Avun tuoreessa numerossa (8/2012) eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Matti Ahola jyrisee.

Ahola tuomitsee hallituksen armeijaa koskevat leikkaukset. Hän argumentoi, kuinka hallitus rapauttaa koko maan puolustuksen.

Entinen kenraali puolustamassa armeijan määrärahoja ei tietenkään yllätä ketään. Yllättävää olisi, jos kenraali tukisi leikkauksia.

Virkistävää puheenvuorossa on kuitenkin se, että Ahola perustelee näkemyksiään Suomen puolustuksella. Maanpuolustuksen luulisi olevan tärkein argumentti koko keskustelussa, mutta tähän mennessä armeijan leikkauksista puhuttaessa on keskusteltu enimmäkseen muusta kuin Suomen puolustuskyvystä.

Jopa kansanedustajat ovat vedonneet talvisotaan ja veteraaneihin, hyökänneet ruotsinkielen erityisasemaa vastaan ja perustelleet asioita aluepolitiikalla ja työllisyydellä. Merkittävänä argumenttina on pidetty myös varusmiespalveluksen säilymistä. Lisäksi on puhuttu siitä, kuinka armeijassa nuoret miehet itsenäistyvät ja kuinka miesten pitää saada käydä varusmiespalveluksensa lähellä kotipaikkakuntaansa.

Nämä perustelut ovat kaikki hyviä, mutta silti toissijaisia.

Minua kiinnostaisi kovasti nähdä ulkopuolisia arvioita Suomen puolustuksesta. Mitä kansainväliset sotilasasiantuntijat sanoisivat, jos heiltä kysyisi parasta mahdollista tapaa järjestää Suomen puolustus? Onko Suomen puolustus ylipäätänsä ajan tasalla? Siis onko Suomi varautunut nykyaikaiseen sodankäyntiin, kuten esimerkiksi kybersotaan? Onko tällaisia ulkopuolisia selvityksiä tilattu tai tehty?

Kotimaisessa keskustelussa sekoittuvat helposti maanpuolustus ja maanpuolustushenki, epämääräinen jääkiekkoisänmaallisuus. Eikö tärkein kysymys kuitenkin ole se, miten Suomen puolustus on paras järjestää?