Ryhmäteatterin Peer Gynt on hienoa teatteria. Santtu Karvonen tekee vaikuttavan roolin itseltään hukassa olevana miehenä. Näyttelijä antaa lavalla kaikkensa.

Henrik Ibsenin (1828–1906) klassikkonäytelmään on ohjaaja Juha Kukkosen käsittelyssä lisätty meidän aikamme Bangladeshin hikipajat, asemyynti Irakiin ja Kreikan velka- ongelmat. Nainen ei uhraa enää koko elämäänsä miehen odottamiseen, vaan ehtii elää täyttä elämää ja mennä naimisiin kahdesti.

Vaikka viittaukset nykyaikaan huvittavat, näytelmä on painava kuin itse elämän raskaus. Isätön, kiusattu poika kasvaa uhoavaksi nuorukaiseksi, joka sikailee elämänsä läpi itsekkäästi nautiskellen.

Tarina ei kuitenkaan ole yksioikoinen. Alusta saakka mukana ovat sisäiset demonit, joita vastaan mies yrittää taistella ja toisinaan onnistuu karkottamaan ne.

Elämä maistuu rikkauksien ja seikkailujen keskellä hetkittäin makealta. Mikä on totta, mikä vain Peer Gyntin hallusinaatiota, jää epäselväksi, mutta ei sillä ole oikeastaan väliäkään. Vanhana miehenä hän vihdoin pakon edessä alkaa katsoa elämäänsä ja itseään. Kuorii sipulia löytääkseen sydämen, mutta käteen ei jää mitään.

Kun näytelmä loppuu, on sanaton olo. Sinne meni yksi elämä.

Teksti: Minna Hujanen

Peer Gynt Ryhmäteatterissa. Arvio löytyy Eevan numerosta 3/2017.