin heroiiniriippuvaisen korvaushoidossa. Väärinkäytettynä suonensisäisesti sillä on kuitenkin myös euforisia vaikutuksia. Pitkävaikutteisuuden ja kattovaikutuksen takia ainetta ei tarvitse pistää yhtä usein kuin heroiinia. Vieroitusoireet voivat kestää pidempään mutta ovat lievempiä kuin heroiinilla.

Karvosen Benedictus-kolmoishoitoon kuului korvaavan lääkityksen lisäksi terapeuttista keskustelua ja tukiverkon muodostaminen potilaalle. Läheisen tukihenkilön, usein potilaan äidin, tehtävänä oli muun muassa auttaa lääkkeiden säännöstelyssä. Buprenorfiini ei ollut Suomessa hyväksytty hoitomuoto, mutta se ei ollut suinkaan ainoa ero Karvosen ja yleisesti hyväksyttyjen hoitofilosofioiden välillä. Karvosen ensimmäinen prinsiippi oli, että ihmistä ei tuomita vaan lähdetään innokkaasti hoitamaan. Toinen oli se, että korvaushoito alkaa ensiapuhoitona, kun käyttäjä on päivittäisessä heroiinikoukussa.

”Eli First Choice Treatment, kun yhteiskunnalla se oli täysin päinvastoin. Korvaushoitoa saadakseen piti olla ensin viisi tai kymmenen vuotta koukussa. Kuinka moni on siinä vaiheessa enää edes hengissä?” Karvonen kysyy.

Karvosen kolmas prinsiippi oli, että erilaisia lääkityksiä voidaan antaa päällekkäin eikä hoitojen tarvitse olla perättäisiä. Tämä osaltaan selittää sitä, miksi Karvosta kritisoitiin pilleriautomaatiksi.

Toiminta kasvoi kulovalkean lailla. Ensin potilaita oli kymmenen, pian 20. Nopeasti heitä oli jo 150. Karvonen kiersi 1990-luvulla myös ympäri Suomea kehottamassa heroinisteja siirtymään Subutexiin. Hän pitää yhtenä suurena saavutuksenaan, että heroiini hyvin pitkälti katosi Suomesta.

”Heroiinikauppiaat olivat hätää kärsimässä, kun heidän myymänsä heroiini ei käynyt potilailleni kaupaksi edes alehintaan”, Karvonen muistelee.

Kysynnän kasvaessa Subutexille syntyi luonnollisesti myös laittomat markkinat. Karvonen myöntää, että pillereitä levisi myös hänen potilaittensa käsistä pimeille markkinoille, mutta hänen mukaansa valtio on itse pääsyyllinen yhä tänä päivänä jatkuvaan katukauppaan.

”Hoitopaikkoja riittää vain 20 prosentille niitä tarvitsevista. Loput pyörivät tuolla kaduilla. Kun lääkettä ei laillisesti saa, sille muodostuu laittomat markkinat.”

Käyttäjät myös ryöstivät Karvosen vastaanotolta pillereitä jopa aseilla uhaten. Tämän hillitsemiseksi hän asennutti toimistolleen hälytysjärjestelmät ja kassakaappiin aikalukon. Turvallisuusuhka olivat myös amfetamiinin käyttäjät, joita Karvonen ei ollut voinut ottaa hoitoon.

Aivan kuten Karvonen ennakoi, Lääkintöhallitus vei myös häneltä reseptinkirjoitusoikeudet PKV-lääkkeisiin keväällä 1997. Viranomaiset katsoivat, että Karvonen ei ollut riittävästi kontrolloinut asiakkaitaan, joista osa myi saamiaan lääkkeitä eteenpäin katukaupassa. Karvonen ei ollut valmis lopettamaan − omasta näkökulmastaan jättämään potilaitaan pulaan − vaan alkoi tuoda laittomasti lääkkeitä ulkomailta. Thaimaan-salakuljetuskeikan lisäksi hän lähetti potilaitaan hakemaan lääkkeitä Ranskasta, jossa heroiininkäyttäjien keskuudessa levinneen hiv-epidemian vastainen taistelu oli antanut lääkäreille vapaudet kirjoittaa rajoituksetta Subutex-reseptejä. Suomessa potilaat luovuttivat 80 prosenttia lääkkeistä Karvoselle, joka myi ne eteenpäin asiakkailleen.

