Lapsuudestani opin turvallisuutta, huolettomuutta ja sitä, että elämä jatkuu pilvettömänä. Voin toteuttaa itseäni urheilemalla sekä lukemalla, ja kaiken yllä vallitsi tietty rannattomuus ja huolettomuus.

Nuoruudessa iskevät yleensä vaikeudet ja kompleksit. Niin minullakin. Niistä selviydyin vetäytymällä lukemaan omiin oloihini. Lukeminen on minun merimerkkini.

Hämeenkyröstä jos mistä opin sosiaalista toimintaa ja konkreettista yhdessä tekemistä. Kaupunkilaispojalle ne olivat suuria elämyksiä. Sillanpää-seurassa kunnostettiin ja aktivoitiin porukassa Töllinmäkeä ja Myllykolua.

Ekbergin kahvilassa Bulevardilla olen vastavuoroisesti oppinut pitämään yhteyksiä helsinkiläisiin kirjallisuus- ja kulttuuripiireihin. Se on symbolinen tapaamispaikka.

Julkisuudesta opin sen hurman ja viettelyksen, joka vie, ja sitten sudenkuopat. Siinä aallokossa taiteilu vaatii kylmäpäisyyttä, jotta voisi selviytyä.

Toisaalta en kiellä, ettei julkisuudesta olisi ollut minulle myös hyötyä – ainakin urani alussa tuntemattomana kirjallisuuden tutkijana.

Leskeys opetti, että jos sen kauden eläisin uudelleen, malttaisin mieleni paremmin ja eläisin enemmän lasteni kanssa. Olisi pitänyt hiljentää, mutta halusin hukuttaa pohjattoman surun ylenmääräiseen tekemiseen.

Aviossa elämisestä olen ymmärtänyt, että jos vähänkin pystyn vähentämään itsekeskeisyyttäni, se alkaa sujua. Tätä olen testannut, ja kenties pientä paranemista on havaittavissa.

Juhani Ahosta opin, kuinka kirjailijakin voi hoitaa elämänsä ja taloutensa niin, että voi aidosti nauttia elämästä. Kirjailijan ei suinkaan tarvitse olla onneton luuseri

Mika Waltaristakin olen tehnyt elämäkerran, ja hänestä ei oikeastaan voi oppia mitään. Hän on niin ainutlaatuinen.

Huomata Waltarista sen sijaan saattaa, että jos täysin ja pelkästään antautuu työlleen, siinä syntyy myös tulosta. Hän oli onnellinen vain kirjoittaessaan.

F.E. Sillanpäältä opin kohtalon toteuttamisen. Hän teki sen, mitä tehdä täytyi, ja mitä hän ei tehnyt, sitä ei tehdä voinut. Ainoan suomalaisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan elämään perehtyminen opetti minut näkemään, kuinka vaikeata on kestää menestystä.

Myös viinan kiroista opin F.E. ­Sillanpäältä. Hänen holtiton heittäytymisensä alkoholin valtaan oli karmea tapaus.

Lapsiltani olen oppinut armotonta kriittisyyttä. Teen mitä tahansa, he eivät koskaan tahdo hyväksyä. Lasten kanssa välit olivat joskus kireät. Nyt ne ovat parantuneet ja vähän lämmenneetkin.

Alkukesällä lähti painoon jälleen yksi kirjoittamani kirja. Yritin sen jälkeen varata kolme viikkoa vapaata, mutta edelleenkään en ole täysin oppinut levon tärkeyttä: sitä, ettei aina edellisen projektin valmistuttua hyökkäisi heti uuteen.

teksti Hannu Koskela kuva Joonas Brandt