Apu

Paju on yllättävän monimuotoinen ja huonosti hyödynnetty kaunotar

Paju on yllättävän monimuotoinen ja huonosti hyödynnetty kaunotar

Pajupusikossa kuhisee, kun valkohapsisen halavan lenninhaiveniset pikkuiset siemenet kypsyvät.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Myöhäissyksyn maisemaa koristavat valkohahtuvaiset halavat. Monihaaraiseksi kasvava puu tai pensas pilkottaa muun pajukon joukosta mielikuvia luoden. 

Muista pajuista poikkeavan halavan syysasu on satumaisen pörheä. Pumpulimaiset haituvat irtoavat tuulenpuuskan pyöriteltäviksi. 

Onpa halavan haituvia joskus käytetty puuvillan korvikkeenakin. Materiaalia kutsuttiin ruotsalaiseksi puuvillaksi, mutta laatu ei vastannut odotuksia, ja kysyntä tyrehtyi.

Useimmista pajuista poiketen halava kukkii vasta kesäkuussa puun ollessa jo täydessä lehdessä. Silloin kukinta jää huomaamatta ja puu tunnistamatta, sillä kukat ovat muiden pajujen kaltaisia. Vasta syksyllä on halavan vuoro näyttää valkoinen pukunsa.

Maailmalla tunnetaan yli neljä ja puolisataa pajulajia. Suomessa niitä on rekisteröity parikymmentä. Lisäksi pajut risteytyvät keskenään, joten lajin määrittäminen on usein hankalaa. Lukuisia pajulajeja on jalostettu myös koristepuiksi.

Pääosa pajuista kasvaa pyöreähköinä pensaina, eräät ovat puumaisia ja pienimmät jäävät varvuiksi, etenkin tunturipaljakalla kasvavat miniatyyrikokoiset pajut. Napapajut, vaivaispajut ja verkkolehtipajut jäävät tunturissa kulkijan jalkoihin pienen kokonsa vuoksi. Läheltä katsottuna pienten pajujen kukat ja lehdet ovat kuitenkin kauniita. 

Pajuja esiintyy koko maassa. Ne viihtyvät kosteilla kasvupaikoilla. Nopeakasvuiset pajut valloittavat kesantopellot ja muodostavat pusikoita aivan veden läheisyyteen. Raita ja muutamat muut lajit pitävät kuitenkin kuivemmasta ympäristöstä.

Koristeellisia pajulajeja on istutettu puistoihin ja pihoihin. Monet koristekasvina käytetyt lajit ja lajikkeet ovat ulkomailta tuotuja tai jalostettuja. Pallomaiset terijoensalavat ovat valloittaneet lähes koko Suomen, ja kookkaat hopeapajut somistavat pihoja hohtavilla lehdillään. 

Halavat ovat syksyn koristeellisimpia puita. Oikealla yksityiskohta kiiltopajun kukinnasta.

Pajut ovat puita, pensaita tai vain pieniä varpuja. Kookkain Suomessa löydetty paju on Espoossa kasvava raita, jonka ympärysmitta on 661 senttiä. Korkeutta Espoon pajulla on yli 12 metriä. Pisimmäksikin on yltänyt espoolainen raita. Hoikan puun latva ylettyy 26,2 metrin korkeuteen.

Kiiltopaju on Suomen yleisin pajulaji. Sitä näkee teiden varsilla kevään airuena, kun pajunkissat maalis–huhtikuulla aukeavat loistamaan kevätauringossa.

Suomen harvinaisin paju lienee itäinen taigakasvi talvikkipaju, jonka läntisimmät esiintymät ovat Kuusamossa ja Tervolassa. Ne ovat kaikki emikasveja, joten luonnollista lisääntymistä ei tapahdu, ja pienet muutokset saattavat hävittää lajin Suomesta.

Talvikkipaju on äärimmäisen uhanalainen ja ainoa rauhoitettu pajulaji.

Tunnetuin pajulaji on varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista kukkiva raita, jota kiiltopajun ohella kerätään virpomisoksiksi. Keväällä palmusunnuntain virpojat ja länsisuomalaiset pääsiäisnoidat ovat kiertäneet talosta taloon toivottaen hyvää tulevaa vuotta.

Aurinkoisena päivänä kissoissa käy kova kuhina, kun mehiläiset, kimalaiset ja muut pörriäiset hakevat ravintoa itselleen ja pesässä kasvaville toukilleen. 

Raita on tärkeä ravintokasvi myös lukuisille suurperhosille. Mettä kaipaavat keväällä erityisesti aikuisina talvehtineet perhoset. Raidan lehdet kelpaavat jäniksille ja kotieläimille pureskeltaviksi. 

Monet puussa elävät kääpälajit lahottavat puuainesta, minkä vuoksi yli 50-vuotiaita raitoja tapaa harvoin.

Pajujen hedekukat ovat värikkäämpiä kuin emikukat.

Pajuissa on hyödynnettävää enemmän kuin tiedämmekään. Pajuja on käytetty lääkintään jo satoja vuosia. Kuoren salisylaattien kuumetta alentava ja särkyjä vähentävä vaikutus on tunnettu laajalti maailmalla. Uusia rohdoskäytön muotoja tutkitaan edelleen.

Perinteisiä pajukoreja valmistetaan yhä runsaasti. Taitavat käsityöläiset punovat kauniita koriste- ja käyttöesineitä sitkeistä pajunoksista. Koripaju sopii erityisen hyvin punontatöihin. 

Runkopuusta saadaan huonekaluja.

Lapsuudesta moni muistaa keväisen pajupillin teon. Sopivia pillipuita etsitään vanhempien opastuksella heti, kun pajun nestevirrat käynnistyvät ja kuori irtoaa herkästi. Perinteenä on kilpailla, kenen pilli soi parhaiten. 

Raaka-aineena pajua on käytetty meillä vasta vähän, vaikka sitä voidaan kasvattaa märillä ja niukkaravinteisilla, muuhun viljelyyn sopimattomilla paikoilla. Esimerkiksi Ruotsissa energiapajun tuotanto on ollut aivan eri tasolla kuin Suomessa. Pajua käyttämällä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä, korvata öljypohjaisia tuotteita ja tuottaa uusiutuvaa energiaa.

Kasvaessaan pajut käyttävät tehokkaasti ravinteita ja sitovat haitallisia aineita, minkä vuoksi niitä on jopa käytetty jätevesien puhdistamiseen ja raskasmetallien sitomiseen luonnosta. Pajukot runsaine juuristoineen estävät myös maan eroosiota.

Pajun hyödyntämiseksi etsitään uusia käyttömahdollisuuksia. Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Aalto-yliopisto selvittävät, miten pajubiomassaa voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Jo nyt tiedetään, että paju soveltuu hyvin sokerin lähteeksi etanolin tuotannossa. 

Teksti ja kuvat Riitta Angervo ja Aarre Leskinen

Julkaistu: 3.12.2017