Pentti Karvosen rikoksia käsiteltiin useampi vuosi kaikissa oikeusasteissa. Ensimmäisen kymmenen kuukauden ehdollisen tuomionsa hän sai lokakuussa 1999. Tuo tuomio koski Thaimaasta 1997 salakuljetettuja Temgesic- ja Subutex-tabletteja. Lisäksi hänet on tuomittu myös yli 160 000 Subutex-tabletin maahantuonnista, hallussapidosta ja myynnistä asiakkailleen. Ensimmäisen ehdottoman vankeustuomion huumausainerikoksesta hän sai Helsingin käräjäoikeudesta helmikuussa 2002. Saman vuoden heinäkuussa hovioikeus kovensi tuomion viiteen vuoteen. Karvonen sai luvan valittaa korkeimpaan oikeuteen. Korkeimmalta oikeudelta löytyi myös ymmärrystä Karvosen teoille, mutta lopputuloksena oli silti yhteensä 2,5 vuoden ehdoton vankilatuomio, josta hän ensikertalaisena istui vuoden ja kolme kuukautta. Vaikka Karvonen toivoikin toisenlaista loppu­tulosta, ei hän myönnä olleensa katkera vankeustuomiostaan.

”Osasin ennakoida ja tiesin sen. Minua tietysti helpotti myös tieto siitä, että minua ei ristiinnaulita vaan pannaan vain vankilaan. Olen myös sanonut, että vaikka en olekaan väitellyt lääketieteen tohtoriksi korvaushoidoista yliopistolla, olen tehnyt sen väittelemällä vuosikaudet näistä asioista oikeussaleissa.”

Karvosen väitös onnistui ainakin siltä osin, että oikeusneuvos Lauri Lehtimaja halusi kirjata korkeimman oikeuden päätökseen eriävän mielipiteen, joka korosti Karvosen toiminnan hoidollista luonnetta. Lehtimajan mielestä Karvosen ”toiminnasta muodostuu sellainen kuva, että hän on oman vakaumuksensa mukaan pyrkinyt toimimaan huumevieroituspotilaittensa hyväksi, vaikka tämä on käytännössä merkinnyt asettumista yhteiskunnan virallisten normien ulkopuolelle”.

Karvonen oli vankien joukossa monella tapaa kummajainen, ei vähiten siksi että hän viihtyi vankilassa erittäin hyvin. Hän tunsi päässeensä vuodeksi valtion lepokotiin, jossa ehti lukea kahta kirjaa yhtä aikaa ja syödä rauhassa kolme lämmintä ateriaa päivässä. Karvosella oli myös erikoinen ja hyvin henkilökohtainen syy vankilassa viihtymiseen: se tuntui hänestä paluulta lapsuudenkotiin.

”Vankilaa ajatellessa minulla tulee ainoastaan ikävä kahta isoveljeäni Raimoa ja Karia. Meidän lapsuudenkotimme oli Oulunsalon varavankila. Ensimmäiset muistoni tästä maailmasta ovat vankilasta paksujen lautaovien takana. Ovissa oli paksut ulkoa suljettavat säpit, ikkunoissa ristikot. Minä ja veljeni nukuimme yhdessä sellissä, äiti ja isä viereisessä. Minulla ei tullut vankilassa minkäänlaista klaustrofobiaa vaan kotoinen olo.”

Muiden vankien suhtautuminen Karvoseen vaihteli. Vuonna 2002 vankilaan joutuessaan hän oli jo julkisuudesta kuuluisa Subutex-Karvonen. Osa vangeista arvosti hänen tekemisiään paljonkin, joten halukkaita juttukavereita riitti. Toisaalta amfetamiinin käyttäjät olivat katkeria Karvoselle, koska hän ei ollut suostunut hoitamaan heitä. Amfetamiiniin ei ole olemassa korvaushoitoa.

