Kesäkuun 9. päivänä ukrainalaisessa Harkovan kaupungissa pelataan jalkapallon EM-kisojen alkulohkon ottelu Hollanti–Tanska. Harkovan laitamilla sijaitsee Kachanovskajan naisvankila, jossa Ukrainan entinen pääministeri Julija Tymošenko istuu seitsemän vuoden vankeusrangaistustaan. Tuomio on selkeän poliittinen. Vankilassa Tymošenko on joutunut vartijoiden pahoinpitelemäksi. Huhti-toukokuussa hän oli kolme viikkoa syömälakossa.
Tymošenkon kohtelun vuoksi EU-komissaarit ovat ilmoittaneet boikotoivansa Ukrainassa pelattavia EM-otteluita. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ja muutama muukin valtionjohtaja on perunut kisamatkansa.
Voi pyhä paitsio! Ikään kuin futiskisat kärsisivät siitä, että tv-katsojat eivät näe vip-aitioissa patsastelevia poliitikkoja. Entä jos Merkel olisi ilmoittanut, että kotiin jäävät Mesut Özil, Bastian Schweinsteiger, koko Nationalmannschaft?
Niin urheilun arvokisoja boikotoitiin vielä kylmän sodan aikaan. Syynä oli milloin Afganistanin miehitys, milloin Etelä-Afrikan rotusorto, usein pelkkä härkäpäisyys.
Urheiluboikotit ovat pitkästä aikaa taas pinnalla. Jääkiekkopiirejä on puhuttanut päätös myöntää vuoden 2014 MM-kisaisännyys Valko-Venäjälle, Euroopan viimeiselle diktatuurille, jossa oppositiopoliitikkoja ei pelkästään vangita, vaan myös murhataan.
Lätkäpomo Kalervo Kummola ei halua viedä kisoja Valko-Venäjältä. Kummolan mielestä urheilua ja politiikkaa ei saisi sotkea toisiinsa. Lausunto on monella tapaa järjetön, etenkin kun sen esittäjä itse nousi vuoden 1999 vaaleissa eduskuntaan juuri urheiluvaikuttajan meriiteillään.
Jussi Halla-aho ja joku muukin ajattelija on keksinyt puolustaa Valko-Venäjän kisoja sillä argumentilla, että Kiinankin annettiin taannoin järjestää olympialaiset, vaikka maan ihmisoikeustilanne on vielä pahempi kuin Valko-Venäjällä.
Outoa logiikkaa. Hölmöyttä perustellaan aiemmilla hölmöilyillä.
Jalkapallon EM-kisojen perumista on esittänyt toistaiseksi vain ryhmä ranskalaisia filosofeja, eikä kukaan kai ottanut heitä vakavissaan. Ei se mitään. Ei kisojen peruminen tai boikotointi ole ainoa tapa nostaa vääryyksiä esille. Eikä välttämättä edes tehokkain. Vuoden 1936 kesäolympialaiset järjestettiin natsi-Saksassa. Osa Yhdysvaltain joukkueesta kieltäytyi matkustamasta Hitlerin kisoihin, mutta harva muistaa näitä suoraselkäisiä idealisteja, kuten Herman Neugassia tai Milton Greeniä. Pikajuoksija Jesse Owens sen sijaan on tuttu jo koulun historiankirjoista. Hän tuli, voitti ja nolasi Hitlerin, joka ei voinut käsittää, miten musta mies juoksee nopeammin kuin arjalainen.
Urheilukenttä on itse asiassa täydellinen paikka poliittiselle protestille. Kamerat ovat valmiina paikalla. Tunnetuin esimerkki lienee vuoden 1968 Meksikon olympialaisten 200 metrin juoksun palkintoseremonia, jossa Tommie Smith ja John Carlos nostivat nyrkkinsä black power -tervehdykseen vastalauseena mustien kohtelulle USA:ssa.
Pari vuotta sitten NBA-koripallojoukkue Phoenix Sunsin pelaajat tuohtuivat Arizonaan säädetyistä tiukoista siirtolaislaeista ja pelasivat yhden ottelun paidoissa, joissa seuran nimi oli kirjoitettu muotoon ”Los Suns”.
Jalkapallokentillä on nähty tapauksia, joissa maalintekijä on riisunut pelipaitansa ja esitellyt poliittista iskulausetta aluspaidassaan. Näin on tuettu esimerkiksi Liverpoolin lakkoilevia satamatyöläisiä ja Gazan asukkaita.
EM-kisoissa lauottaneen lähes sata maalia. Kunpa edes yksi maalintekijä juoksisi kameroiden eteen ja esittäisi paidassaan huolensa siitä, mitä Ukrainassa todella tapahtuu.
Myös stadionien yleisö voisi tehdä osansa Tymošenkon tukemisessa. Olisi hienoa nähdä katsomoissa vaikkapa tuhansittain vaaleita palmikkoperuukkeja. Tai ehkä ukrainalaisten naisten protestiliike Femen on hereillä ja heittää paidat pois – paljailla rinnoilla se on jo kampanjoinut kisaturistien bordellikäyntejä vastaan.
Katsomoprotestoinnissa vain mielikuvitus on rajana. 1980-luvulla itäberliiniläisen 1. FC Union -jalkapallojoukkueen fanit keksivät nerokkaan tavan puhutella valtiojohtoa. Aina kun tuomari vihelsi vapaapotkun ja pelaajat asettuivat muuriksi pallon eteen, yleisö alkoi mylviä: ”Purkakaa muuri! Purkakaa muuri!”
*
Ilkka Karisto on toimittaja, joka omisti joskus Kiovan Dynamon pipon.
