Päivi Räsänen: Uusi lapsenlapsi syntyi
Puheenaiheet
Päivi Räsänen: Uusi lapsenlapsi syntyi
Niilo Räsänen kuvaili puolisonsa tekevän paljon töitä. - Päivin tuntien hän on parhaimmillaan silloin, kun on kunnon stressi päällä.
20.9.2017
 |
Apu

Kansanedustaja Päivi Räsänen vietti harvinaista elokuva-iltaa Helsingissä Ikitie-elokuvan kutsuvierastilaisuudessa Niilo-aviomies rinnallaan.

- Käymme todella harvoin elokuvissa, korkeintaan kerran vuodessa, Päivi tunnusti.

Pariskunta kertoi iloiten saaneensa viikko sitten perheeseen uuden lapsenlapsen.

- Siiri on älyttömän pieni ja nätti. Tämä on ollut ihanaa! Olemme tavanneet hänet kaksi kertaa ja yrittäneet tehdä hyvän ensivaikutelman. Odotan jo, että pääsisin jossain kohtaa vaihtamaan vaippoja. Se on aina sellainen kohokohta vastasyntyneen kohdalla, Päivi nauroi.

Syksyä hän kuvaili muuten yllättävän kiireiseksi.

- Eduskunnassa pyörii taas yhtäaikaa niin monta asiaa. Sisäministeriön hallinnon alan asiat työllistävät minua edelleen. Tulin juuri tilaisuudesta, jossa käsiteltiin terrorismin torjuntaa. Se on vakava aihe, kuten myös on illan elokuvan aihe.

Kirjailija Antti Tuurin ja ohjaajien Aku Louhimiehen ja AJ Annilan käsikirjoittama elokuva Ikitie kertoo amerikansuomalaisista, jotka teloitettiin Neuvostoliiton vihollisina 1930-luvulla.

Teksti Annika Vuorensola, kuva Jaakko Jaskari

1 kommentti