Apu

PAMin puheenjohtaja Ann Selin: Musiikkia tehdessä en mieti murheita enkä työasioita

PAMin puheenjohtaja Ann Selin: Musiikkia tehdessä en mieti murheita enkä työasioita

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin on 57-vuotias helsinkiläinen.
Teksti Leena Raivio
Kuvat Johanna Myllymäki
Mainos

"Kun laulan tai soitan kitaraa, voin päästää irti kaikesta muusta. Tämä on minulle tärkeää, sillä olen muuten hyvin työorientoitunut. Musiikkia tehdessä keskityn, enkä mieti mitään murheita enkä työasioita. Aion yllättää laulamalla kansainvälisen järjestömme kongressissa Liverpoolissa.

Isotätini Olga vaikutti siihen, että minusta tuli järjestöihminen. Olin jonkinlainen Olgan maskotti, pääsin Marttojen ja Kaatuneitten omaiset -järjestön kokouksiinkin. Olga ei ollut niinkään puhuja vaan tekijä. Hän opetti, että pitää tehdä asioita yhteiseksi hyväksi. Tämä arvomaailma on kantanut minua koko elämäni.

Lapsuuteni vietin Helsingin Myllypurossa. Siellä oli hyvin toimiva kaupungin nuorisokerho, joka piti meidät poissa monesta pahanteosta. Pelasimme korttia, pingistä ja biljardia. Teimme laskettelumatkoja ja meillä oli bändejäkin. Kerhon isäntäpariskunta oli meille kuin toiset vanhemmat.

Ensimmäisen kerran koin yhteisöllisyyden tunteen vahvana, kun Helsingissä oli suuret Suomen Työväen Urheiluliiton liittojuhlat. Olin 19-vuotias ja minua pyydettiin airueksi kulkueeseen, joka lähti Hakaniemen torilta. Meitä oli valtava määrä liikuntaryhmiä eri puolelta Suomea, ja olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, kun kävelimme stadionille.

"Siteeraan usein Nelson Mandelaa"

Pääsin Liikeliittoon lähetiksi 15-vuotiaana. Parin viikon kuluttua minua tarvittiin jo toimistotöihin. Pikku hiljaa tuli muita tehtäviä. Järjestötyössä ylivoimainen elämänoppi on ollut, että uralla pääsee etenemään, kun keskittyy omaan tehtäväänsä ja tekee sen niin hyvin kuin osaa. Se kyllä huomataan.

Kuntosalista on tullut minulle tärkeä paikka. Tänäkin aamuna aloitin päivän siellä. Kun sairastuin rintasyöpään, voimat katosivat täysin sytostaattihoitojen aikana. Olen kokenut millaista on, kun ei kerta kaikkiaan jaksa mitään. Nyt en koskaan sano, etten jaksa, jos kyse on vain siitä, että en viitsi tai ei huvita.

Esikuvani on Nelson Mandela ja hänen elämäntyönsä. Siteeraan häntä usein: ”Asiat näyttävät aina mahdottomilta, kunnes ne on tehty.”

Palkat pitäisi saada Suomessa sellaisiksi, että omalla kokopäivätyöllä tulee toimeen. Minulla nousee karvat pystyyn, jos joku sanoo, että pitää hyväksyä matalapalkkaisuus, jota sitten tuetaan sosiaaliturvalla. Ihmisen pitää saada ja voida olla ylpeä siitä, että tulee toimeen työllään. Tällainen ajattelu on suomalaisilla vahva edelleen. Tämä ei ole pelkkä toimeentulokysymys vaan myös ylpeyskysymys.

Olen päässyt muutamista ennakkoluuloistani: parsa ja maksa ovat nykyään suurinta herkkuani, vaikka ennen en voinut kuvitellakaan syöväni niitä. Ihmisetkin ovat yllättäneet. Luulin Jyrki Kataista koppavaksi oikeistopoliitikoksi, kunnes osuimme samalle maanpuolustuskurssille. Huomasin, että hänellä on sosiaalistakin omaatuntoa. Kokoomuslaiseksi ministeriksi hän pyrki aika hyvin ottamaan yhteiskunnan eri kerrostumat huomioon ja halusi ymmärtää palkansaajienkin asemaa."

Juttu julkaistu Avussa 25-26/2018.

Julkaistu: 6.7.2018