Apu

Painiuransa lopettanut Petra Olli selätti pakkomielteen: "Urani jälkeen pohdin, kykenenkö mihinkään"

Painiuransa lopettanut Petra Olli selätti pakkomielteen: "Urani jälkeen pohdin, kykenenkö mihinkään"
Painin maailmanmestari Petra Olli sanoo, ettei hän enää tunne pakottavaa tarvetta olla paras kaikessa. – Kaverini tosin sanoisivat siihen, että älä puhu paskaa.
Julkaistu: 22.11.2021

Petra Olli on tullut tunnetuksi painin monin­kertaisena arvokisa­mitalistina ja viime kevään Big Brother Vip -voittajana. Lokakuun lopulla julkaistiin toimittaja Mikko Kekäläisen kirjoittama elämäkerta Petra Olli – Painija (Tammi).

Olet ollut julkisuudessa varsin pidättäytyväinen. Elämäkerrassasi kerrot kuitenkin monia yksityiselämän paljastuksia perhetragedioista yhden illan suhteisiin. Miksi?

Eihän se helppoa ollut. Ehkä suurin syy avoimuudelle oli se, että minulle ja Kekäläisen Mikolle syntyi niin luottamuksellinen suhde. Mikko osasi vetää oikeista vivuista, ja hänen ansiostaan muutuin kirjaprojektin kuluessa avoimemmaksi. Hän myös kaivamalla kaivoi minusta juttuja. Välillä sitten huomasin puhuneeni ohi suuni. Silloin sanoin Mikolle, että tuota en sitten ainakaan halua kirjaan mukaan.

Nousit valtakunnalliseksi julkkikseksi voitettuasi EM-kultaa vuonna 2016 ja MM-kultaa vuonna 2018. Mikä on ­suhteesi julkisuuteen?

Arvioisin, että suhteeni julkisuuteen on nykyisin ihan hyvä ja neutraali. Nuorempana se tuntui oudolta ja välillä aika ikävältäkin. En ollut tottunut vastaamaan toimittajien kysymyksiin, sellainen tuntui vaikealta. Olin ainoastaan halunnut olla omassa lajissani mahdollisimman hyvä, ja kun siinä onnistuin, tuli julkisuus tavallaan sivutuotteena.

Enkä ajattele vieläkään, että olisin ­varsinaisesti mikään julkkis. Se kuulostaa edelleen oudolta.

Elämäkerrassa viitataan monessa kohtaa pakkomielteiseen voittamisenhaluusi. Miten luonteenpiirre tuli esiin Big Brotherissa?

En voi sanoa menneeni sinne hullunkiilto silmissä tai verenmaku suussa. Enkä olisi ollut hirveän pettynyt, vaikka en olisi ohjelmaa voittanutkaan. Ei se mikään maailmanloppu olisi ollut. Omasta mielestäni minulla ei ole muutenkaan enää samanlaista pakottavaa tarvetta olla kaikessa paras kuin urheiluvuosinani. Osaan olla nykyisin itselleni armollisempi. Kaverini tosin sanoisivat tähän, että ”älä puhu paskaa, kyllä se sinusta paistaa edelleen läpi”.

"Heitin aika pitkään painin rinnalla keihästä. Sain aina välillä kommentteja, että eikö tuo keihäänheitto olisi naisellisempi laji."

Moni entinen huippu-urheilija on puhunut urheilu-uran jälkeisestä tyhjyyden tunteesta. Kuulostaako tutulta?

Kyllä, täytyy myöntää. Keväällä 2020 lopettamispäätöksen jälkeen huomasin asian hyvin konkreettisesti. Vaikka oma urani loppui, ei muiden ihmisten elämä pysähtynyt mihinkään. Silloin tuli kieltämättä tyhjä fiilis. Pohdin, mitä ylipäätään haluan elämältäni. Kykenenkö edes mihinkään? Vaikka olenkin aikamoinen suorittajaluonne, ei minulla ole ­minkäänlaista koulutusta.

