Apu

Paluu juurille



Paluu juurille

Hyvää alkanutta Avun juhlavuotta!
Teksti Marja Aarnipuro

Apu perustettiin lamavuonna 1933 työttömien auttamiseksi. Lehden irtonumero maksoi kaksi markkaa, mistä työtön myyjä sai 1,25 markkaa perheensä elättämiseen. Perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Haluamme juhlavuotenamme kunnioittaa lehden alkuperää monellakin tapaa.

Avun historiasta kumpuaa vahva sosiaalinen omatunto. Meillä on juhlavuotenamme mahdollisuus palata juurillemme ja kantaa kortemme kekoon edistämällä nuorten työllistymistä.

Haluamme haastaa myös muita yrityksiä mukaan talkoisiin. Apu toimii juhlavuotena yhteistyössä Valtakunnallisen työpajayhdistyksen sekä Perheyritysten liiton kanssa. Perheyritysten liitto kartoittaa jäsenyritystensä työvoiman tarvetta, ja työpajayhdistys tarjoaa jäsentyöpajojensa joukosta sopivan kontaktin. Kampanjamme teema on ”Anna apu nuorelle työttömälle”.

Juhlavuoden 2013 aikana nuorten työllisyys näkyy Apu-lehden toiminnassa monella tavalla. Lehti kannustaa muita yrityksiä mukaan nuorten työllistämistalkoisiin sekä kirjoittaa yhteistyökumppaneiden, yritysten ja nuorten kanssa yhteistyössä saavutetuista onnistumisista.

Yksikin vuoden aikana työpaikan saanut nuori on merkittävä saavutus. Jos tämän lehden sivulta 30 alkavan jutun Oona löytää töitä, meillä kaikilla on syytä juhlaan. Tulevaisuus on tahdon asia.

Julkaistu: 1.1.2013