Kerran Karvonen hakattiin Sörkan vankilassa henkihieveriin. Sellikaveri kävi keskellä yötä hänen kimppuunsa ja hakkasi sikiöasennossa nurkassa ollutta puolustuskyvytöntä Karvosta metallijakkaralla. Luita ei murtunut, mutta Karvosen kasvot menivät pahoinpitelyn seurauksena pahaan kuntoon. Arvet paranivat, mutta vasempaan korvaan tullut tasapainoelimen vamma vaivaa vielä tänäkin päivänä. Pientä hetkellistä lohtua tapauksesta oli, sillä Karvonen oli pahoinpitelyn tapahtuessa tutkintavankina. Oikeudessa tuomari järkyttyi Karvosen runnelluista kasvoista ja päästi tämän poliisin vastustuksesta huolimatta vapaalle jalalle esitutkinnan loppuajaksi.

”Nuori tuomari sääli minua. Hän sanoi, että tällaista ei saa tapahtua vankilassa. Olenpahan kerran päässyt vapaaksi vankilasta ruman pärstäni vuoksi, vaikka vankilatuomioni kokonaispituus ei siitä lyhentynytkään.”

Vankilatuomiota kovempi paikka Karvoselle oli lääkärin­oikeuksien menettäminen rikostuomioiden jälkeen vuonna 2003.

”Kyllähän se masensi pitkäksi aikaa, kun olin ilman lupia niin sanotusti siivetön lintu. Toisaalta olen lohduttautunut sillä, että lähdin tähän kristillisen vakaumukseni takia. Kristushan laitettiin ristille, tapettiin ja ristiinnaulittiin. Minä jouduin vain vuodeksi vankilaan, luvat menivät jäihin ja rahat menivät. Eli olen selvinnyt vähällä.”

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus vei Karvoselta oikeudet harjoittaa lääkärin ammattia toistaiseksi. Lääkärinluvat ovat olleet hyllyllä jo 18 vuotta. Muutaman kerran hän on yrittänyt saada oikeuksiaan takaisin, mutta keskustelut ovat tyssänneet lyhyeen.

”Edellytyksiä lupien palauttamiselle ei ole, koska en ole valmis hoitamaan potilaitani yhteiskunnan määrittämällä tavalla. Lääkärinä taas en voi jättää hengenvaarassa olevia potilaita hoitamatta”, kuuluu Karvosen kuvaus tilanteestaan.

Vankila-ajan jälkeen Pentti Karvonen päätti jatkaa siitä mihin jäi, niillä mahdollisuuksilla, joita lääkärinoikeutensa menettäneellä oli jäljellä. Konsulttina ja kouluttajana. Ensimmäinen tehtävä oli hankkia takaisin vanha puhelinnumero, joka oli ollut pitkään potilaitten tiedossa. Numerolla oli merkitystä. Karvosen mukaan ainakin jossain vaiheessa hänen puhelinnumeronsa hinta pyöri katukaupassa 50−100 eurossa.

Karvonen mietti työskentely- ja toimintatapansa uusiksi, jottei joutuisi jatkuvasti ristiriitoihin viranomaisten kanssa. Isoin muutos oli se, että hän alkoi järjestellä potilailleen hoitopaikkoja ulkomailta, josta he saivat tuotua tarvitsemansa lääkkeet laillisesti. Ensin yhteistyökumppanina oli yksityinen Wismarin sairaala Tallinnassa. Viron liittyminen Schengen-sopimukseen päätti laillisen Subutex-rallin Tallinnasta Suomeen loppuvuodesta 2007, minkä jälkeen Karvosen potilaita hoidettiin Isossa-Britanniassa.

Ulkomaanhoitojen ja lääkehankintojen lisäksi Pentti Karvonen on konsulttina ja kouluttajana toimiessaan yrittänyt auttaa vanhoja potilaitaan pääsemään kotimaisen korvaushoidon piiriin. Lääkärin leimoja Karvonen ei voi enää sanojensa vakuudeksi lyödä, sen sijaan hänen leimasimessaan lukee Pentti Karvonen, kouluttaja, konsultti, Lääketieteen lisensiaatin tutkinto Oulun yliopistosta 1968. Karvonen sanoo, että hänen lausuntonsa ovat auttaneet pienten rikkeiden takia korvaushoidosta pois pudotettuja potilaita pääsemään sen piiriin takaisin.

79 vuoden iässäkään Pentti Karvonen ei ole vielä vetäytynyt täysin eläkkeelle. Hän saa yhä kuukausittain yhteydenottoja potilaaksi haluavilta ihmisiltä. Uusia potilaita Karvonen ei enää ota mutta auttaa vielä vanhoja. Hänellä on vajaa kymmenkunta vanhaa asiakasta, joiden hoito Lontoossa päättyi Brexitin johdosta. Näitä potilaita hän auttaa siirtymään Suomen korvaushoitojärjestelmän piiriin. Erityisen innoissaan Karvonen on Buvidal-hoidosta, jossa buprenorfiini annostellaan ihon alle injektiona jopa kuukauden välein.

Mutta mikä suomalaisessa korvaushoidossa sitten on edelleen niin vialla, että Pentti Karvonen ei vieläkään voi jäädä rauhassa eläkkeelle?

”Isoin ongelma on hoitopaikkojen vähyys, mutta myös niiden laatu ja luonne. Ne eivät myy hoitoa vaan rankaisevaa kontrollipolitiikkaa, joka on ihmistä alistavaa. Nuori lääkärikunta on onneksi tullut sivistyneemmäksi, ja rankaiseva kontrollipolitiikka on muuttunut parempaan suuntaan viimeisten vuosien aikana.”

Karvonen halusi aikanaan hoitaa ihmisiä kokonais­valtaisesti, eikä tämä tahto ole muuttunut mihinkään.

”Olen niin monta kertaa nähnyt, mitä tapahtuu, kun yhteiskunta syystä tai toisesta lopettaa lääkityksen kuin seinään. Kymmeniä tuntemiani ihmisiä, minulle läheisiä ihmisiä, on kuollut sen takia.”

Karvosen aktiivivuosien aikana alkoi myös virallinen kanta korvaushoitoon muuttua. Ensimmäisen kerran korvaushoito buprenorfiinilla hyväksyttiin Suomen virallisen huumepolitiikan osaksi vuonna 1997 annetussa stm:n asetuksessa opioidiriippuvaisten potilaiden vieroitus- ja korvaushoidosta. Tuolloin hoitoon pääsylle tosin asetettiin hyvin tiukat kriteerit, joita kritisoitiin lääkärikunnan piirissä vahvasti, sillä ne rajasivat suuren osan hoitoa tarvinneista sen ulkopuolelle. Korvaushoito katsottiin viimekätiseksi hoidoksi, ja sen tavoitteena oli tiukasti päihteiden käytön lopettaminen.

Seuraavat asetukset annettiin vuosina 2000 ja 2002. Vuoden 2000 asetuksesta lähtien lainsäädännössä on tunnustettu sekä kuntouttavan eli päihteettömyyteen tähtäävän hoidon että haittoja vähentävän eli ylläpitävän hoidon tarve. Vuoden 2008 asetuksessa ylläpitävän hoidon käsite jätettiin historiaan, ja nykyään laissa määritellyllä korvaushoidolla tarkoitetaan sekä päihteettömyyteen tähtäävää että haittojen vähentämiseen ja potilaan elämänlaadun parantamiseen tähtäävää hoitoa. Ensin hoidon aloittaminen rajattiin opioidiriippuvaisille, joiden ei ole onnistunut vieroittua yleisesti hyväksyttyjä ja tieteellisesti perusteltuja hoitokäytäntöjä ja menettelytapoja noudattamalla. Vuodesta 2008 alkaen korvaushoito voidaan aloittaa potilaalle, joka ei ole vieroittunut opioideista.

Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä sanoo, että Pentti Karvosen 1990-luvulla lanseeraama opioidiriippuvuuden hoitoajatus on lääketieteellisesti validi. Lääketieteellisesti on olemassa hyvin vahva maailmanlaajuinen konsensus siitä, että buprenorfiini on nimenomaan heroiiniriippuvuuden hoidossa erinomaisen toimiva lääke.

