
1. Riko rutiinit
Tuore parisuhde on usein intohimoinen ja jännittävä, sillä uuden ihmisen kanssa kaikki on epävarmaa. Tämä saa romantiikan liekin roihuamaan. Pitkässä suhteessa tilanne on toinen. Siinä on turvallinen olla – ja siksi suhde saattaa tuntua tylsältä, jos kaipaa tunteiden paloa.
– Vietämme usein paljon aikaa kumppanimme seurassa ja jaamme hänen kanssaan rasittavan arjen. Yhtälö voi olla vaikea, jos haluaa kokea saman ihmisen kanssa suurta jännitystä ja intohimoa, psykologi Jaana Mäntykoski sanoo.
Tilannetta ei auta, jos itse pyrkii vielä vahvistamaan turvallisuuden tunnettaan.
– Ympäristössämme on viime vuosina ollut paljon epävarmuutta. Kun ajat ovat epävarmat, ihminen tukeutuu usein rutiineihin, Mäntykoski sanoo.
Voi tuntua hyvältä, kun tietää edes, että päivä ja viikko kulkevat tuttua kaavaa: aamulla puuroa, lenkille viideltä, iltapala uutisten aikaan, tiistaisin jumppatunti ja sunnuntaina perhepäivällinen. Rutiineissa piilee kuitenkin suuri riski parisuhteen kannalta. Ne lisäävät elämään turvan tuntua ja karkottavat siten lopunkin jännityksen.
– Liialliset rutiinit voivat tukahduttaa elinvoiman, joka perustuu usein eroottiseen ajatteluun, uteliaisuuteen ja intuitioon. Ne voivat lässäyttää ihmisen seikkailevan ja tutkivan puolen.
Jos parisuhde on alkanut tuntua tylsältä, kokeile siis tehdä jotain toisin. Se voi olla suurta tai pientä, vaikkapa matka uuteen kohteeseen, yllätyspäivällinen kumppanille torstai-iltana tai yhteinen avantouintihetki. Tärkeää on, että teette jotain eri tavoin kuin yleensä.
Kannattaa myös juhlistaa kaikkia mahdollisia hetkiä: syntymäpäiviä, työsaavutuksia, juhlapyhiä, pieniä onnistumisia.
– Kun onnellisia pareja on tutkittu, on havaittu, että he erottavat arjen juhlasta ja viettävät vuosipäiviä.
2. Uudistu itse
Pitkässä suhteessa kumppanit saattavat kietoutua tiiviisti yhteen. Silloin voi kadottaa osan itsestään ja unohtaa ylläpitää itsenäistä elämäänsä. Voi tuntua romanttiselta ajatukselta, että ollaan kuin paita ja peppu, mutta se ei välttämättä tee hyvää parisuhteelle.
– Itsenäisyys on parisuhteessa tärkeää, sillä liekki ei voi palaa, jos ympärillä ei ole tarpeeksi ilmaa, Mäntykoski sanoo.
Onkin hyvä idea tehdä välillä asioita ilman toista ja ottaa fyysistä etäisyyttä. Toista ei voi kaivata, jos viettää hänen kanssaan kaiken aikansa. Kun hankkii ihan omia harrastuksia, tapaa ystäviään tai suuntaa matkalle ilman puolisoaan, tätä voikin tulla yllättävän ikävä.
Parisuhteelle on tärkeää sekin, että tuntee itsensä elinvoimaiseksi, pitää itseään ja elämäänsä kiinnostavana sekä kykenee uudistumaan. Jos oma persoona ja elämä tuntuvat tylsiltä, myös parisuhde tuntuu helposti samalta.
Siksi aika ajoin on hyvä tehdä jotain uutta, jossa tapaa vieraita ihmisiä, joutuu kokeilemaan uusia asioita ja kokee jännitystä. Uusi harrastus tai kiehtova projekti lisää elinvoimaa.
3. Paranna yhteyttä
Jos puoliso kyllästyttää, syynä voi olla yhteyden puute. Tähän voi johtaa se, että ei anna itsestään niin paljon kuin voisi.
– Yhteyden kokemus syntyy oman haavoittuvuuden paljastamisesta. Usein kuitenkin haluamme piilottaa itsessämme asiat, jotka tuntuvat vaikeilta, häpeällisiltä tai pelottavilta, vaikka juuri se osa meistä kaipaisi tulla jaetuksi.
Mikäli ei voi hyväksyä omaa haavoittuvuuttaan ja kaikkia puoliaan eikä pysty näyttämään niitä toiselle, yhteyden kokemus ei voi olla hyvä. Yhteyden puuttuminen etäännyttää puolisoja toisistaan. Silloin toinen voi alkaa kyllästyttää.
Ratkaisu on vahvistaa yhteyttä itseensä ja opetella hyväksymään itsensä kokonaisuutena, vikoineen päivineen.
– Mitä enemmän on sinut itsensä kanssa ja myös ei-toivottujen puoliensa kanssa, sitä helpompi on näyttää ne toiselle, Mäntykoski sanoo.
4. Haastakaa toisianne
Tunneyhteyttä vahvistaa myös uusien, jännittävien asioiden tekeminen yhdessä. Hyvä esimerkki on matkustaminen, samoin jännittävä harrastus.
Oleellista on, että tekeminen tuntuu hieman haastavalta eikä ole ihan totutun kaavan mukaista. Yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävät nimittäin erityisesti vaikeat yhteiset kokemukset. Onneksi vaikeuksien ei tarvitse olla pahoja, vaan pienetkin haasteet riittävät.
– Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset lähentyivät, kun heidät laitettiin yhdessä pelottavaan vuoristorataan, Mäntykoski kertoo.
Jos vuoristorata ei tunnu omalta jutulta, miten olisi tanssikurssi, luistelutreffit tai vaikkapa tapetointi yhdessä?
5. Lisää luovuutta
Viime kädessä kaikki lähtee omasta mielikuvituksesta. Mitä paremmin pystyy valjastamaan sen, sitä enemmän kivaa tekemistä voi keksiä – ja sitä värikkäämpänä nähdä parisuhteensa. Luovuuttaan voi ruokkia monella tavalla. Ensiksi pitää raivata sille tilaa ja aikaa.
– Jos arki on täynnä rutiineja ja velvollisuuksia, siihen ei mahdu luovaa ajattelua, Mäntykoski sanoo.
Toinen keino on hankkia elämyksiä ja hakeutua paikkoihin, jotka innoittavat ja herättävät ajatuksia. Usein inspiraatio löytyy taiteesta tai kulttuurista. Miltä kuulostaisi taidenäyttely, teatteriesitys tai oopperailta?
Luovuutta herättelevät myös ihan pienet muutokset. Ne virkistävät aivoja. Kokeile vaihtaa ruokakauppaa, tehdä uutta pastaa tai kävellä eri reittiä kuin yleensä. Saatat keksiä samalla jotain uutta parisuhteeseesi. Vähintäänkin mielesi piristyy ja saat uusia virikkeitä.
Asiantuntija: TunneSuhteet-blogia kirjoittava psykologi Jaana Mäntykoski.