Apu

Paras Esko

Paras Esko

Näyttelijä Esko Salminen livisti Ainonsa kanssa juhlapäivänään matkoille ja ihmettelee, miten huomaamatta, kuin yllättäen 75 vuotta on hurahtanut täyteen.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Milka Alanen
Mainos

Talo on hupussa kattoa myöten, ja remontin jyly alkaa joka arkiaamu kello seitsemän. Se on kestettävä, jos asuu Helsingissä, lähellä kantakaupungin kauppoja, ravintoloita ja elämää. Ja teattereita.

Esko Salminen istuu satulatuolilla keittiön ruokapöydän päässä.

– Lihan sokeri laskee, nyt jotain nopeasti, hän huutelee vaimolleen, näyttelijä Aino Sepolle. Ainolla on juuri nyt aikaa passata miestään, kun ei ole illalla näytöstä Helsingin kaupunginteatterin Kaupungin kimallus -nimisessä lastennäytelmässä.

Esko Salmisella on satulatuoli selän takia. Kapuaminen kotiin, talon ylimpään kerrokseen sujuu silti hyvin. Esko Salminen on ehtinyt rampata tänä syksynä portaat useana iltana ja nähdä pääkaupungin teatterisyksyn ensi-iltoja.

Keskustelu singahtaa hetimiten Kansallisteatterin Nummisuutareihin ja pääosan esittäjään Aku Hirviniemeen.

– Nautin esityksestä ja olisin katsellut enemmänkin Akua, erinomaista näyttelijää. Nummisuutarien ydin on itse näytelmässä, tarinassa ja kielessä, sanoo yksi kaikkien aikojen parhaista näyttämö-Eskoista.

Kun Esko Salminen liehui ja riehui saman teatterin Nummisuutarien ensi-illassa, oli vuosi 1965. Näyttelijä oli 26-vuotias ja voimansa tunnossa. Hän oli ääni ja vimma, yleisön ja kriitikoiden ylistämä.

Sen jälkeen taito on kasvanut entisestään. Hän on täyttänyt seitsemänkymmentäviisi vuotta ja sanoo, että on se ihan älytöntä.

Esko Salmisella riittää virtaa ja voimaa palata näyttämölle ensi keväänä. Juuri 75 vuotta täyttänyt näyttelijä sanoo, että elämä on ollut teatteria ja työtä, mutta muukin elämä on tärkeää. Kuten perhe-elämä.

Mennään hetki kerrallaan. Vaikka Esko Salminen ei ole vanhojen muistelija, hän on kertonut värikkäästi ja runsaasti elämästään kahdessa Raila Kinnusen kirjoittamassa elämäkerrassa.

Patistetaan nyt miestä poimimaan yksittäisiä välähdyksiä uralta ja elämästä, johon on mahtunut monenlaista iloa ja surua.

– Kun täytin neljäkymmentä, se oli muka maksimi-ikä, ja kaikki sen jälkeen on ollut bonusta. Aika tuntuu menettäneen merkityksensä, mutta jokainen vuosikymmen on ollut hyvä vuosikymmen omalla tavallaan.

Kun ensimmäiset kymmenen vuotta tulivat täyteen, Esko Salmisen äiti, näyttelijä Kyllikki Väre kuoli. Lapsuus jäi taakse, mutta lapsi toipuu menetyksestä eri tavalla kuin aikuinen.

Ensimmäisen julkisen esiintymisensä poika teki kymmenvuotiaana pankin mainoksessa. Se oli enteellistä. Vanhempien, Kyllikki Väreen ja isän Unto Salmisen jalanjäljissä näyttelijän työ kiinnosti niin paljon, että Esko-poika lopetti koulunkäynnin Helsingin Kulmakoulussa 15-vuotiaana. 

Teatterikouluun hän pyrki ja pääsi vuonna 1958, 17-vuotiaana.

When I was 21, it was a very good year, Esko Salminen alkaa laulaa Frank Sinatran tuttua laulua.

Onpa mies oikeassa: hän oli kaksikymmentä, kun sai kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin, ja työnteon virta alkoi viedä mukanaan. Saman syksyn lokakuussa hän täytti kaksikymmentäyksi vuotta.

– Kun Nummisuutarien näytäntökausi vuonna 1966 pyöri täysillä, tein öisin elokuvaa Johan nyt on markkinat Aarne Tarkaksen kanssa, olin mukana Kalastajatorpan Floorshowssa ja television viihdeohjelmassa Kuten haluatte. Kun nykyään puhutaan, että nuoria näyttelijöitä viedään joka suuntaan, niin kyllä aina on tehty paljon.

Elämänkerää aukaistessa siihen mahtuu työtä, työtä, työtä. Melkein vuorotta. Suuria rooleja teatterissa ja elokuvissa, mutta myös värikästä yksityiselämää.

Isä Esko Salmisesta tuli ensimmäisen kerran vuonna 1972, kun avoliitosta Heidi Krohnin kanssa syntyi poika Kristo Salminen. Kreeta Salminen syntyi vuonna 1984 avioliitosta Riikka Korppi-Tommolan kanssa, Sonja Salminen vuonna 1991 Aino Sepon kanssa. 

Kaikista Salmisen lapsista tuli näyttelijöitä. He ovat läheisiä isälleen, myös uusperheeseen kuuluva Ainon tytär Saara Pajala. Etteivät suorastaan elämän keskipiste. Esko Salminen sanoo, että omia lapsia pystyy katsomaan näyttämöllä, kun ensimmäiset viisitoista minuuttia on ensin itkenyt.

Esko Salmisella riittää tarinoita teatterista. Yksi tarina liittyy hänen poikaansa Kristoon ja ohjaaja Paavo Westerbergiin. – Pojat näyttelivät yhdessä 10-vuo­tiaina Kansallisessa ja päättivät mikä heistä tulee isoina poikina. Se toteutui!

Aika lensi nuoren miehen elämässä niin vauhdilla eteenpäin, että juuri, kun oli ollut kaksikymmentäyksi, huomasi täyttävänsä neljäkymmentä.

– Näyttelin Shakespearen Othelloa ja Tšehovin Lokkia, yksityiselämässä oli eromeininkiä. Lähdin poikien kanssa New Yorkiin.

Takana oli jo kiivas ja menestyksekäs aika Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan luotsaamassa Turun Kaupunginteatterissa ja suuret roolit Seitsemän veljeksen Juhanina, Van Goghina ja Dantonina.

– En ole osannut olla ilman työtä, ja kyllähän minua käytettiin niin paljon, että se oli melkein riiston rajalla. Ohjaajat valitsivat minut rooleihin, ja vasta eläkkeen kynnyksellä aloin itse valita töitäni.

Menestyksellään hän ei ole koskaan pullistellut ja sanoo nytkin, että maineeseen nostetaan nopeasti, ja yhtä nopeasti sieltä tullaan alas.

Esko Salmisen viimeisin kehuttu teatterirooli oli viime kaudella Helsingin Kaupunginteatterissa nähty, unkarilaisen Tamás Ascherin ohjaama Vanja-eno, jossa Salminen sai vanhan professorin roolissaan oikutella ja tepastella pienen näyttämön koko leveydeltä. Turha kai mainita, että hän otti kohtauksissaan näyttämön haltuunsa.

Samaan näytäntökauteen mahtuivat intensiiviset matineat Kansallisteatterissa, kun pääjohtaja Mika Myllyaho haastatteli Salmista Ilta Eskon kanssa -esityksessä. Yleisöä hemmotellaan tällä herkulla vielä kaksi kertaa marraskuun lopussa.

– Kiersin myös ympäri Suomea basso Mika Kareksen ja pianisti Marita Viitasalon kanssa Schubertin Winterreise-esityksellä.

Ja silti hän on mukamas poissa näyttämöltä! Paussinsa jälkeen Esko Salminen alkaa harjoitella marraskuussa Kansallisteatterissa Paavo Westerbergin kirjoittamaa ja ohjaamaa Mahdolliset maailmat -näytelmää. Silmissä on jo sellainen pilke, että se paljastaa tekemisen, näyttelemisen kaipuun.

– Jännäähän se on paussin jälkeen, mutta joskus teatteri ei sittenkään ole keskeisin asia elämässä.

Vaikka tärkeä onkin.

Kolmen sisaren ensi-ilta Tampereella oli Esko Salmiselle merkittävä vaihe elämässä, koska rakkaus Aino Seppoon roihusi jo täydellä liekillä.

– Taisi olla tyttäremme Sonja silloin jo työn alla. Ensi-iltabileet pidettiin pienessä yksiössäni, jossa asuin vierailuni aikana, ja sinne ahtautui kolmekymmentä ihmistä.

Esko Salminen oli 51-vuotias, kun kuopus syntyi. Nyt samainen nuori nainen opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja teki hienon roolin viime kesänä Valheet ja viettelijät -näytelmässä Ryhmäteatterissa.

Kun elämän välähdyksissä kiiruhdetaan kuuteenkymmeneen ikävuoteen, Esko Salminen sanoo olleensa hirveän masentunut.

– Tuntui siltä, että peli on jo kokonaan pelattu, molemmat polveni olivat finito ja ajattelin, että seinä on vastassa ennen pitkää.

Kun molempiin polviin laitettiin tekonivelet, alkoi uusi elämä. Olo oli kuin olisin lentoon lähtenyt. Hän sanoo, ettei ollut yhtään sankarillista pitkittää vääjäämätöntä leikkausta.

– Teatterilla ehdotin, että laitetaanko operetti pystyyn! Esitykset lyhenivät kymmenellä minuutilla, kun pystyin taas liikkumaan normaalisti, enkä vaan konttaamaan. 

”Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki”, runoili Kaarlo Kramsu aikoinaan. Esko Salminen ei valita, vaan sanoo: – Tänään ei ole vaivoja, vain lievä ylipaino... Ruokahan on vanhan miehen seksiä!

Kun hän täytti seitsemänkymmentä, se nauratti jo enemmän kuin kuusikymmentä. Ja nyt seitsemänkymmenen päälle viisi vuotta lisää.

Tärkeysjärjestys elämässä on nyt sellainen, ettei Esko Salminen ole vielä ottanut vuoden päähän ulottuvia tarjouksia. Niitä oli tullut, ja niitä harkitaan.

– Vanha viisaus toteaa, että saat Jumalan hymyilemään, kun kerrot hänelle suunnitelmasi. 

Hän sanoo suunnittelevansa ainoastaan syntymäpäivämatkaa Ainon kanssa, nauttivansa lastensa ja lastenlastensa tapaamisesta. Heitäkin on jo kolme Kristo Salmisen perheestä. 

– Voisin ruveta analysoimaan teatterin nykytilaa, mutta ei se siitä sen hullummaksi tule.

Teatterin nykytilaa voi jokainen halutessaan mennä katsomaan, kun Esko Salminen on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä jälleen keväällä. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Milka Alanen

Julkaistu: 4.11.2015