Tunnettua joululaulua mukaillen: ”No onkos tullut pesä, nyt talven keskelle?” Käpylinnut nimittäin aloittavat pesintänsä jo talvella, tammi-helmikuussa.

Ajoitus tarkoittaa sitä, että käpylintu saattaa hautoa munia paukkupakkasessa. Se on melkoinen suoritus, kun otetaan huomioon, että hautomisen tarkoitus on pitää munat lämpöisinä. Käpylinnun pesä on kyllä hyvin eristetty, mutta silti.

Muutenkaan nämä väriläiskät eivät pakkasesta hätkähdä. Tämän talven ­ensilumilla minulla oli ilo päästä kuvaamaan isokäpylintuja retkelläni Helsingin Vuosaaressa. Linnut ruokailivat kaikessa rauhassa merenrannan matalassa käkkärä­männyssä suojautuneena tuulelta ja tuiverrukselta.

Yleensä käpylinnut paljastavat läsnäolonsa päästelemällä vienoja, helkähteleviä ääniä – niin tapahtui nytkin. Lentäessään käpylinnuista lähtee kilkattelevia ”kip-kip-plyt-plyt”-lentoääniä, jotka muistuttavat pienten kellojen helkähtelyä.

Käpylintuja kuulee melko usein, mutta harvemmin niitä pääsee kunnolla näkemään. Ne kun viihtyvät korkealla puiden ­latvustoissa, jossa käpyjäkin on eniten. Joskus voi käydä niin hyvä tuuri, että käpylinnut ovat seisoma­korkeudella, jolloin niitä pääsee mukavasti seurailemaan ja kuvaamaan.

Isokäpylintu on maailman suomalaisimpia lintu­lajeja, sillä sen levinneisyys ei ulotu kovin pitkälle maamme rajojen ulko­puolelle. Mänty taas on Suomen yleisin puu­laji, ja isokäpylintu on sopeutunut sen hyödyntämiseen. Paksulla ja vahvalla nokalla männyn­kävyn suomut aukeavat tehokkaasti.

Käpylinnun ylä- ja alanokka menevät ristiin. Nokan kärki toimii kuin leikkuri, joka halkaisee kävyn suomun. Sitten käpylintu sieppaa esiin tulleen siemenen kielellään ja heittää herkkupalan kitusiinsa.

Nokan paksuus ­vaihtelee eri lajeilla sen mukaan, miten haastavaan ravintoon ne ovat erikoistuneet.

Isokäpylinnulla on paksumpi nokka kuin sen lähisukulaisella pikku­käpy­linnulla. Pikku­käpy­lintu viettää aikaansa lähinnä kuusikoissa, kun taas iso­käpy­linnun löytää varmimmin nauttimassa männynkäpyjen antimista.

Pohjoisen metsien salaperäinen taviokuurna muistuttaa väritykseltään ja olemukseltaan käpylintuja. Taviokuurnan nokka on kuitenkin hennompi. Taviokuurna on Lapin eksoottisimpia ja kiehtovimpia lintuja. Minua on aina kiehtonut tämä mystinen lintu, jonka ulkonäkö ja nimi poikkeavat niin paljon useimmista muista siivekkäistä.

Näin taviokuurnan ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä nuorena miehenä, kun olin syksyisellä vaellusretkellä Lemmenjoen kansallispuistossa. Käppäilin kaikessa rauhassa tunturikoivikossa, kun yhtäkkiä kuulin vienoa viheltelyä.

Vielä vihertävien lehtien keskeltä erottui punainen hahmo, joka istuskeli oksalla papukaijamaisen näköisenä. Olin jo tuossa vaiheessa lukenut sen verran luonto­kirjallisuutta ja -lehtiä, että pystyin heti määrittämään lajin. On aina yhtä säväyttävää, kun sattumalta retkeillessään näkee jonkin lajin ensimmäistä ­kertaa. Siinä on aitoa löytämisen riemua.

Taviokuurna on salaperäinen lintu, joka viettää pesimäaikana piilottelevaa elämää iki­kuusikoiden kätköissä. Toisin kuin käpylinnut, taviokuurna luottaa ravinnonhankinnassaan marjoihin. Sen tavoittaakin usein istuskelemasta pihlajasta.

Talvella taviokuurna tulee ihmisten ilmoille murkinan perässä. Pohjois-­Suomessa se on tyypillinen lintulautojen vieras. Sitä kiinnostavat auringonkukan siemenet siinä missä tiaisia ja punatulkkujakin. Käpylintuja tuskin lintulaudalla nähdään.

Taviokuurnan nimen alkuosa on ilmeisesti samaa juurta kuin yleiskielen taaja, joka tarkoittaa usein toistuvaa. Tämä kuvastaa linnun ruokailutapoja.

Kuurnaaminen puolestaan merkitsee siivilöimistä. Taviokuurna syö talvella pihlajanmarjoja, mutta ei niele niitä kokonaan, vaan purskuttaa ja siivilöi eli kuurnaa marjoista pelkät siemenet suuhunsa.

Niin käpylinnut kuin taviokuurna kuuluvat peippolintuihin. Sekä taviokuurnalla että kirjosiipikäpy­linnulla on selvästi erottuva valkoinen ­siipipeili, kun taas iso- ja pikkukäpylinnun höyhenistössä ei juuri näy valkoista. Kirjosiipikäpylintu on muutenkin eksoottisempi tapaus. Sen pääasiallista ravintoa ovat lehtikuusen siemenet, ja lajin levinneisyys ulottuu pitkälle Siperiaan. Kaikkia ”pohjolan papukaijoja” eli niin käpylintua kuin taviokuurnaa yhdistää se, että koiraat ovat punaisia ja naaraat ovat väritykseltään vihertävän harmaita.

Käpylintujen kannat vaihtelevat voimakkaasti havupuiden siemensadon mukaan. Hyviä käpyvuosia tulee keski­määrin neljän vuoden välein. Linnut saattavat pesiä kuusien käpy­vuosien mukaan jopa tuhannen kilometrin päässä edellisvuotisesta pesimäpaikasta.

Tänä talvena ainakin Etelä-Suomessa on päässyt näkemään näitä pohjoisten ­metsien ilopillereitä, sillä kuuset ja ­männyt ovat notkuneet kävyistä.