Päivän tv-tärppi: Ranskalaisklassikko tarjoilee jazzia ja murhia
Kulttuuri
Päivän tv-tärppi: Ranskalaisklassikko tarjoilee jazzia ja murhia
Hissillä mestauslavalle. Lauantai klo 21.00 Yle Teema & Fem.
Julkaistu 20.1.2018
Apu

Louis Mallen 1958 ohjaama Hissillä mestauslavalle on ranskalaisen elokuvan klassikko. Aineksiltaan perinteinen, mutta toteutukseltaan moderni rikosjännäri teki Jeanne Moreausta (kuvassa) tähden, ennakoi ranskalaisen elokuvan 1960-luvulla kukoistanutta uutta aaltoa ja esitteli uuden tavan käyttää jazzia elokuvamusiikkina.

Moreau esittää rikkaan liikemiehen vaimoa, joka on yhdessä rakastajansa (Maurice Ronet) kanssa suunnitellut aviomiehensä murhan. Rikosjuoni karkaa kuitenkin käsistä sattuman ja inhimillisten erehdysten puuttuessa peliin.

Elokuvan upean, trumpettivetoisen musiikin sävelsi ja osin improvisoi modernin jazzin suuri uudistaja, amerikkalainen Miles Davis yhtyeineen. Harvoja elokuvia on säestänyt yhtä surumielinen, urbaania yksinäisyyttä henkivä musiikki.

Jotain perinjuurin jazzillista on myös elokuvan rakenteessa. Sen tarina käynnistyy suoraviivaisesti, mutta jakautuu pian kolmeen oikullisesti etenevään tarinaan, jotka lopussa yhdistyvät tyylikkäästi.

Hissillä mestauslavalle on sekä perinteistä syvästi tietoinen että niitä rohkeasti uudistava elokuva. Kenties juuri siksi se on kestänyt aikaa paremmin kuin moni tunnetumpi seuraajansa.

(Ascenseur pour l’échafaud, 1958/88 min) ****

Teksti: Tarmo Poussu

Kommentoi »