Apu

Pekka Sauri: Yksityisen sektorin menestys perustuu Suomessa olennaisesti julkiseen ja maksuttomaan koulutukseen

Pekka Sauri: Yksityisen sektorin menestys perustuu Suomessa olennaisesti julkiseen ja maksuttomaan koulutukseen
Yksityisen ja julkisen sektorin periaatteellinen vastakkainasettelu näyttää yhä jälkijättöisemmältä ja vanhoilliselta. Yksityinen ja julkinen – pitäisi muuten sanoa yhteinen – ovat puolessatoista vuosi­sadassa kasvaneet olennaisilta osin yhteen, kirjoittaa Pekka Sauri kolumnissaan.
Julkaistu: 5.10.2021

Minua on yhä enemmän hämmästyttänyt se aatteellis-asenteellinen vastakkainasettelu yksityisen ja julkisen sektorin välillä, joka vielä 2020-luvullakin näyttää määräävän Suomen poliittista maisemaa.

Se on kummallista sikäli, että vastakkainasettelu on nykymaailmassa täysin keinotekoinen ja älyllisesti laiska.

Julkinen sektori eli suomeksi sanottuna ihmisten elämästä selviytymistä tukevat palvelut rakentuivat alun perin yksityisen sektorin eli yritystoiminnan tuottojen pohjalle. Kylissä ja kaupungeissa syntyi tarvetta hoitaa asioita yhteistuumin.

Tavallisesti ensimmäiseksi perustettiin palolaitos ja järjestyksenpito eli poliisi. Niiden jälkeen tuli vaivaisten ja köyhien hoito, terveydenhuolto, peruskoulutus ja mitä kaikkea tulikin, kunnes meillä on lopulta nykyinen hyvinvointivaltio.

Pohjoismaiseksi malliksi kutsuttu yhteiskuntajärjestys on osoittautunut ihmiskunnan historiassa häikäiseväksi menestykseksi.

Kaikki tuo on kustannettu perimällä suoraan tai epäsuorasti työn tuottoon liittyviä veroja.

Joskus muinoin oli varmasti ymmärrettävää ja luonnollista, että eri poliittiset toimijat puolustivat eri tahojen etuja. Tyypillisesti ”oikeisto” puolusti yrittäjien ja työnantajien intressejä, ”vasemmisto” taas työntekijöiden oikeuksia. Ymmärrettävää ja luonnollista oli myös, että oikeisto pyrki hillitsemään verotusta tai suorastaan alentamaan veroja ja vasemmisto puolustamaan verotusta tai suorastaan lisäämään veroja.

Mutta nyt olemme 2020-luvulla, ja yksityisen ja julkisen sektorin periaatteellinen vastakkainasettelu näyttää yhä jälkijättöisemmältä ja vanhoilliselta. Yksityinen ja julkinen – pitäisi muuten sanoa yhteinen – ovat puolessatoista vuosi­sadassa kasvaneet olennaisilta osin yhteen.

Keskeinen esimerkki on se, että yksityisen sektorin menestymisen edellytykset perustuvat olennaisesti julkisen sektorin tarjoamaan koulutukseen, ja se on Suomessa maksutonta ala-asteelta tohtoriksi asti. Sosiaali- ja terveydenhuolto tukevat niin ikään epäsuorasti yksityistä sektoria omilla palveluillaan. Tasavertaiset mahdollisuudet takaavat rauhanomaiset olot.

Tämä pohjoismaiseksi malliksi kutsuttu yhteiskuntajärjestys on osoittautunut ihmiskunnan historiassa häikäiseväksi menestykseksi. Se on sivilisaation terävä reuna. En ole ha vainnut minkään poliittisen puolueen sitä periaatteessa kiistäneen.

Voisi luulla, että kaikki puolueet perustaisivat politiikkansa tälle alustalle ja edistäisivät yksityisen ja julkisen sektorin toimintamahdollisuuksia yhtenäisenä kokonaisuutena. Eri intressien vastakkainasettelusta voi tietysti sovitella hallitusohjelmia, mutta sisäänrakennetut asenteelliset ristiriidat tapaavat jäädä rampauttamaan hallitusten toimintakykyä.

Tarrautuminen perinteisiin vastakkainasetteluihin näyttää sitäkin merkillisemmältä, kun ratkaistavat kysymykset ovat tekniikan nopean kehityksen vuoksi muuttuneet ylikansallisiksi, yhtä lailla koko planeettaa koskeviksi.

Jos verotus ja muut talouden ohjauskeinot säädettäisiin sellaisiksi, että ne hyödyttäisivät parhaalla mahdollisella tavalla sekä yritystoimintaa että yhteisiä tukipalveluita, aikaa ja energiaa vapautuisi globaalien ongelmien kohtaamiseen.

Mikä puolue ehtii ensimmäisenä uudistamaan ohjelmansa tältä pohjalta?

5 kommenttia