Juhannuksen aatonaatto Helsingissä. Kaupunkilaiset ovat vetäytymässä työpäivän jälkeen kohti maaseutua, kun Paula Vesala, 34, virittelee soittimiaan illan keikkaa varten. Laulajan soittimet eivät näytä kaikkein tavallisimmilta, joten on tehtävä lyhyt esittely. 

Vesalan kaulassa roikkuva valkoinen keytar toimii samplerina, eli sillä hän soittaa levyltä poimittuja soundeja. Keskellä lavaa oleva sähköpiano näyttää tutulta, sivuilla oleviin padeihin Paula iskee rytmejä. Soitinkokoelma on tuttu myös Vain elämää -ohjelmasta, jossa Vesala tuli omaperäisillä sovituksillaan viimeistään tutuksi koko kansalle.

Muutama muusikkokin lavalla näyttää tutuilta: Mikko Virta ja Juho Vehmanen vaikuttivat suosikkiyhtye PMMP:ssä. Sille ominaista riehumista ei tämän illan keikalla nähdä – sen kuulee taiteilijanimellä Vesala julkaistulla soololevyllä, jonka kappaleita on mahdollista kuulla tänä iltana ensimmäistä kertaa livenä.

Kenraaliharjoituskeikkaa saapuu seuraamaan pieni yleisö Paulalle läheisiä ihmisiä. Muun muassa Paulan puoliso, The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen, toinen PMMP-puolikas Mira Luoti, muusikko Jenni Vartiainen ja Egotripin Mikki Kauste fiilistelevät ilmoille kaikuvia, elektronisempaan suuntaan sovitettuja kappaleita.

 – Kiva kun olette tulleet katsomaan tänne, kun me harjoitellaan esiintymistä, Vesala tervehtii yleisöä.

Jos ei olisi aavistusta Vesalan pilkunviilaajapuolesta, kommentti saattaisi kuulostaa omituiselta. Kuluneen kahden vuoden aikana Vesala on heittänyt muutaman jäähallikeikan Vain elämää- ja Elastinen feat

-ohjelmien vuoksi.

 Eniten hän on kuitenkin ollut lavalla

Los Angelesissa opinahjonsa, taideyliopisto UCLA:n näytelmissä. Niiden käsikirjoituksia hän on ollut usein tekemässä. Yksi Vesalan kirjoittamista näytelmistä, English Lesson, valittiin maan kahdeksan parhaan joukkoon USA:n Theatre Masters  -kilpailussa. Näytelmiä on esitetty myös New Yorkissa, ja yksi niistä julkaistaan rapakon takana kirjana.

Syyskuussa Paula nähdään pääroolissa Selma Vilhusen elokuvassa  Tyttö nimeltä Varpu.  Tällä hetkellä Vesalan huhutaan kuvaavan keikkojen ohessa Tuntematon sotilas -elokuvaa.

Puhe ”sukupolvemme renessanssi-ihmeestä” ei ole liioittelua.  Vesalan matka Kärsämäeltä Hollywoodiin ei kuitenkaan ole ollut mutkaton.

Kellastuneessa valokuvassa lauma teinejä poseeraa kansallispuvun tapaisissa asuissaan. 13-vuotiaan Paula Vesalan pienen virnistyksen voi bongata toiseksi taaimmaisesta rivistä.

Rätvänä oli Vesalan ensimmäisiä yhtyeitä. Sen kanssa hän pääsi kiertämään ja esiintymään muun muassa kansanmusiikkifestareille Unkariin. Rätvänän riveissä Paula löysi kappaleiden kirjoittamisen. 

Rakkaus musiikkiin syttyi jo lapsuudenkodissa Kärsämäellä, jossa Paula opetteli laulamaan kaikki perheen vinyylialbumien kappaleet ulkoa.

 – Tein varmaan kolmevuotiaana ensimmäisen biisini. Innostukseni musiikkiin ei selity oikein millään, sillä lähisuvussamme ei ole muusikkoja.

Paulan ollessa viisivuotias perhe muutti Pihtiputaalle, sitten Pyhäjärvelle ja lopulta Viitasaarelle. Laulaja virnistää, että muuttokuorma kulki nelostietä kohti etelää.

 Paula oli ujo lapsi, joka luki paljon. Siitä huolimatta hän löysi aina uudessa asuinpaikassa kavereita ja musiikkiharrastuksia.

– Kotona minua ei kannustettu harrastamaan tai todellakaan viety viulutunneille. Ihan itse sain pyörällä polkea harrastuksiin, mutta ehkä se lisäsi motivaatiota. Minulla on lapsesta asti ollut kova halu oppia ja tehdä asioita.

15-vuotiaana taiteilijanalku muutti omilleen Kuopioon musiikkilukioon. Tuolloin hän pääsi tekemään kaikkea, mistä oli haaveillut.

Kaksikymppisenä Vesala jo elätti itsensä musiikilla ja näyttelemällä monenlaisissa produktioissa ja bändikokoonpanoissa. Elämä Kuopiossa oli hyvissä uomissa, mutta Vesala ei halunnut jumittua paikalleen.

