Apu

Pamela Tola: ”Näin vaikea lapsuus on näyttelijälle hankala lähtökohta"

Pamela Tola: ”Näin vaikea lapsuus on näyttelijälle hankala lähtökohta"
– Olen traumataustainen ihminen, joten olen opiskellut erilaisia kehoterapioita ja tutkinut vaihtoehtohoitoja ensisijaisesti auttaakseni itseäni. Mutta koko tämä ahdistava maailma, se mihin sukelsin roolihahmoni myötä, tuli ihan uniin asti ja näin painajaisia, näyttelijä Pamela Tola kertoo uudesta roolistaan.
Julkaistu: 17.8.2022

Puhelun taustalla kolistelevat teinit, kun Pamela Tola yrittää ohjeistaa heitä. Hänellä on loman päätteeksi hieman flunssainen olo ja käheä ääni.

– Aikaisemmin olisi menty vaan pienessä nuhassa eteenpäin, mutta ajat ovat erilaiset. Toisaalta se on hyväkin, saapahan sairastaa rauhassa.

Ohjaustöitä tehnyt Tola nähdään syksyllä psykologisessa trillerissä Sijainen. Synkeä aihe ja traumatisoitunut roolihahmo menivät hänellä ihon alle.

– Näyttelemäni henkilö on aika pimeä ja tekee hulluja tekoja. Mutta eihän kukaan ole pelkästään hullu tai paha. Traumatisoituneen ihmisen käyttäytyminen on aina kiinnostanut minua.

Tunnekokemukset apuna roolityössä

Tola on kertonut avoimesti elämänsä kipukohdista, joihin on kuulunut esimerkiksi lapsena koettua ­turvattomuutta.

– Olen traumataustainen ihminen, joten olen opiskellut erilaisia kehoterapioita ja tutkinut vaihtoehtohoitoja ensisijaisesti auttaakseni itseäni. Mutta koko tämä ahdistava maailma, se mihin sukelsin roolihahmoni myötä, tuli ihan uniin asti ja näin painajaisia. Samalla se oli monitahoinen ja kiinnostava työ, missä hahmo ei ole pelkästään kiltti ja kiva ihminen.

Tola uskoo, että hänen kokemuksistaan on hyötyä näyttelemisessä.

– Käytän tunnekokemuksiani roolitöissä. En silti toivo, että kenellekään tulisi kammottavia kokemuksia. Toisaalta niitä voi käyttää ja niistä voi ammentaa.

Samalla Tola ajattelee, että näin vaikea tausta on näyttelijälle hankala lähtökohta.

– Jos on vaikka jäänyt lapsena vaille huomiota, hyväksyntää ja rakkautta, näyttelijänä sen vajeen yrittää ehkä täyttää ulkoapäin, mutta sieltä tulee harvoin korjaavia kokemuksia. Päinvastoin, työympäristö voi olla aika raadollinen. Olen opetellut herättelemään tunteita myös positiivisen kautta.

Sijainen Elisa Viihteellä 14. elokuuta alkaen.

Kommentoi »