Apu

Pelotonta energiaa



Pelotonta energiaa

Mielenterveysongelmat olivat tuhota teini-ikäisenä yksin Helsinkiin muuttaneen Pasi Lampelan. Hän löysi teatterista ja kirjoittamisesta väylän purkaa ajatuksiaan.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kirsi Tuura

Hänelle olisi voinut käydä toisinkin, tälle kirkkaana aamuna Helsingin Kaisaniemen penkillä istuvalle miehelle. Viereisellä penkillä on heitä, joille kävi huonosti. Teatteriohjaaja, kirjailija Pasi Lampelalle kävi paremmin.

Hän oli teini-ikäisenä levoton sielu, joka lähti kotoaan Suonenjoelta Helsinkiin 16-vuotiaana, vaikka vanhemmat olisivat halunneet hänen jatkavan koulunkäyntiä lukiossa.

Pojalla ei ollut muuta muassaan, suuria haaveita vain. Hän halusi taiteilijaksi, mutta miten kotoaan maailmalle karannut 16-vuotias pystyy määrätietoisesti etenemään kohti tavoitettaan?

– Yksi vanhempi kaverini oli Helsingissä, ja asuin hänen luonaan. Vietin rikkinäistä elämää, ja päihteet olivat osa arkea. Kiertelimme Eurooppaa, ja kaiken taustalla oli ajatus, että haluan kirjoittaa. Psyykkinen paine ja mielenterveysongelmat melkein tuhosivat minut. 

Pasi Lampela ei tiennyt, mitä kirjoittaminen vaatii. Teatteristakaan hän ei tiennyt mitään, koska se ei kuulunut mitenkään hänen lapsuuteensa.

– Onneksi minulla oli valistunut tyttöystävä, joka vei teatteriin.

Hänen sisimmästään kumpusi unelma, kun hän näki ensimmäiset teatteriesitykset. Unelma toteutui toisella yrittämällä. Lampela pääsi opiskelemaan dramaturgiaa vuonna 1994 Teatterikorkeakouluun, jossa elettiin Jouko Turkan ja Jussi Parviaisen jälkeistä aikaa. Samaan aikaan opintonsa aloittivat muun muassa Mika Myllyaho ja Juha Jokela, jonka kanssa päätettiin muuttaa suomalaista näytelmäkirjallisuutta.

Mestaruusluokkaan he ovat nousseetkin, mutta sen aikuista itseään Pasi Lampela tarkastelee kriittisesti.

– Olin nulikkamainen ja ylimielinen, ja nuoruusvuosistani on jäänyt sellaisia asioita, joilta selvästi suojaan itseäni, hän sanoo.

Nykyään 46-vuotias teatterintekijä oli tuolloin vasta kaiken alussa, mutta kun hän sai käännettyä ongelmansa luovaksi voimaksi, pelotonta energiaa on riittänyt.

Pasi Lampela on tuottelias ohjaaja ja kirjailija. Alkuvuodesta hän ohjaa Tampereen Teatterissa Päätepysäkki-näytelmän.

Suuri tarina – sitä rikasta perinnettä Pasi Lampela halusi lähteä jatkamaan. Suurella tarinalla hän tarkoittaa pohjoismaisessa näytelmäkirjallisuudessa August Strindbergiä ja Henrik Ibseniä sekä amerikkalaisia näytelmäkirjailijoita.

Pasi Lampelasta on tullut ikäpolvensa arvostetuimpia ohjaajia, joka on ohjannut muun muassa Lars Norénin, Ingmar Bergmanin, ja Tennessee Williamsin ohella omia näytelmiään. Pientä Teatteri Jurkkaa hän luotsasi taiteellisena johtajana vuosina 2000–14.

Hänen viimekeväinen ohjauksensa Espoon Kaupunginteatterin Kuka pelkää Virginia Woolfista oli arvostelu- ja yleisömenestys. Nyt hän on kirjoittanut ja ohjannut vahvan Nyt kun olet minun -näytelmän Suomen kansallisteatterin Willensaunan näyttämölle.

Sen tarina koskettaa keski-ikäisiä ja myös vanhempia katsojia, kaikkia eläneitä ja paljon kokeneita. Ihmissuhteiden ristiriidat, oikeat ja väärät elämänvalinnat sekä elämänilon katoaminen avioliitosta; kaiken tuttuus saa katsojan istumaan hievahtamatta Willensaunan intiimissä katsomossa.

