Eeva

Parantumattomasti sairas Krista Launonen: ”Kuolemalle on lupa nauraa”

Parantumattomasti sairas Krista Launonen: ”Kuolemalle on lupa nauraa”
Kuoleman läheisyys on saanut kouluttaja ja taideterapeutti Krista Launosen, 47, tarttumaan yhä väkevämmin iloon ja elämästä nauttimiseen. Rankkojen syöpähoitojen lomassa hän kirjoitti kirjan hymyn salaisuudesta.
Julkaistu: 24.1.2021
Keväällä 2019 kouluttaja, tietokirjailija ja taideterapeutti Krista Launonen alkoi saada outoja oireita. Hän sairastui korvatulehdukseen, menetti kuulonsa ja oli jatkuvasti väsynyt ja pahoinvoiva.
Lääkärit eivät ottaneet todesta siihen asti perusterveen nelikymppisen intuitiota siitä, että jotain on pahasti pielessä. Kuukauden sairastelun jälkeen eräs lääkäri passitti Kristan viimein tarkempiin tutkimuksiin, ja pelasti tämän hengen.
”Sain myöhemmin kuulla, että ilman sairaalahoitoa en olisi elänyt enää montaa päivää.”
Kristalla todettiin harvinainen ja parantumaton sairaus, multippeli myelooma, kansankielellä veri- ja luusyöpä. Yleensä tauti puhkeaa Kristaa parikymmentä vuotta vanhemmille ihmisille.
Hoidot piti aloittaa heti. Työt oli peruttava, samoin pitkään suunniteltu matka Italian taideaarteiden äärelle. Tuolloin seitsenvuotiaalle pojalle oli kerrottava, että äiti on parantumattomasti sairas.
Ensimmäisten sokkiviikkojen aikana Krista mietti usein, olisiko mahdollista, että hän elää valheessa ja herää pian unesta.
Unelma haihtui, kun rankat hoidot jatkuivat kuukausia. Pitkät ja kiiltävät hiukset putosivat myöhemmin nippuina sairaalan lattialle.
Kristan päässä ei risteillyt montaa ajatusta. Yksi asia hänelle oli kuitenkin selvää: hänen puoli vuotta aiemmin aloittamansa kirja hymyn ja elämänilon salaisuudesta oli kirjoitettava loppuun. Vaikka sitten kuoleman kirittämänä.
Sairastuttuaan Krista Launonen on ymmärtänyt, kuinka valtava halu keholla ja mielellä on pysyä elossa. ”Hengissä selviämisen vietti on vahvin voimamme.”

Koiran ulkoilutusta ja joogaa

Työhuoneella Helsingin Roihupellossa on levollinen tunnelma. Seiniä koristavat Kristan maalaamat taulut. Lattialla jolkottelee verkkaisasti sekarotuinen Frida-koira, joka on toipumassa aamun eläinlääkärikäynnistä.
Krista voi nyt paremmin kuin viimeiseen puoleentoista vuoteen. Hän on päässyt takaisin työhuoneelleen, jossa hän maalaa, opettaa maalaamista ja toimii tunnetaideterapeuttina sekä luovuusvalmentajana.
Krista jaksaa ulkoiluttaa koiraa ja myös hieman joogata. Ero puolen vuoden takaiseen vointiin on valtava.
”Saatoin nukahtaa kesken kaiken kuin koiranpentu. Seisominen ja tuolilta nouseminen sattuivat. Olin kuin keskivaikeassa krapulatilassa. En voinut sopia töitä, sillä oloni saattoi muuttua pienestä heikotuksesta sänkykuntoon muutamassa minuutissa.”
Neljän viikon välein Krista käy sairaalassa syöpäkontrollissa ja saamassa hoitoja. Hänen on oltava tarkka siitä, ettei sairastu pieneenkään flunssaan, sillä se voi olla kohtalokasta.
”Koronapandemia on tuonut arkeeni omat lisähaasteensa. Minun eristäytymiseni alkoi kuitenkin jo toista vuotta sitten, jolloin kävin läpi rankkoja syöpähoitoja ja vastustuskykyni oli hyvin heikko.”
Krista on onnellinen, että sai Hymyn salaisuus -kirjansa valmiiksi. Teoksen alkuperäinen idea oli selvittää hymyn ja elämänilon salaisuutta tutustumalla viiteen taidehistorian merkkiteokseen. Kesken matkan kirja sai tummempia sävyjä.
”Mietin pitkään, otanko sairauteni kirjaan mukaan. Lopulta päätin, että myös syövästä on voitava kirjoittaa ilon ja huumorin kautta.”
”Olen mummolleni ikuisesti kiitollinen siitä, että hän opetti minut nauramaan. Hän tapasi sanoa, ettei niin hirveää voi tapahtuakaan, ettei joskus taas naurattaisi.”

Huumori on voimavara

Huumori on aina ollut Kristan elämän kantava voima. Hän on rakastanut hohottaa ja höröttää. Hän uskoo saaneensa kyvyn iloita perintönä isoäidiltään. 93-vuotiaaksi elänyt Aune-mummo, Viipurin evakko, hoiti Kristaa paljon silloin, kun tämä oli pieni.
”Olen mummolleni ikuisesti kiitollinen siitä, että hän opetti minut nauramaan. Aune näki huumoria joka asiassa. Hän tapasi sanoa, ettei niin hirveää voi tapahtuakaan, ettei joskus taas naurattaisi.”
Samaa kykyä Krista haluaa siirtää omalle pojalleen. Kristan sairastuttua he ovat katsoneet yhdessä tuntikausia Kummeli-sketsi- sarjaa. Mitä kehnommin Krista voi, sitä voimallisemmin hän keskittyi Kummeleihin.
”Nauroin joka päivä niin, että mahaan sattui ja kyyneleet valuivat. Kummelin ansiosta elämäni oli hiukan kevyempää.”
Krista haluaa pitää ilosta kiinni, sillä sairauden ja kipujen myötä se on koko ajan karkaamassa.
”On oma valinta, miten päättää nähdä maailman. Minä haluan valita enemmän komediaa ja vähemmän tragediaa. Viljelen myös mustaa huumoria. Kuolemalle saa nauraa päin naamaa.”
Syöpähoidot veivät Krista Launosen pikakelauksella vanhuuteen. ”Tunsin olevani nelikymppinen kahdeksankymppisen kehossa.”

Elämän kovin kolaus oli siskon kuolema

Niitäkin hetkiä on ollut, kun ei ole hymyilyttänyt lainkaan. Kristan elämän kovin kolaus on hänen sisarensa kuolema jouluna 2016. Kristaa neljä vuotta vanhempi isosisko sairastui vakavasti ja kuoli seitsemän vuotta diagnoosin jälkeen.
”Olimme sekä biologisia sisaruksia että sielunsisaria. Siskoni oli yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Hänen menettämisensä jälkeen kadotin elämäniloni ja kyvyn nauraa pitkäksi aikaa.”
Vaikeinta oli hyväksyä elämän epäoikeudenmukaisuus. Tuntui sietämättömältä, että terveellisesti elänyt, kaikille hyvää tahtonut 47-vuotias saattoi äkkiä sairastua ja kuolla.
Krista suree sisartaan joka päivä. Kaipaus ei lopu, mutta nykyään muistelemisessa pilkahtaa myös ilo yhteisistä hetkistä.
”Kun suljen silmäni, tunnen siskoni läsnäolon ja kuulen hänen äänensä. Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa, että rakkaus ei koskaan kuole.”
"Kipukohtaukset olivat niin rajuja, etten voinut tehdä muuta kuin huutaa sikiöasennossa lattialla."

Apua ystävistä ja meditaatiosta

Hymy on hyytynyt ajoittain myös Kristan oman sairauden aikana. Kantasolusiirtojen myötä Krista kuvailee joutuneensa helvetin esikartanoon, ja välillä helvettiin.
”En tiennyt, että ihminen voi kokea sellaista kipua menettämättä tajuntaansa. Kipukohtaukset olivat niin rajuja, etten voinut tehdä muuta kuin huutaa sikiöasennossa lattialla.”
Kantasolusiirtojen jälkeiset kivut ovat olleet Kristan syöpämatkan synkimmät hetket. Silloin hän on pelännyt mielenterveytensä puolesta.
”Aloin meditoida päivittäin, jotta en sekoaisi.”
Vaikeina hetkinä Krista on saanut tukea tiheästä turvaverkostaan, perheestä ja ystävistä. Hänelle on kannettu herkkuja, kukkia ja mielenkiintoista luettavaa sänkyyn. Kun jalat kantoivat, Krista on viety kasvohoitoon ja mökkiretkelle.
"Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen uskaltanut etsiä ja löytää kutsumusammattini. Saan valtavasti voimaa ihmisten opettamisesta ja valmentamisesta.”
Tärkein tuki on ollut puoliso. Sairauden alkumetreillä Krista tiuski miehelleen, että tämä voi lähteä, jos haluaa. Krista ei tahtonut, että mies eläisi puolikasta elämää vaimonsa sairauden vuoksi. Mies ei hievahtanutkaan.
Myös taide ja kirjoittaminen ovat olleet Kristan selviytymiskeinoja. Silloin, kun Krista oli liian huonossa kunnossa maalatakseen, hän katseli taideteoksia netistä ja kävi virtuaalisilla museokierroksilla.
Krista palasi töihin yrittäjäksi heti, kun hänen vointinsa salli. Työ auttaa pysymään järjissään kipujen ja hoitojen keskellä. Lisäksi se on osa Kristan elämän tarkoitusta.
”Ajattelen, että ihminen voi parhaiten, kun hänellä on kyky rakastaa ja tehdä työtä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen uskaltanut etsiä ja löytää kutsumusammattini. Saan valtavasti voimaa ihmisten opettamisesta ja valmentamisesta.”
Krista Launosen perheeseen kuuluvat poika, puoliso ja sekarotuinen Frida-koira. Lemmikki toipuu vuorostaan lääkärikäynnistä.

Syöpä ei opettanut mitään erityistä elämästä

Hiukset ovat vain hiuksia. Ulkonäöllä ei ole merkitystä. Vakava sairaus opettaa jotain tärkeää elämästä. Syöpä on taistelu.
Krista puuskahtaa, kun hän luettelee syöpään yleisesti liitettyjä kliseitä. Hän haluaa omalta osaltaan kyseenalaistaa vääriä uskomuksia. Kristan mielestä on puppua, että vakavasti sairaana ulkonäöllä ei olisi merkitystä.
”Ulkonäöllä on valtava merkitys! Seuraava sytostaattihoito tekee minusta ehkä taas kaljun. Se on hirveää. Lääkkeistä johtuva lihominen on inhottavaa. Kärsin siitä, etten mahdu vanhoihin vaatteisiini. On kurjaa elää kehossa, joka ei tunnu omalta.”
Krista ei pidä syöpää opettajanaan.
”Syöpä ei ole opettanut minulle mitään erityistä elämästä. En halua liittää sairauteeni positiivisia ajatuksia. Syöpä ei myöskään ole taistelu, joka voitetaan tai hävitään. Syöpä on sattumalta iskevä katala tauti, jota en toivo kenellekään.”
"Mieleeni asettui ihana rauha, kun lakkasin olettamasta, että minun tai kenenkään varalle on jokin suunnitelma.”
Joidenkin ihmisten on vaikeaa suhtautua vakavasti sairaaseen. Eräs ystävä lähetti tekstiviestin ja sanoi suoraan, ettei kestä sairautta ja lähtee siksi Kristan elämästä.
Tärkeimmät ystävät jäivät. Krista kiittää lähipiiriään vuolaasti siitä, miten he ovat toimineet. Hän haluaa, että häntä kohdellaan kuten ennenkin. Krista ei kaipaa sääliä vaan rakkautta ja läsnäoloa.
”Haluan yhä kuulla työpaikan ongelmista, hankalista lapsista, ärsyttävistä puolisoista ja selkäkivuista. On myös syöpäsairaan vastuulla tehdä pelisäännöt selviksi. Ystäväni ovat noudattaneet toiveitani uskomattoman hienosti.”
Työ on Krista Launosen suuri intohimo. ”Olen onnekas, koska olen saanut tehdä työtä, jota rakastan.”

Elämässä on paljon sattumaa

Krista uskoo sattumaan. Hän sai sattumalta syövän, ja yhtä sattumalta hän tapasi tulevan puolisonsa kolmetoista vuotta sitten. Suojatietä ylittäessään Krista kiinnitti huomion komeaan vastaantulijaan ja kääntyi katsomaan taakseen. Kun myös mies käänsi katseensa, Krista pyysi tuntematonta läheiseen ravintolaan oluelle.
Siskon kuoleman jälkeen Kristan maail- mankatsomus vahvistui: ei ole olemassa jumalaa tai mitään suurempaa suunnitelmaa ihmisen varalle. Kukaan ei ohjaa meitä ulkopuoleltamme.
Elämälle ei ole tarkoitusta.
”Jonkun korvaan tämä saattaa kuulostaa kovalta. Minulle ajatus tuo lohdun. Mieleeni asettui ihana rauha, kun lakkasin olettamasta, että minun tai kenenkään varalle on jokin suunnitelma.”
”Ei ole varmoja vastauksia siihen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu tai ei tapahdu. Siksi on tärkeintä keskittyä elämään.”
Krista ei pidä todennäköisenä sitä, että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen. Olisi toki ihanaa kohdata sisko ja muut poisnukkuneet läheiset, mutta hän ei usko niin käyvän.
”Ei ole varmoja vastauksia siihen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu tai ei tapahdu. Siksi on tärkeintä keskittyä elämään.”
Krista on suunnitellut omat hautajaisensa viinitarjoilusta ja musiikista alkaen. Itkeä saa, mutta ennen kaikkea hän toivoo, että hautajaiset olisivat sellaiset kuin monilla alkuperäiskansoilla: juhlat elämälle.
”Toivon, että hautajaisissani iloittaisiin siitä, mitä kaikkea sain elämässäni kokea.”
"Vaikka en pidä syöpää opettajana, tiedostan, että se on karsinut turhat rönsyt elämästäni. En jatkuvasti enää havittele jotain, enkä suorita elämää.”
Tänään Krista ei mieti kuolemaa. Hän keskittyy hetkessä elämiseen ja hyvistä asioista iloitsemiseen. Hetkittäin hän on hyvin onnellinen. Onnea on vaikkapa oman lapsen hymy, yhteyden tunne puolison kanssa ja ystävän tapaaminen.
”Olen hetkittäin jopa onnellisempi kuin terveenä ollessani. Vaikka en pidä syöpää opettajana, tiedostan, että se on karsinut turhat rönsyt elämästäni. En jatkuvasti enää havittele jotain, enkä suorita elämää.”
Krista haaveilee kivuttomista päivistä, maalaamisesta, työkyvystä, rakkaudesta ja siitä, että saisi olla pitkään äiti lapselleen.
Jos terveys ja maailmantilanne antavat myöten, Krista haluaisi matkustaa taideaarteiden luo Italiaan.
2 kommenttia