”Pentti Karvosen aikeet ja intentiot ovat olleet täysin lääketieteellisesti perustellut. Ja motiivi on varmasti ollut puhtaasti Suomessa 1990-luvulla nopeasti kasvaneen heroiininkäyttäjäpopulaation auttaminen. Erinäköisistä syistä se paketti ei vain ole toiminut. Sivusta seuraten Karvosen toiminta vaikutti aika omaehtoiselta virallisen hoitojärjestelmän ulkopuolella toimimiselta. Ehkä mukana oli myös Messias-kompleksia eli kokemusta siitä, että kukaan muu ei voi ratkaista hoidotta olevien opioidikäyttäjien ongelmia. Jossain kohtaa se homma on myös lähtenyt lapasesta. Näiden hyvin vaikeasti hoidettavien potilaiden joukossa on myös manipuloivia ja antisosiaalisia henkilöitä, joilla motiivi saada buprenorfiinia Karvoselta on liittynyt aineen väärinkäyttöön ja hoitosuhteen hyväksikäyttöön”, Niemelä sanoo.

Tutkijan näkökulmasta Niemelä kuitenkin muistuttaa, että ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä siitä, että buprenorfiini olisi hoidon tehokkuudella mitattuna mitenkään ylivertainen verrattuna korvaushoidossa 1960-luvulta lähtien käytettyyn metadoniin. Pienemmät haittavaikutukset ja yliannostusriskin puuttuminen ovat buprenorfiinin suurimmat hyödyt.

Niemelä aloitteli itse 2000-luvun alussa Turussa psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä uransa päihdepsykiatrian puolella opioidiriippuvaisten hoidossa. Hän muistaa, että vuosituhannen vaihteessa ilmapiiri vasta ensiaskeliaan Suomessa ottaneen korvaushoidon toteuttajakentässä oli mustavalkoinen ja polarisoitunut buprenorfiinin ja metadonin kannattajien kesken. Myös lääkevalmistaja markkinoi ja lobbasi buprenorfiinia aktiivisesti, jopa aggressiivisesti lääkärikunnalle.

”Silloin oli vielä aika vähän tietoa, joten mielipiteet jylläsivät. Tässä mielessä tilanne on nykyään paljon parempi.”

Yksittäisten lääkeaineiden välistä taistelua huomattavasti merkittävämpi jakolinja 2000-luvun alussa oli ylipäätään suhtautuminen vakavien päihderiippuvuuksien hoitamiseen lääkkeillä. Ainakin hoitohenkilökunnan tasolla asenteet ja ymmärrys hoidon tarpeesta ja tavoitteista on parantunut.

”Aikaisemmin ajatus korvaushoidon sisällöstä oli paljon mustavalkoisempi: kuntouttava hoito, jonka tähtäimenä on päihteettömyys. Vasta viime vuosina haittoja vähentävät näkökulmat ovat nousseet enemmän esille. Samalla on kasvanut ymmärrys siitä, että korvaushoito on pysyvää, pitkäaikaista hoitoa. Lääkehoidosta kokonaan irrottautuvien osuus on kuitenkin pieni, ehkä 5–10 prosenttia”, Niemelä sanoo.

Tänä päivänä noin kaksi kolmannesta korvaushoidon potilaista saa lääkkeeksi buprenorfiinia, kolmasosa metadonia. Lääkehoidon voidaan osoittaa Suomessa toimivan, sillä korvaushoidon piirissä olleiden opioidiongelmaisten ennuste kuoleman suhteen on huomattavasti parempi kuin hoidon ulkopuolisten. Isoin ongelma korvaushoidossa Suomessa on hoitopaikkojen määrä. Solja Niemelän arvion mukaan vain kolmasosa opioidiongelmaisista on korvaushoidon piirissä. Luku on EU:n matalimpia.

”Hoitoon pääsy on helpottunut, mutta siinä on paljon alueel­lista vaihtelua.”

Hoitopaikkojen määrän lisäksi Pentti Karvonen kritisoi hoidon rankaisevaa luonnetta. Karvosen tapaan Solja Niemelä näkee, että asenteet ovat tässä suhteessa muuttuneet parempaan suuntaan.

”Ymmärrän Karvosen kritiikin, ja ihan varmasti tämä on ilmiö, jossa on paljon parannettavaa. Oma kokemukseni on, että hoidon sisällöt ja asenteet ovat viimeisen 20 vuoden aikana parantuneet. Tasalaatuisuuden ja hoidon saatavuuden kanssa on varmasti paljon petrattavaa, mutta aivan varmasti tässä on tultu eteenpäin. Luojan kiitos!”

Pentti Karvosella on toinenkin perintö suomalaisessa päihdekulttuurissa. Tästä kenties paras esimerkki on Raahe, nykyään vajaan 25 000 asukkaan kaupunki Perämeren rannalla. 1990-luvulla Etelä-Suomen kaupunkien yli pyyhkäissyt heroiiniaalto ei koskaan saavuttanut Raahea, mutta Subutex saavutti. Ja valtasi kaupungin nopeasti.

”Tähän tarvittiin vain yksi Pentti Karvosen potilas, joka Raaheen muutettuaan ryhtyi kuskaamaan sinne Pentti Karvoselta saamaansa Subutexia. Hän myi sitä siellä eteenpäin rahoittaakseen omaa heroiininkäyttöään”, pitkän uran Pohjois-Pohjanmaalla päihdelääketieteen parissa tehnyt psykiatrian erikoislääkäri Pekka Laine kuvaa.

Raaheen syntyi laaja Subutexin maahantuontirinki, kun puolenkymmentä paikallista hankkiutui niin ikään Karvosen potilaiksi. He toivat Raaheen ensin Karvoselta suoraan saamaansa Subutexia myytäväksi ja myöhemmin hakivat sitä Karvosen ohjaamana Ranskasta. Hyvin nopeasti Raahessa oli 50 Subutexin suonensisäistä käyttäjää.

”Raahen esimerkki kuvaa sitä, miten nopeasti tällainen huume leviää. Raahe ei suinkaan ollut ainoa kaupunki, vaan sama ilmiö tapahtui kaikkialla Suomessa. Jos nyt katsoo karttaa, meillä ei ole yhtään kuntaa, jossa ei olisi Subutexin suonensisäistä käyttöä”, Pekka Laine muistuttaa.

Raahessa tilanne huomattiin nopeasti, mistä syystä sitä käytettiin esimerkkinä Pentti Karvosta vastaan käydyissä oikeudenkäynneissä. Pekka Laine pyydettiin syyttäjän todistajaksi kaikkiin oikeusasteisiin osoittamaan, että Pentti Karvosen pelastustoimien seurauksena Subutex levisi kaikkialle Suomeen suonensisäiseksi huumeeksi.

”Karvosen hoidossa ongelma oli, että se tehtiin väärällä tavalla eli lääkemyyntinä. Siinä yhteydessä syntyivät myös laittomat markkinat ja uusi huumeongelma. Aineita ostaakseen piti hankkia rahaa, sitä sai myymällä aineita eteenpäin.”

Karvosen oikeudenkäynneissä puolustus todisti professori Mikko Salaspuron suulla, että Raahessa oli 50 heroinistia, jotka olivat omaehtoisessa Subutex-korvaushoidossa. Pekka Laineen todistus oli päinvastainen.

”Raahessa ei ollut yhtäkään heroiinikuolemaa, ei tietoa yhdestäkään heroiinivieroituksesta tai muusta hoitoon hakeutumisesta. Poliisilla ei ollut mitään tietoa, että kukaan olisi jäänyt kiinni heroiinista”, Pekka Laine muistuttaa.

