Apu

Päijänne - jylhä suurjärvi

Päijänne - jylhä suurjärvi

Päijänne on mahtava suomalainen suurjärvi, jonka rannoilla mäet kohoavat korkeuksiin. Sen upeisiin maisemiin voi tutustua monella tavalla: melomalla, veneilemällä, hiihtämällä, laivaristeilyllä tai ihan vain ajelemalla maantietä pitkin.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Keitele vehmas ja Päijänne jylhä… Martti Korpilahden runoilemat Keski-Suomen maakuntalaulun sanat kaikuvat korvissani aina, kun vierailen lapsuuteni kotiseudulla Jyväskylässä ja matkalla ihailen tien vierestä pilkahtelevaa vuonomaista suurjärveä. Kyllähän Päijänne on jylhä. Laulussa mainittava ”vuorien huippujen kauneus ylhä” on kylläkin liioitteleva, sillä eivät Päijänteen rannoilla kohoavat metsäiset mäet sentään ihan vuorenhuippuja muistuta. Pikemminkin ne ovat vaaroja – selvästi ympäristöään korkeammalle nousevia suhteellisen loivapiirteisiä, metsän peittämiä maastonkohtia. Etenkin Päijänteen keski- ja pohjoisosissa on useita paikkoja, jotka kohoavat järven pinnasta reilusti yli sata metriä. Tällaisia maisemapaikkoja ovat esimerkiksi Kammiovuori Sysmän ja Luhangan rajamailla, Toivakan Haukkavuori, Muuramen Riihivuori sekä Jyväskylän Korpilahdella sijaitsevat Vaarunvuori ja Oravinvuori. Viimeksi mainittu kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon osana monen maan läpi kulkevaa historiallista Struven kolmiomittausketjua. Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Se lainehtii sokkeloisena, suurten selkien ja suojaisten lahtien kirjomana vesialueena Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Järvellä on pituutta 119 kilometriä, ja se on leveimmältä kohdaltaan 28-kilometrinen. Päijänteeltä löytyy Suomen sisävesien syvin kohta: järven pohjoisosassa Ristinselällä Rappukallion edustalla pohjaan on matkaa peräti 95 metriä. Aikaisempien tietojen mukaan syvyys olisi ollut yli sata metriä, mutta uudet mittaukset paljastivat tiedon hiukan ylimitoitetuksi.

Rantakukat katsovat Vanhanselän ulapalle. Päijänteelle ovat tyypillisiä sokkeloiset, vuonomaiset lahdet ja toisaalta avarat selkävedet. Vastarannan muodosta näkee, että Päijänteen ympäristö on täynnä korkeita mäkiä.

On monta tapaa tutustua Päijänteeseen. Eteläsuomalaisille helpointa on varmastikin mennä Asikkalaan Pulkkilanharjulle, josta alkaa vuonna 1993 perustettu Päijänteen kansallispuisto. Itse olen ottanut Päijänteestä mittaa tekemällä pitkiä melontaretkiä järven pohjoisosassa Muuramen kohdilla. Merellistä tunnelmaa sain ajellessani ystäväni kanssa moottoriveneellä järven suurimmalla selällä Tehinselällä. Keskellä valtavaa ulappaa osa horisontista katosi näkyvistä, niin pitkälle vettä riitti.  Kesäyön tiheässä tunnelmassa leiriydyimme saareen, jonka kalliorannat ja käkkärämännyt toivat mieleen Inarijärven. Lähellä aukeni paljon hempeämpi maisema, kuuluisa hiekkasaari Kelvenne. Kerran olin myös muikkutroolarin kyydissä koko kesäyön. Talvella luistelin kymmenien kilometrien matkan Jyväskylästä Korpilahdelle väistellen railoja ja uhmaten kovaa viimaa.  Veden altakin Päijänne on vaikuttava, sillä vesi on melko kirkasta, etenkin järven eteläosan suurilla selillä. Vanhan ajan romantiikkaa puolestaan kokee sisävesiristeilyillä, joissa järvellä on komeat perinteet. Päijänteen pitkä vesistö tarjosi korvaamattoman kulkureitin silloin, kun rautateitä tai maanteitä ei ollut. Ensimmäinen matkustajahöyrylaiva aloitti liikennöintinsä Jyväskylän ja Päijänteen eteläosan Anianpellon välillä vuonna 1856. Vielä nykyisinkin järven selkiä halkoo parisenkymmentä kaunista sisävesilaivaa, vaikka niiden merkitys on enää lähinnä virkistystoiminnassa. Jos matkustaa autolla Lahden ja Jyväskylän välillä, kannattaa joskus valita Asikkalan, Sysmän ja Luhangan läpi kulkeva maisematie. Se on vain toistakymmentä kilometriä pidempi kuin Nelostien kautta menevä reitti, mutta tarjoaa verrattomasti enemmän näkymiä Päijänteelle.