Pasi Lampela on monissa töissään osannut kuvata harvinaisen osuvasti naisia, niin nytkin. Miten käy kuumille mimmeille, kun heistä tulee aviovaimoja, mitä tulee työhönsä uppoavista miehistä?

Lampela on vakuuttunut siitä, että eksymättä ei voi löytää. On olemassa silti toinen mahdollisuus, jopa kolmaskin.

– Elämäänsä ei pitäisi elää peläten tai muiden toiveita toteuttaen. Mielestäni ei ole hulluutta olla itselleen rehellinen, vaikka jumalallinen järki ei olisi ollut ratkaisuissa aina mukana.

Hän ei ole pelännyt omassa elämässään suuria ratkaisuja. Avioero ja uusi avioliitto ovat niitä.

– Ihmiselon ihanuuteen ja kurjuuteen kuuluu, että kun mennään nuorina naimisiin ja saadaan lapsia, ei olla ollenkaan valmiita. Työn ja henkilökohtaisen kehityksen vaatimukset synnyttävät ristiriitoja avioliiton sisälle. Velvollisuudet ja todelliset tarpeet kohtaavat 

– iskee kauhu ainutkertaisen elämän tuhlaamisesta.

Hän sanoo, että sellaisessa tilanteessa tekee hätiköityjä ratkaisuja.

– Mutta parempi niin kuin räjähtää sisäänpäin.

Sisäänpäin räjähtämisellä Pasi Lampela tarkoittaa omien tunteittensa kieltämistä. Hän erosi 38-vuotiaana, vuonna 2007.

– Meillä oli stressaava työ ja vaikeita lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksia. Lapsemme olivat pieniä. Se oli hirveää aikaa, mutta siitä selvittiin, ja nykyään suhteeni ex-puolisoon on kunnossa. Lapsista on aina huolehdittu.

Ero oli silti kriisi.

Kriiseistä jää haavoja ja suruja. Lampelan uusimman näytelmän loppu todistaa, miten ihminen voi kasvaa kärsimyksen jälkeen.

– Itseään etsivä ihminen joutuu väistämättä kriiseihin. Olen tietenkin miettinyt, onko minulla taiteilijana tarve dramatisoida elämääni.

Kiireen ja draaman keskellä on myös suvantoja. Kahdeksan vuoden seurustelu johti elokuun alussa solmittuun avioliittoon. Tähän asti pariskunta on asunut eri osoitteissa, mutta tilanteeseen saattaa tulla muutos.

Pasi Lampela sanoo kykenevänsä nauttimaan siitä, mitä on saavuttanut. 

– Ennen naimisiinmenoa ehdimme erotakin pari kertaa, mutta onneksi saimme asioitamme selvitettyä ja totuus voitti. Avioliitossa ei voi vaatia, että toinen ratkaisisi sinun ongelmasi. Tärkeintä on kamppailla itsensä kanssa.

Lampelan vaimo on erityisopettaja, ja hänen kauttaan hän on saanut paljon tietoa koulumaailmasta.

– Sieltä tulee näytelmäni päähenkilön ammatti.

Nyt kun olet minun -näytelmän vahva nelihenkinen miehitys – Sari Puumalainen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Lång ja Timo Tuominen – ovat oikean ikäisiä tähän tarinaan, varmasti samanlaisia tunnemyrskyjä kokeneita kuin roolihenkilönsäkin. 

Pasi Lampela on kirjoittanut 40–50-vuotiaita kuvaavaan sukupolvinäytelmäänsä myös kritiikkiä länsimaista elämäntapaa kohtaan. Hetkittäin jopa koomisiksi kääntyvissä tilanteissa välähtää woodyallenmaista huumoria, naurua tunnesolmuissaan kippuroiville ihmisille, myös meille itsellemme.

– Länsimaissa ei terrorisoida ihmisiä poliittisesti tai uskonnollisesti. Kaupallisuus on pahempi tekijä. Elämää mitataan rationaalisesti sillä, mitä tuotamme. Ihmiset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin.

Pasi Lampelalle tärkeintä on syventää ihmiskuvaa. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Kirsi Tuura

Julkaistu: 2.10.2015