Karvosen oikeudenkäyntien aikaan Suomeen yritettiin vasta saada korvaushoitolainsäädäntöä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että Karvosta tukeneissa piireissä haluttiin kieltää Subutexin haitallisten ominaisuuksien ja väärinkäyttömahdollisuuden olemassaolo. Oikeudenkäynneissä Karvosta puolustettiin kieltämällä se, että Subutexista oli tullut Suomessa suonensisäisesti käytettävä huume. Pekka Laineenkin mielestä on itsestään selvää, että Pentti Karvonen ei tarkoituksella rakentanut Suomeen muodostunutta omalaatuista Subutexin väärinkäyttökulttuuria.

”On selvää, että Pentti Karvonen ryhtyi hyvässä tarkoituksessa hoitamaan heroiiniongelmaisia. Yhtä selvää on myös, että hän sai sitä kautta paljon tällaista collateral damagea aikaiseksi. Tietynlaisen messiaanisen innostuksen vallassa hän kieltäytyi näkemästä haittoja, kun niitä alkoi ilmaantua. Hän meni marttyyrina vankilaan, kärsi tuomionsa ja jatkoi toimintaansa eri tavoilla.”

Ilman Pentti Karvosen ”matkatoimistoa” ei olisi myöskään syntynyt Subutex-matkoja Ranskaan. Karvonen tiesi Ranskan uusista hoitomuodoista, loi toimintaohjeistuksen ja käytti potilaitaan kuriireina, jotka toivat Subutexit hänen klinikalleen myytäväksi. Sen jälkeen tieto levisi, ja Karvosen ohjeilla ihmiset osasivat mennä Ranskaan myös omin päin.

”Ranskaan luotiin myös tietoisesti mielikuva Suomen helvetistä. Täällä on hirveästi heroiinia, eikä täällä saa hoitoa. Siksi nämä ranskalaiset lääkärit kirjoittivat kyynel silmäkulmassa samoille potilaille Subutexia, metadonia ja bentsodiatsepiineja. Kaikkia mahdollisia lääkkeitä, vähän kuin ruokaa Pohjois-Koreaan”, Pekka Laine kertoo.

Näin Suomesta muodostui Euroopan ja koko maailman vertailussa huumekulttuurien kummajainen, josta heroiini katosi 20 vuotta sitten.

”Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa pääasiallinen suonensisäisesti käytettävä opiaatti on buprenorfiini eli Subutex. Missään muualla maailmassa sitä ei käytetä samalla tavalla ja samassa mitassa”, Pekka Laine toteaa.

Subutex syrjäytti heroiinin hyvin nopeasti. Osaltaan tähän vaikutti erittäin vahvan heroiinierän aiheuttama piikki yliannostuskuolemissa vuonna 2000. Myös Afganistanin sodalla oli vaikutusta heroiinin maailmanmarkkinoihin. Järjestäytyneen rikollisuuden näkökulmasta taas Subutex mahdollisti helpomman salakuljetuksen, suuremmat voitot ja pienemmät tuomiot. Suomalainen käyttökulttuuri on myös niin sanotusti saturoitunut buprenorfiinilla, jolloin aineesta toiseen vaihtaminen on vaikeampaa.

”Buprenorfiinin päälle ei kannata oikein käyttää esimerkiksi heroiinia, fentanyyliä tai oksikodonia, koska se ei kerta kaikkiaan vaikuta. Buprenorfiini toimii silloin niin kuin sen on tarkoitettukin, opioidikorvaushoitolääkkeenä”, Solja Niemelä sanoo.

Opioidiongelmaisten absoluuttinen määrä on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana, joskin huumeiden käyttö ylipäätään on lisääntynyt. Huumekuolemien määrä laski vuonna 2001 edellisestä vuodesta yli kolmanneksella mutta kääntyi myöhemmin taas selvään nousuun. Eniten huumekuolemia Suomessa aiheuttaa buprenorfiini. THL:n tilastojen mukaan buprenorfiini oli tärkeimpänä löydöksenä 91:ssä eli lähes joka toisessa huumemyrkytyskuolemassa vuonna 2019. Buprenorfiini itsessään on yksin käytettynä turvallinen, sillä ei voi saada yliannostusta. Tappavan siitä tekee väärinkäyttö yhdistettynä suomalaiseen päihteiden sekakäyttökulttuurin, jossa yhdistellään lääkkeitä ja alkoholia.

