Costa Rica on luontokuvaajan unelmamaa – tuskin missään muualla on niin paljon kuvattavaa pienellä alueella. Maan pinta-ala on noin 50 000 neliökilometriä, eli suunnilleen puolet Lapin maakunnasta. Silti siellä on yli 180 luonnonsuojelualuetta. Eliölajeja on enemmän kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä.

Maan pienen koon ansiosta sen eri luontokohteisiin ehtii tutustua jo viikon tai parin matkalla. 

Väli-Amerikka on tunnettu paitsi luonnon kauneudesta, myös köyhyydestä, rikollisuudesta ja korruptiosta. Esimerkiksi Costa Rican naapurimaissa Nicaraguassa ja Panamassa on alueita, jonne turisteja varoitetaan menemästä ryöstöjen ja väkivallan uhkan takia. 

Costa Rica on kuitenkin alueensa vakaimpia ja turvallisimpia maita, ja siellä on vallinnut demokratia pidempään kuin muissa Väli-Amerikan valtioissa. Ihmisiä Costa Ricassa asuu 4,8 miljoonaa, hieman vähemmän kuin Suomessa. 

Maan erikoisuus on se, ettei sillä ole omaa armeijaa, vaan maanpuolustus on jo vuodesta 1949 hoidettu sopimuksella Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi Costa Rica kuuluu harvoihin maailman maihin, joissa lapsilla on valtion kustantama ilmainen kouluruokailu.

Mutta ennen kaikkea Costa Rica ylpeilee sillä, miten hyvin luonnonsuojelu on hoidettu. Valtio markkinoi itseään ekoturismin edelläkävijänä.

Monteverden pilvimetsissä sataa usein ja paljon. Kiehtovan luontonsa ja hyvien matkailupalvelujensa ansiosta paikka on kuitenkin turistien suosiossa.

Costa Rica on kapeimmalta kohdaltaan vain noin sadan kilometrin levyinen. Kuitenkin maan korkein huippu, tulivuori Cerro Chirripo, kohoaa peräti 3 810 metriin merenpinnasta – eikä merenpinta ole kaukana. Maaston muotojen dramaattinen vaihtelu yhdistettynä sijaintiin päiväntasaajan lähellä tekee luonnosta erittäin monipuolisen.

Muistan elävästi, kuinka ryhmämatkallamme bussi lähti nousemaan kuumankosteista sademetsistä ylöspäin loputtomalta tuntuvaa serpentiinitietä pitkin. Vihdoin opas ilmoitti, että olimme nousseet yli 3 000 metriin. Vuori oli silloin, niin kuin kai yleensä, pilvessä. Sateinen, viileä viima toi mieleen koti-Suomen. Kasvillisuuskin alkoi jo olla karumpaa.

Minä en ollut lähtenyt Costa Ricaan asti palelemaan, ja niinpä en pannut pahakseni, että visiittimme Costa Rican korkealla ylänköalueella jäi lyhyeksi.

Costa Rica on erittäin mielenkiintoinen myös geologian näkökulmasta. Keski-Amerikan kannas on maapallon nuorimpia alueita. Siellä on 42 toimivaa tulivuorta, joista seitsemän sijaitsee Costa Ricassa.

Kannas on syntynyt Karibianmeren ja Kookossaaren mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Laatat liikkuvat edelleen jopa 10 senttiä vuodessa, mikä aiheuttaa aika ajoin tulivuorenpurkauksia. Costa Ricassa on tapahtunut voimakkaita maanjäristyksiä viimeksi vuosina 1991 ja 2012, jolloin järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 7,6 Richterin asteikolla.

Maan molemmat rannikot Tyynenmeren ja Karibianmeren puolella ovat täynnä tiheitä trooppisia sademetsiä ja satumaisen hienoja hiekkarantoja. 

Ei ihme, että Costa Ricassa kuvattiin Kristoffer Kolumbuksen tutkimusmatkoista kertovaa elokuvaa 1492 – Paratiisin valloitus. Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa Kolumbusta esittää Gérard Depardieu.

Olin teini-ikäisestä asti ihaillut elokuvaa ja etenkin sen musiikkia, joka on suosikkisäveltäjäni Vangeliksen käsialaa. Niinpä olin haljeta innostuksesta nähdessäni Puntarenasin rannan sademetsässä kyltin, jossa kerrottiin filmiä kuvatun juuri sillä paikalla.

Todellisuudessa Costa Rica ei ollut paikka, johon Kolumbus ensimmäisenä rantautui, mutta ei se kaukana ole. 

Nykyään Costa Rica on useimpien Latinalaisen Amerikan maiden tavoin espanjankielinen, ja väestön enemmistö on katolilaisia. Kaupunkien vanha arkkitehtuuri on kolonialismin ajoilta. 

Paljon pidempi historia on alkuperäisasukkailla intiaaneilla. Nykyään heitä on vain prosentti väestöstä.

Kun lähdin luontomatkalle Costa Ricaan, jo lentokoneessa Atlantin yllä asetin itselleni tavoitteen: kuvatuiksi pitää saada ainakin laiskiainen ja kolibri. 

Molemmat tavoitteet toteutuivat, ja lisäksi koin sellaisia elämyksiä, joita en osannut etukäteen kuvitellakaan.

Costa Rican kuuluisimpia luontokohteita on Monteverden pilvimetsä. Nimensä mukaisesti tämä vuoristossa sijaitseva metsä on usein pilvien peittämä, ja sateenvarjolle on käyttöä. Sademetsiin pääsee tutustumaan paitsi maan pinnalla, myös korkeilla kävelysilloilla. 

Sieltä pääsee katselemaan metsää lintujen perspektiivistä, ja usein kohdalle osuu äänekkäitä mölyapinoita. Jaguaarit ja muut uhanalaiset kissapedot jäävät yleensä näkemättä, sillä ne liikkuvat öisin ja välttelevät ihmisiä.

Monteverden pilvimetsän tarunhohtoisimpia lintuja on mayagetsaali. Tämä pitkäpyrstöinen, vihreänpunainen lintu on kuin suoraan keskiamerikkalaisen intiaanipäällikön päähineestä. Aikanaan lintua pidettiin pyhänä, ja se yhdistettiin käärmejumala Quetzalcoatliin. 

Vain sormenpään kokoinen nuolimyrkkysammakko on esimerkki Costa Rican sademetsien elämän monimuotoisuudesta.

Eräänä raikkaana aamuna lähdimme etsimään mayagetsaalia paikallisen luonto-oppaan kanssa. Näimme lehvästössä pyrstösulat pitkällään liihottaneen linnun, mutta en onnistunut saamaan siitä kunnon valokuvaa. Elämys jäi kuitenkin mieleeni ikiajoiksi ja vahvisti kuvaa, joka minulle oli Costa Ricasta jäänyt.

Costa Rica on myyttinen luonnonparatiisi, jossa luonnonsuojelu on ollut vahvalla pohjalla jo pitkään. Siksi luonto on monin paikoin siinä kunnossa kuin sen on täytynyt olla yli 500 vuotta sitten ensimmäisten eurooppalaisten astuessa maihin. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen