Puheenaiheet
Image

Pelastakaa designvuosi

Pelastakaa designvuosi

Rumuus ja nöyhtä pilaavat kauneuden juhlan, jupisee Ruben Stiller.
Mainos

Kaikki menee päin helvettiä! Helsinki on tänä­ vuonna designpääkaupunki, mutta olennaiseen design­ongelmaan ei uskalleta puuttua.

Mitä hyötyä koko hankkeesta on, jos rumat suomalaiset liikkuvat kadulla rumissa vaatteissaan?

Voimme tietysti suunnitella terassin, jonka tuolit ovat Stefan Lindforsin käsialaa, mutta niillä istuu joka tapauksessa sama vanha läski muovituoppi kädessä. Voimme ihastella designmuseon kylkeen sijoi­tettua designpaviljonkia, mutta senkin pilaavat rumat ihmiset turpeilla naamoillaan.

Rumuuden hirmuvallan keskellä me estetiikan ystävät olemme voimattomia: joudumme vain katselemaan sivusta, kun rumat liimautuvat kaupunkikuvaan kuin akne teiniin. 70-luvulla pultsarit rahdattiin pois keskustasta ETY-kokouksen ajaksi, mutta jostain syystä rumilla on ehdoton oikeus pilata kaupunkikuva aina kun huvittaa. Pimeänä vuodenaikana esteettiset haitat vähenevät, mutta designjuhlavuotemme kevään armoton valo paljastaa persjalkaisten ja liikalihavien suomalaisten karmeat ääriviivat.

Samalla paljastuu Suomen asutushistoria. Suomen asuttivat aikoinaan rumat, jotka eivät löytäneet alkuperäisessä yhteisössään parittelukumppania. Tänne kokoontui geneettisissä arpajaisissa hävinneiden joukko, joka alkoi paritella toisten rumien kanssa. Seuraukset tiedetään: rumuus on periytynyt sukupolvelta toiselle, eikä kierrettä ole helppo katkaista.

Koska rumat hallitsevat yhteiskunnallista keskustelua, suomalaisten rumuudesta ei puhuta edes designin juhlavuonna. Vaikenemista perustellaan sillä, ettei kukaan voi mitään ulkonäölleen. Tasa-arvon nimissä hoetaan taas kerran, että kaikkien pitää saada pelata. Väite on mieletön – eihän jääkiekkomaajoukkueessakaan ole tilaa spastikoille. Miksi sitten rumien pitäisi saada vapaasti hengailla tyylikkään designpaviljonkimme tiloissa?

Kertokaa se minulle. Olen joutunut itse kärsimään rumien ihmisten kaunasta hyvän ulkonäköni takia ja käynyt monta vuotta terapiassa päästäkseni tasapainoon kauneuteni kanssa. Enää en häpeile. Tuntuu hyvältä kertoa rumille, että he ovat rumia.

Rumat ja epäesteettiset ihmiset eivät koskaan tajua, miten valtavaa riemua design voi ihmiselle tarjota. Opettavainen kertomus on enemmän kuin paikallaan.

Vaimoni ja minun hankkima leivänpaahdin tuottaa meille jatkuvaa iloa. Se on valkoinen ja sointuu loistavasti Ikean keittiönpöydän syvään sineen. Värit antavat keittiöl­lemme yleisilmeen, joka viestii vahvasta juurtumisesta kansalliseen traditioon. Kun paahtoleivät hypähtävät kerkeästi funktionaalisen leivänpaahtimemme uumenista, niiden ruskea väri luo kivan kontrastin kansalliseen värimaailmaan. Taustalla poriseekin jo iloisesti virtaviivainen Moccamaster-kahvinkeittimemme, joka on ruskea ja luo jännän vaikutelman harmaan tapetin luomaa taustaa vasten.

Antakaa mielenne hetken levätä tässä muotojen ja värien täyttämässä tilassa. Huomaatteko, mikä ajatus hiipii mieleenne? Aivan. Tällaisessa värimaailmassa parisuhde kukoistaa, asiat sujuvat ja keskustelut ovat henkeviä. Mieltänne saattaa myrkyttää myös kateus, joka ilmenee keittiömme yleisilmeeseen kohdistuvana kritiikkinä. Älkää sortuko negatiivisiin tunteisiin, vaan nauttikaa estottomasti siitä, että meidän keittiömme edustaa teidän keittiötänne parempaa makua.

Vaimolleni ja minulle leivänpaahtimen hankkiminen oli luova akti. Olimme kuluttajia ja samalla taiteilijoita, jotka punnitsivat keittiömme tilataideteoksen viestiä sukulaisille. Kysyimme itseltämme, kertooko leivänpaahdin olennaisen oman makumme pienistä nyansseista; tajuaako keittiöön saapuva vieras, miltä kerkeästi hypähtelevä paahtoleipä näyttää pöydän sinen ja valkoisen paahtimen luomassa värikentässä?

Ei välttämättä, mutta silläkään ei ole oikeastaan väliä. Tärkeintä on jalostaa omaa makuaan jokainen päivä ja nauttia täysin siemauksin muitten huonosta mausta.

On toki tunnustettava, että designpääkaupungissa asuva perheemme on kokenut tänä vuonna kovan takaiskun.

Sohvamme nahkapinnoite tarttuu verryttelyhousujeni kankaaseen. Samalla sohvan nahkapinnoitteesta irtoaa epäilyttävää nöyhtää, joka pilaa olohuoneen aistikkaan kokonaisvaikutelman. Aikaamme kuluu nykyään sohvan vahaamiseen, mutta suhtaudumme asiaan stooalaisella tyyneydellä.

Nöyhtä on hinta, jonka esteetikko joutuu silloin tällöin maksamaan. Tätäkään ei ruma ihminen tajua, koska heille nöyhtäkin on vain harmaata, brutaalia arkea.

*

Kolumnisti Ruben Stiller on etelähelsinkiläinen esteetikko, joka omistaa viidet verkkarit ja Lundian kirjahyllyn.

Image 4/2012

Kirjoittajan muut kolumnit 

Julkaistu: 1.6.2012