Lievät pakkotoiminnot ovat yleisiä. Joskus raja normaalin ja pakonomaisen tarkistamisen välillä on veteen piirretty viiva. Keskeistä on oma kokemus: kuinka paljon tarkistamisesta on haittaa ja paljonko siihen uppoaa aikaa? Stressaantuneena mieleen voi helposti tunkea ajatuksia tai toimintoja, joista voi olla vaikea päästää irti.

Jokaisella on enemmän tai vähemmän ajatuksia, jotka voitaisiin luokitella tilapäisiksi pakko-oireiksi. Tietyissä ikävaiheissa, kuten varhaisaikuisuudessa, oireita esiintyy enemmän. Yleensä ongelmaksi muodostuvat oireet alkavat viimeistään nuoruusiässä. Lapsellakin voi olla taikauskoista käyttäytymistä tai toistamisen pakkoa. Lapsuudessa ohimenevät pakkoajatukset tai rituaalit ovat kuitenkin hyvin normaaleja. Ne liittyvät kasvuun ja hermoston kehitykseen.

Pahimmillaan pakko-oireet ovat todella haittaavia, kivuliaita ja jopa invalidisoivia. Silloin kyse ei ole enää siitä, jäikö kahvinkeitin päälle. Yksi esimerkki on käsien pesu vereslihalle. Oireet voivat olla sitkeitä.

Perinnölliset tekijät selittävät pakko-oireita keskeisesti, mutta yleensä ympäristötekijät laukaisevat oireet ja muokkaavat oirekuvaa. Geneettisesti pakko-oireilla on yhteyttä muiden neuropsykiatristen häiriöiden, kuten autismikirjon häiriöiden tai ADHD:n kanssa.

Aluksi kannattaa perehtyä netistä löytyviin pakko-oireiden omahoito-ohjeisiin tai tutustua niitä koskevaan kirjallisuuteen. Lievissä häiriöissä uhat ovat hyvin tunnistettavia. Ydinajatuksena on kohdata epämääräisenä vellova ahdistus sen sijaan, että turvautuu pakkotoimintoihin, kuten ylettömään tarkistamiseen. Ylenmääräisen ahdistuksen kanssa ei kuitenkaan pidä jäädä yksin. Voit turvautua läheisiin tai tarvittaessa ammattiapuun.

Rituaali, vaikkapa lukituksen tarkistaminen kotoa lähtiessä, rauhoittaa – mutta vain hetkeksi. Pian ovelle pitää palata uudestaan, eikä siltikään saa varmuutta asiaan. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, ettei ihminen pääse ulko-ovea pidemmälle ja jää kodin vangiksi. Pakko-oireinen voi ajatella, että välttyy uhalta, jos tarkistaa vielä kerran kaikki lukot. Vakuuttelu pitää hakea aina uudestaan. Ulkomaailma voi tuntua niin uhkaavalta, ettei sitä pysty kohtaamaan. Pakkotoiminnot taas ylläpitävät epäluottamusta itseen ja omaan toimintaan.

Turvan tunne on pitkälti epävarmuuden sietokykyä. Se toimii suhteessa muihin ihmisiin, sillä emme voi aina ennakoida toisten käyttäytymistä. Pitää vain oppia luottamaan siihen, että asiat järjestyvät.

Muutoksessa on keskeistä altistuminen ahdistavalle tai pelottavalle asialle. Jos mielesi tekee palata kotiin tsekkaamaan liedet ja kahvinkeittimet, lykkää ajatusta. Se on vaikeaa, sillä aluksi ahdistus vyöryy päälle ja olo tuntuu hyvin epämukavalta. Anna ahdistuksen tulla, hengitä ja tutki, millaisia muita tunteita herää. Harjoituksia kannattaa tehdä alkuun päivittäin.

Pakko-oireet jatkuvat, kun alat toimia niiden mukaan. Silloin ne tuppaavat kaappaamaan ajatukset ja kaiken vapaan tilan. Siksi kannattaa keskittyä asioihin, joista saat hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia. Ne voivat olla ihan mitä tahansa, vaikkapa saunomista, leipomista, lukemista, ystävien tapaamista tai tanssia.

Pakko-oireiseen häiriöön on nykyisin tarjolla tutkimusnäyttöön perustuvia tuloksellisia hoitoja, jotka auttavat vaikeissakin oireissa. Lievissä tapauksissa voi riittää psykologin tapaaminen.

Mitä vakavampia oireet ovat, sitä vahvemmin suositellaan psykoterapiaa. Usein vaikeissa oireissa tarvitaan lisäksi lääkehoitoa. On tärkeää tutkia huolellisesti, selittääkö pakko-oireita jokin toinen yhtäaikainen ongelma. Esimerkiksi masennus saattaa toisinaan laukaista tilapäisen pakko-oireen. Kun masennus hoidetaan, myös pakko-oireisuus vähenee.

Erilaiset käyttäytymisterapeuttiset menetelmät ovat hoidossa keskeisiä. Ajatuksena on oppia sietämään paremmin esimerkiksi epävarmuutta, likaisuutta tai bakteereja. Psykoterapiassa altistus voidaan toteuttaa käytännössä niin, että mennään yhdessä tilanteisiin, jotka laukaisevat pakko-oireista käyttäytymistä. Lyhytkin psykoterapia eli 3–6 kuukauden hoitojakso voi muuttaa tilanteen paremmaksi.

Asiantuntija: psykologi ja psykoterapeutti Matti Isosävi, Terveystalo

Lähde ja lisätietoa: mielenterveystalo.fi