Image

Painajainen nettikaistalla



Painajainen nettikaistalla

Läppärien ja älypuhelinten ruudulla tapahtuvat trillerit ovat jo oma lajityyppinsä. Valitettavasti, toteaa Kalle Kinnunen.
Teksti Kalle Kinnunen
Kuvat Anja Reponen

Julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018

Meillä kaikilla on kaksi elämää: todellinen ja virtuaalinen. Verkossa esiintyy eri persoona kuin lihassa. Instaan ja Faceen läimitään ennen kaikkea iloisia tai korostetun hauskoja juttuja, Twitterissä viisastellaan ja niin edelleen.

Millaisen mosaiikin etsijä meistä verkosta löytäisi? Laaja verkkojalanjälki yllättäisi itsemmekin, jopa ne, jotka googlaavat nimeään.

Searchingissa perheenisälle käy ilmi, ettei hän tuntenutkaan 16-vuotiasta tytärtään. Tällä oli aivan toinen elämä netissä.

Elokuvan käynnistää tyttären järkyttävä katoaminen myös fyysisesti. John Chon näyttelemä tavissankari tekee kaiken minkä voi, ensin tietenkin näyttöpäätteiden äärellä.

Esteinä on identiteettivarkauksia, isän omia vainoharhoja ja sukupolvien kuilu.

Searching ei silti ole vakava draama vaan parin idean varaan rakennettu konseptielokuva ja trilleri.

Clou on tämä: elokuva tapahtuu kokonaan näyttöpäätteellä. Se koostuu mesettelystä, googlauksista, erilaisten somekanavien selaamisesta ja toki Facetime-puheluista, jotta näyttelijöiden kasvot saadaan usein esiin. Sopivasti tytär oli myös eräänlainen tubettaja, ja hänen videonsa esittelevät persoonaa isälle ja katsojalle.

Koska vietämme niin paljon ajastamme ruutujen äärellä, kannattaako siinä kehyksessä tehdä elokuviakin? Searching on myynyt maailmalla leffalippuja jopa 60-kertaisella summalla budjettiinsa nähden, joten rahamielessä vastaus on kyllä.

Idea ei ole uusi. Monet ovat nähneet lyhytelokuvan Noah, jossa seurataan somekanavien välityksellä teinisuhteen tarinaa mustasukkaisuuksineen ja pettymyksineen.

Kyseessä on jo nyt oma jännityselokuvan alagenrensä, jolle on keksitty nimi screen life. Lajityypin edustajista on nähty Suomessakin kauhuleffa Unfriended. Keväällä sai maailmanensi-iltansa Profile, jossa seurataan ”ruutuelämän” kautta, miten journalistinainen saa yhteyden ISISiin värvättyyn mieheen ja rakastuu islamistiin.

Screen life on nokkela konsepti, mutta keskeisiä vertailukohtia eivät ole Hitchcockit, joita Searchingin markkinoinnissa on nostettu esiin, vaan Paranormal Activityjen ja etenkin Blair Witch Projectin kaltaiset, järjettömiä tuottoja tahkonneet minibudjetin genrehitit.

Unfriended, Profile ja Searching ovat peräti saman tuotantoyhtiön, Hollywoodissa uraa tehneen venäläisen Timur Bekmanbetovin Bazelevs-firman kehittelemiä elokuvia. Toki kullakin hankkeella on siihen sitoutuneet tekijänsä, ja Searchingin 26-vuotiaan ohjaaja Aneesh Chagantyn kekseliäisyyttä konseptin puitteissa ei voi haukkua, mutta tietty kyynisyys hommassa haisee. Blair Witch Projectistakin alkoi paljon puhuttu mutta lyhyt found footage -buumi, jonka puitteissa tehtiin kauhuhalpiksia, jotka olivat muka kuvausryhmien jälkeenjääneitä nauhoja.

Searchingissa on kiinnostavia hetkiä. Se heittää isoja kysymyksiä muistojen luonteesta digiajalla – no, ainakin parin minuutin ajan.

Kaikki hyvä jää kuitenkin todella kökön toteutuksen varjoon. Elokuvan ihmiset on kirjoitettu aivan saatanan tyhmiksi. Halpa emotionaalinen manipulointi ja toisaalta somejuttujen, kuten emojien, tuttuudella leikkivä huumori eivät ole tasapainossa. Salapoliisitarina ei kerta kaikkiaan vakuuta.

Harhaudun ajatuksiini, vaikka tapahtumat etenevät näennäisen nopeasti.

Otollisinta yleisöä tälle sillisalaatille ovat nuoret, jotka ovat esimerkiksi pilvessä, eivätkä edes halua katsoa elokuvaa. Aprikoin sitäkin, että jos jeesusteippi ja lipputanko olisivat uusia keksintöjä, epäilemättä niidenkin käyttäminen oikein ja väärin olisi ensimmäistä kertaa elokuvassa nähtynä jossain määrin lystikästä katseltavaa. Miksei sama voisi koskea myös Snapchatin ja Google Mapsin kaltaisia somealustoja ja työkaluja.

Muistin vertauksen, jota ei ole tarvinnut tehdä aikoihin. Reilu kymmenen vuotta sitten tehtiin tietokonepeleihin pohjautuvia elokuvia, joissa pelikonseptia toistettiin niin, että tuntui kuin katsoisi jonkun toisen pelaamaa peliä. Nyt tuntuu, kuin katsoisin muukalaista selaamassa somekanaviaan. Jaksoin Searchingia puoleenväliin.

Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi tällaiseen, ajattelin. Kävelin ulos salista, otin iPhoneni käteen ja avasin Facebookin.

Julkaistu: 2.11.2018