Apu

Paluun tekevä Chisu: ”Tyttäreni on inspiroinut minua"



Paluun tekevä Chisu: ”Tyttäreni on inspiroinut minua"

Kolme vuotta taukoa pitänyt laulaja jännittää, miten hänen uusi levynsä otetaan vastaan.
Teksti Johanna Yrjölä
Kuvat Jaakko Jaskari

Laulaja-laulunkirjoittaja Chisu tekee parhaillaan paluuta julkisuuteen kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen. Elämä lapselle -konsertissa keskiviikkoiltana esiintynyt Chisu myönsi, että paluu on saanut hänen tunteensa myllertämään.

– Myönnän, että minua jännittää, miten ihmiset sanovat uusista biiseistä, ja löytääkö yleisö vielä musiikkini. Kolme vuotta on pitkä aika, ja kuulijakuntani on varmasti aika erilaista kuin ennen taukoa, Chisu kertoi Helsingin Hartwall Arenalla järjestetyssä konsertissa.

Taukonsa aikana Chisu on paitsi kirjoittanut uutta musiikkia, myös tullut viime lokakuussa pienen tyttövauvan äidiksi. Vaikka laulaja on nauttinut uudesta tilanteesta ja kotona perheen parissa vietetystä ajasta, veri on vetänyt häntä niin ikään vahvasti keikkalavoille.

– Olen ikävöinyt kovasti tekemistä ja työtovereita. Elämässä on hyvä pitää tietty tasapaino – sopivasti kotia ja työtä. Onnellisuus syntynee siitä, että tekee tasaisesti vähän kaikkea, eikä vain täysmääräisesti jotain koko ajan.

Entistä vakavampi Chisu

Laulajan lokakuussa julkaistavalta neljänneltä sooloalbumilta on jo saatu maistiaisia Ihana-sinkkubiisin verran. Chisun mukaan perheen perustaminen on sekin vaikuttanut osaltaan sanoituksiin.

– Pieni tyttäreni on tietysti inspiroinut minua kappaleeseen. Mutta ehkä vielä enemmän siinä on kyse parisuhdejutuista, ja mukana on epäilyä siitä, että kaikki voi mennä aivan tuhoon. Pidän paljon mustasta huumorista.

Polaris-nimisellä albumilla kuullaan muutenkin aiempaa vakavampi Chisu. Tummanpuhuviin tunnelmiin ovat vaikuttaneet laulajan mielestä niin ympröivässä maailmassa kuin omassa itsessäkin tapahtuneet muutokset. 

– Luulen, että albumilla kuullaan iän tuomaa vakavuutta. Eikä meitä ympäröivä yhteiskuntakaan ole tällä hetkellä mitään kuplivan kaunista katsottavaa. Siksi halusin tehdä levyn, joka ui välillä aika syvissäkin vesissä. Mikään hautajaislevy se ei silti ole, Chisu kertoi.

Myös Elämä lapselle -konsertti koskettaa Chisua tänä vuonna erityisellä tavalla. Lastenklinikoiden Kummit ry:n järjestämä kerää varoja lastenklinikoille ja lastentautien tutkimussäätiölle.

– Äitiyden myötä jo pelkästään uutisetkin tuntuvat synkemmiltä. Minua on alkanut mietityttää, millaisen maapallon jätämme jälkeläisillemme. Lapset kun elävät tässä maailmassa aikalailla aikuisten armoilla.

Julkaistu: 16.9.2015