Päivän tv-tärppi: Mitä, jos Uuno Turhapuro olisi todellinen henkilö?
Kulttuuri
Päivän tv-tärppi: Mitä, jos Uuno Turhapuro olisi todellinen henkilö?
Uuno Turhapuro on monumentaalinen hahmo.
Julkaistu 25.11.2017
Apu

Dokumenttisarja Kansalainen Turhapuro ­leikittelee ajatuksella Uunosta todellisena ­henkilönä.

Miksi Uuno Turhapuro ansaitsi oman ­dokumenttisarjan, ohjaaja Lauri Nurkse?

– Uunohan on monumentaalinen hahmo, joka on ­ollut olennainen osa suomalaista populaarikulttuuria 70-luvun alusta aina tähän päivään. Jokaisella on ­hänestä mielipide – suuntaan tai toiseen. Minusta oli hauska ja omituinen ajatus lähteä tutkimaan Uunoa ikään kuin olemassa olevana henkilönä.

Millainen on oma Turhapuro-historiasi?

– Uuno-suhteeni on lämmin ja nostalginen. Uunon lapsenomaisuus on ollut pienestä pitäen tunnistettavaa. Lisäksi hänen kykynsä heittäytyä puhuttelee ­minua. Oli uskomatonta päästä katsomaan elokuvat nyt läpi itsensä Vesku Loirin kanssa. Sain kysyä häneltä mitä tahansa!

Mihin haluaisit heittäytyä Uunon jalanjäljissä?

– Uunohan on kokeillut yli sataa ammattia poliisikoirasta presidenttiin. Oma, salainen haaveeni olisi ­kokeilla radiotoimittajan työtä. Uunohan uskalsi 80-luvulla kokeilla tätäkin ammattia täysin pelotta. Hän oli todellinen tutkiva journalisti.

Onko Uuno Turhapuro väärin ymmärretty?

– Ainakin siltä osin, että Turhapurojen avioliitto mielletään usein huonoksi. Se ei pidä paikkansa. Elisabeth ja Uuno hyväksyvät toisensa ja osaavat puhua ­ongelmansa auki. Heidän suhteessaan on kiintymystä ja rakkautta. Se oli itsellenikin ihana oivallus.

Kansalainen Turhapuro, lauantaina 25.11. kello 20.30 MTV3.

Teksti Laura Friman, kuva Filmituotanto Spede Pasanen

Kommentoi »