”Buprenorfiini ei ole enää turvallinen lääke, kun sitä käytetään suonensisäisesti ja päälle otetaan bentsodiatsepiineja, pregabaliinia, alkoholia ynnä muuta. Näiden yhteisvaikutus on sellainen, että kyllä sillä henki lähtee”, Niemelä muistuttaa.

Pentti Karvonen on mies, joka yritti hävittää heroiinin Suomesta. Samaan aikaan Pentti Karvonen on myös mies, joka toi Subutexin Suomeen.

Pentti Karvonen lähti aikanaan uskonnollisen vakaumuksen saattelemana auttamaan huumeongelmaisia. Elämäntyö vei häneltä lääkärinoikeudet ja henkilökohtaisen omaisuuden, mutta toisaalta nykyään suomalaisessa korvaushoidossa toteutuvat ainakin osittain ne asiat, joiden puolesta Karvonen ryhtyi taistelemaan. Oliko lopputulos uhrauksen väärti?

”Huonona päivänä haukun itseni pataluhaksi. Kuinka hullu mies olenkaan ollut, kun en ruvennut silmälääkäriksi vaan rupesin auttamaan näitä hyvin vaikeasti hoidettavia potilaita ja jouduin itsekin suuriin vaikeuksiin. Muina päivinä hyväksyn tämän elämänurani ja pidän sitä uhrauksen arvoisena. Iloitsen myös siitä, että koko ajan kaikki seitsemän lastani ovat tienneet, mitä teen. Ei tämä mikään perheyritys ole ollut, mutta kaikilta heiltä olen saanut hirvittävän suuren psyykkisen tuen tälle työlleni.”

Minä Karvonen itse itseään pitää? Onko hän pioneeri, marttyyri vain kenties jotain muuta?

”Pidän itseäni pioneerina, jonka osa on olla myös marttyyri. Olen pannut elämäni tärkeään asiaan ja herättänyt runsaasti keskustelua tärkeästä asiasta. Konkreettisesti olen vaikuttanut siihen, että yksi heroinistisukupolvi Suomesta on häipynyt pois. Tähän kokonaisuuteen olen tyytyväinen vieläkin, ja tekisin saman tempun uudestaan.”

Karvonen kaivaa kirjahyllystään kaksi pinoa laminoituja kortteja, joihin tiivistyy hänen elämäntyönsä. Toisessa on graafi huumeiden käyttäjilleen ja muille ihmisille aiheuttamista haitoista Isossa-Britanniassa. Suurimpien haittojen pylväs on alkoholilla, toisena on heroiini. Toiseksi vähiten haittoja on aiheuttanut buprenorfiini.

”Vaikka se onkin Suomessa luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.”

Toisessa kortissa on edesmenneen yk:n pääsihteerin Kofi Annanin lausunto: ”Uskon että huumeet ovat tuhonneet paljon ihmisiä, mutta hallitusten huumepolitiikka on tuhonnut paljon useampia.”

”Huumeidenkäyttäjät ovat vähemmistö, jolla ei vieläkään ole ihmisoikeuksia oikeastaan missään maailmassa”, Karvonen sanoo.

Huumeidenkäyttäjien ihmisoikeustaistelu ja huumeiden käytön dekriminalisointi ovat teemoja kirjassa, jonka Pentti Karvonen toivoo vielä joku päivä julkaisevansa. Jo aikanaan vankilassa aloitetulla kirjalla on nimi Vankiloista vapauteen. Vuosien saatossa hän on kirjoittanut sen jo useamman kertaa alusta loppuun, nyt kasassa on 270 sivua. Toistaiseksi kustantajat eivät ole innostuneet teoksesta, joka muistuttaa liikaa lääkärin henkilökohtaisia muistiinpanoja.

Mitäpä muuta ne voisivat olla kuin henkilökohtaisia. Henkilökohtainen, itsenäinen ja osin itsepäinen toiminta virallisten käytäntöjen ulkopuolella jos jokin on luonnehtinut Karvosen koko uraa ja elämää.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »