Yksi mammografia oli jäänyt väliin – kiky-kiireiden vuoksi. Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin ei aavistanut, millainen elämänvaihe hänellä oli alkamassa alkusyksystä 2016.
– Kävin elokuussa gynekologillani. Hän kehotti minua menemään mammografiaan ja myös rintojen ultraäänitutkimukseen. Rintani ovat sillä lailla hankalat, että niistä on vaikea löytää mitään itse tunnustelemalla.
Tästä alkoi vaihe vaiheelta etenevä sairauskertomus. Ann Selin muistaa eri tilanteet tarkasti, ja nyt puolitoista vuotta myöhemmin hän kykenee kertomaan kokemansa liikuttumatta.
Päivät ennen diagnoosia olivat pitkiä ja leikkauksen jälkeiset syöpähoidot rankkoja. Pistäessään piikkiä vatsaansa Ann Selin mietti, että hän valitsee ruton ja koleran välillä.
Röntgenlääkäri teki mammografian ja sitten ultraäänitutkimuksen. Hän katsoi potilastaan ja totesi, että vasemmassa rinnassa näkyy isompi massa ja oikeassa pienempi.
– Seuraava tutkimus oli paksuneulanäyte. Myös vanhat seulontakuvat kerättiin tutkittaviksi. Niistä ilmeni, että jo vuonna 2014 oikeassa rinnassa näkyi jotain. Sitä ei ollut kuitenkaan diagnosoitu ilmeiseksi syöpänäkymäksi, vaikka tämä olisi ollut relevantti tieto.
Digiaika teki tempun, kun Ann Selin sai Mehiläisestä kännykkäänsä tiedon tulosten valmistumisesta.
– Nämä tulokset voi antaa vain lääkäri. Oli perjantai, ja aloin jahdata työterveyslääkäriä. Minun oli pakko saada tieto ennen viikonloppua.
Onneksi tarmokas työterveyshoitaja onnistui tavoittamaan lääkärin.
– Lääkäri soitti ja varmisti, että olen rauhallisessa paikassa. Hän jatkoi, että tulokset eivät ole hyviä. Ra-
tionaalisena ihmisenä kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lääkäri sanoi, että HYKSiin lähtee lähete.
Edettiin perjantaista viikonlopun yli maanantaihin, kun Kirurgisesta sairaalasta soitettiin. Ann Selin sai sieltä ajan torstaiksi.
– Tapasin kirurgin ja syöpähoitajia, ja minusta otettiin monenlaisia verikokeita.
Julkinen terveydenhuolto näytti, miten tehokkaasti asiat etenevät kiireellisissä tilanteissa.
– Tunsin itseni sairaaksi vasta hoidoissa. Jossain vaiheessa ajattelin, että lopetan hoidot kesken, mutta rationaalinen minäni voitti, Ann Selin sanoo.
Ann Selin muistaa, että hän tunsi olevansa enemmän vihainen kuin peloissaan.
– Keskittymiskykyni oli heikko, ja jouduin pitämään vapaata töistä. Minulla on ollut terveysongelmien vuoksi hengenvaarallisia tilanteita aiemminkin. Ajattelin, etten olisi enää tarvinnut rintasyöpää. Suvussani sairautta ei ole, verisuonitauteja sitäkin enemmän. Sain lopulta selville, että geneettinen syy rintasyöpään on vain kymmenellä prosentilla potilaista.
Ann Selin leikattiin Kirurgisessa sairaalassa 7. lokakuuta. Oli kulunut puolitoista kuukautta siitä, kun hän oli käynyt gynekologilla ja prosessi oli käynnistynyt.
Kasvain poistettiin osaleikkauksessa.
– Leikkauksessa poistettiin myös pari vartijaimusolmuketta. Leikkausarpi on pieni, mutta ikuisena muistona siitä on väriaineesta ihoon jäänyt turkoosi läiskä.
Leikkausta seurasi jälleen piinallinen, kolme viikkoa kestänyt jakso, jolloin piti odottaa patologin lausuntoa.
– Se oli ikävä väli, ja ajatukset seilasivat. Kuvittelin toiveikkaasti, että selviän jatkosta pelkillä sädehoidoilla.
Viisi läheistä ystävää oli sitä mieltä, ettei Ann Selinin pidä mennä kuulemaan tuloksia
yksin.
– Onneksi on kavereita! Maria Jungner lähti mukaani, mikä oli onni. Hän teki muistiinpanot siitä, mitä lääkäri ja hoitaja kertoivat. En olisi itse kyennyt vastaanottamaan kaikkea informaatiota.
Vasen, isompi patti osoittautui kalkkisaostumaksi. Oikea, alle millin kokoinen kasvain oli kuitenkin aggressiivista sorttia, tyypiltään helposti imusolmukkeisiin ja verenkiertoon leviävää.
Sytoshow’n alkaminen oli järkytys.
Ensimmäinen hoito Hyksin Syöpätautien klinikalla oli marraskuun puolivälissä. Läheisten konkreettinen tuki oli edelleen tärkeää.
– Ystäväni Raija Haapanen tuli avuksi ensimmäisellä kerralla. Solumyrkyn jälkeen ei saa ajaa autoa, ja Raijan puoliso lupautui kuskiksi. Minna Metsälään olin yhteydessä hetkillä, jolloin olin aivan down. Myös Hilkka Olkinuoran tuki auttoi.
Kuusi sytostaattihoitoa kolmen viikon välein uuvuttivat Ann Selinin. Hän sanoo, että leikkauksen haavakivut olivat pieniä verrattuna solumyrkkyjen aiheuttamaan oloon.
– Oli armollista, etten tiennyt kaikkea etukäteen. Valkosoluarvoni laskivat ihan alas, ja sytostaattihoitojen jälkeen jouduin pistämään kotona vatsaani kolme luuytimen toimintaa kiihdyttävää piikkiä. Yksi piikki maksaa 1 100 euroa, joten olen iloinen veronmaksaja – maksoin lääkkeistä muutaman euron.
Olo vaihteli kortisonihoidon aiheuttamasta hyperaktiivisesta tilasta täydelliseen voimattomuuteen.
- Tunteet tulivat pintaan, kun pää oli kalju.
Muutama päivä sytostaattihoidon jälkeen Ann Selin oli kokonaan poissa pelistä.
– Luita ja lihaksia särki. Löysin vain yhden asennon, jossa pystyin olemaan sohvalla niin, ettei minuun sattunut. Nenä ja suu vuotivat verta, ja sormenpääni menivät niin kraatereille, ettei iPhonen sormenjälkitunnistus toiminut.
Väsymys oli hirvittävä, mutta Ann Selin ei kyennyt nukkumaan. Hän oppi rytmin, jolla selvisi eteenpäin. Hyperaktiivisina hetkinä Ann Selin pystyi käymään jopa puhekeikoilla ja kokouksissa, mutta kivuliaimpina aikoina hän oli ”aivan veke”.
– Onneksi joustavat työkaverini auttoivat ja olivat valmiina silloin, kun en kyennyt hoitamaan työasioita. Koska immuniteettia ei ollut, jouduin myös Meilahden päivystykseen, jossa aloitettiin välittömästi antibioottihoito.
Ann Selinin sveitsiläinen ystävä totesi, että syöpähoidot ovat barbaarisia. Sytostaattihoidot tuhoavat aina myös terveitä soluja.
– Jossain vaiheessa hoitoja ajattelin, etten jaksa. Että lopetan ne. Rationaalinen minä voitti kuitenkin matsin.
Masennuksen ja kuolemanpelon keskellä Ann Selin kykeni tekemään testamentin ja hoitotahdon.
Sytostaattihoidot loppuivat maaliskuussa 2017, minkä jälkeen vuorossa olivat vielä sädehoidot.
– Sädehoitoa annettiin viitenä päivänä viikossa 14–15 kertaa. Sain hoidosta onneksi vain vähän iho-oireita, mutta hiukset alkoivat lähteä ennen toista sytostaattihoitoa. Pyysin ystävääni, kampaaja Raija Sarlinia luokseni ja ottamaan koneen mukaansa. En halunnut, että letti on tukkoina tyynyllä. Kaikki kerralla pois oli parempi vaihtoehto.
Ann Selin ei arvannut, miten tärkeät hiukset olivat hänelle olleet.
– Tunteet tulivat vahvasti pintaan, kun pää oli kalju. Hankin nopeasti peruukin. Jälleen tukena oli ystävä, tällä kertaa Sirpa Leppäkangas, joka oli makutuomarina. Kuokkasen peruukkiliikkeessä minua auttoi loistava, ammattitaitoinen myyjä. En halunnut kaljullani kuuluttaa syöpääni.
Tukka alkoi kasvaa takaisin viime kesäkuussa, ja heinäkuussa Porissa Suomi-Areenalla Ann Selin esiintyi jo ilman peruukkia. Nyt tukka kihartuu kauniisti ja tekee hänestä nuorekkaamman näköisen kuin entinen hiusmalli.
– Sytokiharaa tämä on. Tukka tekee nykyään, mitä lystää, hän naurahtaa.
Kun diagnoosista oli kulunut vuosi, Ann Selin sai kuulla jälkitarkastuksessa, että tilanne näyttää nyt hyvältä. Synninpäästön syövästä hän saa kuitenkin vasta viiden vuoden päästä.
Rintasyöpä ei ole ollut Ann Selinin ainut koettelemus. Lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien kertyneet liikakilot olivat kymmenen vuotta sitten jo sitä luokkaa, että ne vaikuttivat terveyteen.
– Kun äitini kuoli, olin 21-vuotias ja muuttanut juuri lapsuudenkodistani omaan kotiini. Se oli rankka vaihe henkilökohtaisessa elämässäni. Söin suruuni.
Vuonna 2008 Ann Selinin oli pakko myöntää, etteivät ohjakset olleet enää käsissä. Vuotta myöhemmin hän pääsi lihavuusleikkaukseen.
– Painoin leikkaukseen mennessä 125 kiloa. Laihduin kahdessa vuodessa operaation jälkeen yhteensä 50 kiloa. Leikkaus aiheutti kuitenkin myöhemmin mahahaavan ja munuaiskiviä, jotka jouduttiin murskaamaan. Sisuskalut eivät ole ennallaan niin ison leikkauksen jälkeen, mutta paino on pysynyt kurissa.
Vuonna 2011 Ann Seliniä huimasi, ja hän meni pään magneettikuvaukseen.
– Lääkäri soitti jo samana iltana ja kertoi, että minulla aivoaneurysma eli valtimon pullistuma aivoissa.
Aneurysma on vaarallinen, koska se voi kasvaa ja puhjeta.
– Minut leikkasi yksi maan parhaista aivokirurgeista, Juha Hernesniemi. Kallo avattiin, ja leikkaus meni hyvin. Minulle ei jäänyt siitä mitään neurologisia vaivoja.
Koettelemukset eivät loppuneet tähänkään. Samana vuonna 2011 Ann Selin sai salmonellan Egyptissä. Tilanne oli niin paha, että hänen munuaisensa melkein lakkasivat toimimasta.
Ystävien tukiverkko oli Ann Selinille tärkeä sairauden vaikeimpina kuukausina.
Koettelemuksistaan huolimatta Ann Selin on tehnyt näyttävää työuraa. Hänet valittiin vuonna 2002 PAM ry:n puheenjohtajaksi ja äänestettiin uudelle nelivuotiskaudelle kesäkuussa 2015.
Ann Selin on myös kansainvälisen palvelualojen liiton puheenjohtaja, ja hän istuu SAK:n hallituksessa ja työvaliokunnassa. Vuosina 2017–2019 hän toimii myös Syöpäklinikan Tuki ry:n puheenjohtajana.
– Työ on ihmistä varten. Palkansaajat tarvitsevat kollektiivisen äänen, eikä kaikkea pidä tehdä talouden ehdoilla. Minun on oltava työssäni paksunahkainen, ja kestän mielestäni hyvin myös kielteisen palautteen. Sitä tulee varsinkin vaikeissa tilanteissa molemmilta äärilaidoilta.
Elämä ei ole silti pelkkää työuraa. Ann Selin on itse perheetön, mutta veli Lasse Selinin perhe on hänelle läheinen.
– Ystävien tukiverkko oli niin kattava, ettei minun tarvinnut kaataa syöpähoitojen aikana rajuimpia tunteitani Lassen perheen niskaan. Halusin varjella heitä.
Itä-Helsingissä asuva Ann Selin sanoo, että nyt kunto kohenee vauhdilla.
– Jaksan nyt jo käydä pari kolme kertaa viikossa lenkillä ja olen aloittanut kuntosalilla fustraharjoittelun.
Meri on Ann Selinille henkireikä. Sen rantamilla ajatus kulkee vapaana kaikesta kivusta, surusta ja pelosta.
Teksti Liisa Talvitie, kuvat Johanna Myllymäki
Lue myös:
