Apu

Parasta teatteria, nyt!

Parasta teatteria, nyt!

Helsingissä on meneillään teatterin juhlaviikot. Neljä upeaa, erilaista esitystä osoittaa, miten voimissaan suomalainen teatteri on ja mihin se parhaimmillaan pystyy.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Kirjoitin jo edellisissä kolumneissani Teatteri Avoimien Ovien Palavasta kaupungista ja Ryhmäteatterin Mielipuolen päiväkirjasta. Edellinen on rauhan asialla, sotaa vastaan kertoessaan jatkosodan helsinkiläisistä. Jälkimmäinen pieksee nykypäivän työelämää, jonka hullunmyllyä harva jaksaa selväjärkisenä.

Sitten iski Q-Teatterin Jotain toista, henkilökohtaisen halun näyttämö. Hieman vaikeasti avautuvasta nimestään huolimatta Milja Sarkolan kirjoittama ja ohjaama näytelmä tuo halun paljaana esille. Sarkola poimii aineksia rohkeasti omasta elämästään aivan kuten edellisessä menestysnäytelmässään Perheenjäseniä.

Mitään kaihtamatta Q:n näyttämöllä himoitaan ja lauetaan. Kertoessaan naisten toisiaan kohtaan tuntemasta himosta näytelmä on avoimen homoseksuaalinen, mutta halu on silti yhteinen. Halu ja himo eivät katso sukupuolieroja, samat ovat huipun hetket ja vaikeudet kaikissa parisuhteissa.

Sanna-Kaisa Palo, Elena Leeve, Lotta Kaihua ja varsinkin Iida Kuningas ja Emmi Parviainen tekevät suuret roolit, mieleen pitkäksi aikaa painuvat roolityöt. He ovat halussaan paljaita ja intiimejä, niin rohkeita, että tulevat suoraan katsojan iholle.

Eilen vastan hengästyinkin istuessani Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön ensi-illassa. Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama Slava!Kunnia. on musiikkiteatteria, jollaista ei ole aiemmin nähty. Se on myös niin terävää Venäjä-kritiikkiä, että luulisi näytelmän kiinnostavan juuri nyt muuallakin Euroopassa.

Tarina venäläiskaksosten Obedan ja Popedan seikkailusta halki Venäjän nykypäivän ja välähdyksinä myös menneisyyden, ei arastele mitään. Keskiöön nousee Volodja, ei vain Putinin näköinen mies, vaan Putin itse. Timo Tuominen on raaka ja itsekeskeinen Volodja, joka pitää kansansa kurissa uskollisten apureittensa avulla ja tuskailee hetkittäin kasvojensa botoxia. Kaksosia näyttelevät Juha Muje ja Puntti Valtonen joutuvat hänen valtapiiriinsä ja toteuttamaan häikäilemättömiä tekoja.

Suuren näyttämön isossa ensamblessa ei ole heikkoa lenkkiä: Tiina Weckström on väkevä roolissaan Julija Teenä (lettiä myöten kuin Julia Tymosenko) sekä kaksosten äitinä, Marja Salo hehkuu aivan uudenlaista voimaa Kim Jong-Unina, Katariina Kaitue on kuin piiskansivallus Etnisten kulttuurien instituutin johtajana... Yksi koskettavimmasta kohtauksista on poikiaan kaipaavien äitien kuoro. Liian totta juuri nyt Venäjällä ja Ukrainassa, jälleen kerran.

Kati Lukan lavastus, Tarja Simosen puvustus ja tietenkin, tietenkin orkesteri ja Lahden Ammattikorkeakoulun musiikki- ja draamainstituutin kuoro! Upeita sooloesityksiä ja mahtavia kuorokohtauksia.

Ja kimaltavana sokerina kaiken yllä Janne Marja-ahon säteilevä Kristus-hahmo, viime vuoden euroviisuvoittaja Conchita Wurst.

Julkaistu: 27.2.2015