Niinpä hän haki Sibelius-Akatemiaan,

Popstars-ohjelmaan ja vähän joka puolelle tavoitteena päästä muuttamaan Helsinkiin. Popstars-bändiin Vesalaa ei valittu, mutta koelauluissa hän tapasi Mira Luodin. Paula oli 21-vuotias, kun PMMP löi läpi. Meni vuosia, ennen kuin Paula tottui julkisuuteen.

 – Kun joutui nuorena niin isoon myllyyn, oli aika kauan pihalla, kuinka julkisuuden kanssa pitää toimia. Koin vieraiden lähestymisen ahdistavana, pelkäsin ihmisiä. Kun en osannut olla tilanteissa, lähdin pois, ja se tulkittiin tylyytenä.

Palataan Circuksen lavalle, jossa spotit ovat kohdistuneet Paulaan. Bändi on kadonnut mustaan. Vesalan esiintyminen, lava-asetelma ja sooloalbumin kappaleet ei ole tehty miellyttämään pelkästään massoja, mutta hittejä levyltä nousee useita.

 ”En halunnut naimisiin/kun toiset alttarille saateltiin./Mua saata ei kukaan./Paitsi jos kaikki aaveet lasketaan.”

 Vesala avaa sooloalbumilla elämänsä traagisempia käänteitä.  Paulan isä hukkui ennen tämän syntymää. Isäpuoli ja ex-poikaystävä kuolivat 2000-luvun alussa. Lukio-aikana Paula masentui ja joutui sairaalahoitoon.

Asioista julkisesti kertominen muuten kuin laulujen kautta ei ole ollut itsestäänselvyys.

 – Olen kyllästynyt häpeämään asioita, mutta en jaksa alkaa minkään asian äänitorveksikaan. Vain elämää -ohjelmassa ajattelin, että sama olla avoin, sillä olen muuttanut ohjelman esitysaikaan pois Suomesta. Mutta jos kärsimykselläni halutaan myydä jotakin, silloin alkaa ahdistaa ja sulkeudun.

Hän on saanut kokemusten jakamisesta kauniita kirjeitä ja viestejä. 

Ikä on auttanut suhtautumaan menneisyyteen armollisemmin.

– Parikymppisenä häpesin masennustani, nyt on vapauttavaa rikkoa tabuja. En syyllistä itseäni, vaan armahdan. Minulle tapahtuneet asiat eivät ole minun syytäni. Tunnen nykyään suurta sympatiaa, kun ajattelen parikymppistä itseäni. Ja vaikka olen joistakin menneisyyden tabuista avautunut, uskon, että niitä on jäänyt vielä varastoonkin rikottavaksi, Vesala virnistää.

Eletään tiistaita, levy-yhtiö Warnerin sohvalla istuu lavalta tuttu teeskentelemätön Vesala, jonka perusilme on vakava. Välillä hymy karkaa silmiin. Olemus rentoutuu, kun keskustelu kääntyy työhön.

 Vesala ei lähde ylistämään lahjakkuuttaan, hän ajattelee ennemmin olevansa motivoitunut.

 – Tuolla on kasapäin minua lahjakkaampia laulajia. Uskon, että motivaatio on lahjakkuutta tärkeämpää. Toisaalta, vaikka olen opiskellut koko elämäni musiikkia, biisien tekemistä en ole opetellut missään. Se on ollut oma juttuni.

 Hän arvelee kappaleiden tekemisen tulleen ajan myötä helpommaksi. Kun Paula syksyllä 2014 lähti opiskelemaan Kaliforniaan, hän piti puoli vuotta taukoa kaikesta musiikkiin liittyvästä ja keskittyi teatteritaiteen opintoihinsa.

Ensimmäinen kappale, jonka hän tietoisesti teki omalle sooloalbumilleen, Ei pystyny hengittää, syntyi lähes itsestään. Vesala saapui joulukuussa Suomeen ja oli purkamassa työhuonettaan.

Albumin sinkkukappaleet Tequila, Tytöt ei soita kitaraa ja muutama muu kappale syntyivät kolmen viikon aikana Kalifornian-kodissa, joka sijaitsee aivan Santa Monican rannan lähellä.

 Los Angelesissa Paula ei ole raaskinut vuokrata työhuonetta, joten hän kirjoittaa olohuoneessa, koululla ja kirjastossa. Välillä hän saattaa pallotella kappaleita aputuottajiensa kanssa, mutta luottaa omaan visioonsa.

 – En enää epäile, että biisiä ei tule. Tiedän, että hankala vaihe kuuluu prosessiin. Jos joku ei syty jostain biisistä, en soita sitä uudelleen ennen kuin se on valmiimpi. Kaikki eivät kuule aihiota heti, vaikka itse kuulisikin sen jo. En enää heitä näissä tilanteissa biisiä itkien menemään, kuten nuorempana.

Vesala kokee olevansa onnellisempi ja tasapainoisempi nyt kolmekymppisenä.

– Parikymppisenä en ollut kovin tyytyväinen mihinkään. Nyt en enää hötkyile, Amerikassa olen oppinut siihen, että asioiden edistyminen vie aikaa.

Alkujaan Paula alkoi miettiä Amerikkaan muuttoa puolisonsa Lauri Ylösen kanssa, joka halusi työasioiden vuoksi työskennellä ulkomailla. 

Hakuprosessi University of Californian  taiteen maisterikoulutukseen oli pitkä. Paula käänsi näytelmiään englanniksi, keräsi suosituksia ja teki internetpuhelimella haastatteluja. 

Vastoin yleistä luuloa UCLA:n teatterikouluun ei pääse rahalla, ainoastaan pääsykokeilla.

 Koulun kautta Paula on päätynyt pyörimään Los Angelesin teatteripiireissä. Niitä hän ylistää maanläheisiksi Kalifornian elokuvateollisuuteen verrattuna.

 – Teatteri-ihmiset ovat hyväsydämisiä ja taiteesta kiinnostuneita. Amerikassa yhteiskunta ei rahoita taidetta, vaan monet tekevät sitä puhtaasti rakkaudesta lajiin. Siksi erilaiset kilpailut ovat tärkeitä, niiden kautta saa nimeä esille.

Opiskelu on kokonaisvaltaista. Opetusta on päivisin aamukymmenestä iltakuuteen, sen lisäksi valmistellaan ja harjoitellaan opiskelijoiden produktioita. Lisäksi lähes kaikki tekevät töitä opintojensa ohessa. Paula Vesala opettaa koululla.

Kun keikat syksyllä päättyvät, Vesala palaa Amerikassa opintojen pariin. Hän ei halua tehdä liikaa suunnitelmia, sillä moni asia on auki.

– Sen voin sanoa, että priorisoin ensi vuonna eniten aikaa näytelmäkirjailijan työlle. Jenkeissä on ollut ehkä vapauttavampi kirjoittaa näytelmiä, sillä siellä minua ei tunneta. Ei ole mitään kynnystä tuoda asioita esille lavalle.

 Omia uran tähtihetkiä Paula ei osaa ajatella, hän pitää itseään ennemmin sivustatarkkailijana.

 – Muistan, kun muutin Kuopiosta Helsinkiin ja ajattelin, että jos Helsinki menee hyvin, olisiko New York seuraava. En ole yhtään sellainen ihminen, joka glorifioi elämäänsä. Ennemmin minua ilahduttaa, jos saan liikutettua ja nauratettua ihmisiä englanniksi. Tai kun juhlimme työkavereiden kanssa elokuvan tai levyn valmiiksi saamista.

Suomessa moniosaajan pitävät kiireisenä monet hankkeet. Jos koulussa on jakso, jossa omia projekteja ei ole, Paulalla on Los Angelesissa illat ja viikonloput vapaana.

Pystyykö hän koskaan vain olemaan?

– Joogassa ja lapsen kanssa saan ajatukset muualle. Lähden hänen kanssaan uimaan tai puistoon. Pystyn äitinä olemaan aika hyvin läsnä. Tykkään patikoida ja olla vain kaveriperheiden kanssa. Joskus voi olla tilanne, että pitää ottaa erä sulkapalloa, että saan ajatukset pois töistä.

Paulan ja Laurin Julius-pojan, 8, kavereiden vanhempien kautta tukiverkko on alkanut muotoutua Enkelten kaupungissakin.

– Los Angeles oli minulle aika vieras ennen muuttoa. Lähes kaikki asiat ovat olleet yllättäviä ja uusia. Viime vuonna kaupunki alkoi tuntua kodilta.

Keikka Circuksessa päättyy. Hetken kuluttua Vesala astelee takahuoneesta ja ottaa hieman vaivautuneesti hymyillen ylistävää palautetta vastaan.

 Yksi faneista pyytää Vesalaa ja Lauri Ylöstä kanssaan yhteiskuvaan.

Hieman yllättäen Paula vastaa kyllä, ja fanin iPadin ruutuun piirtyvät kolmet hymyilevät kasvot.

 – Olen oppinut kohtaamaan ihmisen kerrallaan. Ymmärrän, että kaikki minua lähestyvät eivät halua pahaa. Päinvastoin. Useammin ihmisillä on kivaa sanottavaa, niin kuin päivä levyn ilmestymisen jälkeen. Olin lapseni kanssa Hoplopissa, ja yksi äiti siellä tuli kiittämään Sinuun minä jään -kappaleesta.

 Vesala ei suostu ottamaan 34 vuoden iästä kriisiä Hollywoodissakaan. Asiat näyttävät hänestä kiinnostavimmilta, kun ikää tulee lisää.

 – On minulle näihin kilometreihin ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Kaikista tapahtuneesta en ole iloinen, mutta niitä en ole voinut valita. Juuri nyt elämä on kiinnostavaa ja on kiva olla hengissä, Vesala huikkaa ja kipittää purkamaan lavalta soitinnurkkaustaan.

 Keikkakesä on vielä edessäpäin. ●

Teksti Emilia Saloranta, Kuvat Kirsi Tuura