Harmaalokin poikanen ei ole moksiskaan, vaikka kuvaaja on noussut sukelluksista aivan sen viereen. Kuva on Kelventeen saarelta Päijänteen kansallispuistosta, joka sijaitsee järven eteläosassa.

Päijänne on tuhansien tarinoiden järvi. Tunnetuin menestystarina on Rapala, josta on vuosikymmenten saatossa kasvanut yksi maailman suurimmista kalastusvälineiden valmistajista. Keskellä Päijänteen suurinta selkää Tehinselkää sijaitsee Koreakoivun saari, jossa asui erakkona yli 40 vuoden ajan legendaarinen kalastaja ja vaapuntekijä Toivo Pylvänäinen. Saaressa on vielä tänäkin päivänä Metsähallituksen ylläpitämä Topin tupa.  Päijänteen syntyhistoria ulottuu yli miljardin vuoden taakse. Mannerlaattojen liikunnoissa Suomen kallioperä halkeili ja ruhjoutui. Päijänteen vanhin tunnettu halkeama on 1 600 miljoonan vuoden ikäinen Kellosalmen ruhje Padasjoella. Noin 2,3 miljoonaa vuotta sitten Euroopan ilmasto kylmeni roimasti, ja jäätikkö peitti maanosaamme laajalti. Välillä jää suli pois ja tuli sitten takaisin – tällaista lämpimämmän ilmaston vaihettahan me nytkin elämme. Pohjois-Euroopasta jää alkoi vetäytyä viimeksi reilut 10 000 vuotta sitten, ja sulava jää viimeisteli Päijänteenkin jylhät muodot. Päijänteessä on nähtävissä pitkittäisiä luoteen ja kaakon välisiä murrosvyöhykkeitä. Muinaisten mannerliikuntojen ja jääkauden ruhjovan voiman yhteisvaikutuksesta Suomen järvet ovat muutenkin poikkeuksellisen sokkeloisia, täynnä niemiä, salmia ja saaria. Jääkauden hienoimpia luomuksia ovat Päijänteen kansallispuistossa järven eteläosassa sijaitsevat pitkulaiset harjut. Asikkalan Pulkkilanharju on peräti kahdeksan kilometrin pituinen ja kapeimmillaan muutamien kymmenien metrien levyinen harjumuodostelma.

Kyllä siinä riittää ulkomaisilla ja kotimaisillakin turisteilla ihmettelemistä, kun he ajavat autolla tai pyörällä tämän maantiellä yhteen punotun saariketjun halki. Se on oikea waterworld. Päijänne on ympäristönsuojelun menestystarina. Vielä 1960-luvulla järven ympäristössä olevat paperitehtaat pilasivat vesiä, mutta nykyisin vedenlaatu on hyvä – suorastaan juotavan hyvä. Yli miljoona pääkaupunkiseudun asukasta saa juomavetensä 120 kilometriä pitkän Päijännetunnelin kautta. 

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 17.10.2017