Tuntuiko tilanne ­pelottavalta?

Tietyllä tavalla kyllä. Ei ollut enää mitään selkeää päämäärään. Ennen edessä siinsivät aina seuraavat arvokisat. Elämä oli hyvin selkeää ja harjoittelun ­täyttämää. Urheilu-uran päätyttyä tulevaisuus oli ensimmäistä kertaa täysin auki. En ollut aluksi varma, löydänkö seuraavia maaleja ja seuraavia pisteitä, joita kohti haluaisin pyrkiä.

Naispaini oli ensimmäisen kerran olympialaisten ohjelmassa vasta 2004. Minkälaisiin ennakkoluuloihin urasi aikana törmäsit?

Heitin aika pitkään painin rinnalla keihästä ja olin lajissa suhteellisen lahjakas. Sain aina välillä sellaisia kommentteja, että eikö tuo keihäänheitto olisi naisellisempi laji. Tai mitä sinä siellä hikisten äijien kanssa käyt vääntämässä? Sellaiset ennakkoasenteet ovat vähentyneet kymmenessä vuodessa aika paljon. Uskon, että omalla esimerkilläni on ollut asian kanssa tekemistä.

Elämäkerrassasi kerrot muun muassa masennusdiagnoosistasi, jonka sait syksyllä 2019. Miten mielenterveys­ongelmiin suhtaudutaan urheilupiireissä?

Ainakin painipiireissä suhtautuminen on ollut hieman sellaista, että mehän emme mitään kallonkutistajia tarvitse.

Onneksi henkisen valmennuksen ­merkitykseen on alettu herätä myös siellä, painissa henkinen kantti on kaikkein tärkein tekijä. Jos et ole ­henkisesti vahvassa kunnossa, ei kovasta fyysisestä kunnostakaan ole hyötyä. ­Huipulla marginaalit ovat niin pienet. Toivoisin, että näistä asioista keskusteltaisiin enemmän.

"Voin keittää kahvit kolmeenkin kertaan samoihin puruihin. Kyllä se kahvilta vielä silloinkin maistuu. Ihan säästövinkkinä kaikille."

Lempikappaleesi on Taikakuu-yhtyeen Piikkilankaa. Mikä haikailevan ­imelässä rakkauslaulussa vetoaa?

Oman rakkauselämäni kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Mutta rakastan iskelmämusiikkia, ja oma kiinnostukseni sitä kohtaan syttyi nimenomaan Piikkilankaa-­kappaleen ansiosta. Se soi aina kisareissuilla, ja sen saattelemana astelin sisään kilpailuhalliin.

Täytyy silti myöntää, että kymmenen vuoden luukuttamisen jälkeen biisi alkoi vähän jo kyllästyttää. Eivät ole Piikkilangat soineet enää vähään aikaan.

Toinen kotisi on miesystäväsi luona ­Tallinnassa. Minkälaista on elämä ­kahden maan välillä?

Onhan se ihan mielenkiintoista, kun kaksi yrittäjää koettaa sumplia aikataulujaan. Välillä kun molemmilla on oikein paljon menoa ja meininkiä, kaipaisi sitä ehkä hieman enemmän rauhoittumista, mutta muutoin kaikki on mennyt hyvin. Helsinkiin pääsee nopeammin lautalla Tallinnasta kuin junalla Pohjanmaalta.

Kerro jokin salaisuutesi?

Voin keittää kahvit kolmeenkin kertaan samoihin puruihin. Kyllä se kahvilta vielä silloinkin maistuu. Ihan säästövinkkinä kaikille.

Petra Olli

  • Syntynyt: 5. kesäkuuta 1994 Lappajärvellä.

  • Asuu: Seinäjoella ja Tallinnassa.

  • Perhe: virolainen avopuoliso Indrek Vassus.

  • Työ: Painin EM 2016 ja 2018, MM 2018. Yrittäjä ja painivalmentaja.

  • Muuta: Big Brother Vip -ohjelman voitto 2021.

Kommentoi »