Image

Päätoimittaja Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Kaikki ei voi olla lukijan vastuulla, eli mistä puhumme, kun puhumme totuudesta?

Päätoimittaja Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Kaikki ei voi olla lukijan vastuulla, eli mistä puhumme, kun puhumme totuudesta?
Lopulta kyse on eri lajityypeistä ja niiden vaatimuksista ja suhteesta totuuteen. Journalismissa peli on tietenkin selvä: jos kaikki ei ole totta, mikään ei ole.
Julkaistu: 18.5.2021

Norjalaisessa Exit-sarjassa kuvataan neljän oslolaisen finanssipelurin elämää, ympärivuorokautista elostelua luksushuviloilla, -kodeissa, klubeilla ja työpaikoilla. Eräänlainen sekoitus sikamiessarjoja ja Skamia siis. Katsoin sarjan kaksi tiivistä kautta huhtikuussa ja kun mainitsin aiheesta Facebookissa, tuttava muistutti, että sarja nojaa tositapahtumiin. Tiesin sen, asia mainitaan kunkin jakson alkuteksteissä, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. En sen jälkeenkään, kun tosipohjaisuudesta muistutettiin. Upporikas pörssipeluri, joka ei uskalla kertoa sterilisoinnistaan vaimolleen, joka haluaa lapsia, on hurja juttu riippumatta siitä, onko se käsikirjoittajan kynästä vai todella tapahtunut jollekulle.

Kahden kauden jaksot katsottuani googlasin arvioita ja artikkeleita sarjasta. Enemmän kuin mitään muuta se on tapa pysytellä hyvän sarjan, elokuvan tai kirjan hehkussa vielä sen päättymisen jälkeenkin.

Monissa artikkeleissa keskityttiin sarjan todenperäisyyteen, siihen, paljonko sarjasta todella oli totta ja tapahtunut niille neljälle oslolaiselle finanssihaille, joita sarjaa varten oli haastateltu. Yli puolet on totta, sanoi sarjan ohjaaja eräässä artikkelissa. Lause jäi mieleen, sillä totuuden määrällinen tarkastelu tuntui huvittavalta. Yli puolet, mitä se edes tarkoittaa? Joka toinen jakso totta ja joka toinen hatusta? Puolet luonteenpiirteistä käsikirjoittajalta?

Lopulta kyse on eri lajityypeistä ja niiden vaatimuksista ja suhteesta totuuteen. Journalismissa peli on tietenkin selvä: jos kaikki ei ole totta, mikään ei ole. Vaade on sama journalismin kaikissa lajeissa. Tarinallinen journalismi ei tarkoita tarinoiden keksimistä vaan sitä, että juttu vetää kuin hyvä tarina.

Exit ei ollut dokumentti, joten en jäänyt miettimään sen totuudellisuutta. Joissain tarinankerronnan lajeissa siihen joutuu kuitenkin väistämättä. Näistä viheliäisin on niin kutsuttu autofiktio, jossa päähenkilön tai kertojaminän elämäntapahtumat seuraavat kirjailijan ja tämän lähipiirin vastaavia. Niin tarkasti ja tunnistettavasti, että teosten tiimoilta on käyty julkisia sukuriitoja.

Tällaisten jälkeen sanaa fiktio ei osaa pitää vastuuvapauslausekkeena vaan enemmänkin työnteon mahdollistajana. Fiktion viitta antaa mahdollisuuden jatkaa kirjoittamista niissäkin tilanteissa, joissa journalistin pitäisi tarkistaa, millainen sää kuvattuna 80-luvun päivänä todella oli. Autofiktion fiktio on pragmatiikkaa, ei kokonaisen maailman keksimistä. Ja kun teoksen maailma ei ole keksitty vaan tunnistettava, tulee autofiktion kertojanääni luettua totena.

Tämä kaikki, totena otettava kertojanääni ja ymmärrys siitä, että vapauksia on otettu ja mutkia oiottu, tekee autofiktion lukemisesta usein erilaista kuin ”perinteisten romaanien”. Lukiessa autofiktio tuntuu kaikesta tosipohjaisuudestaan huolimatta pysyvän usein etäämmällä kuin tarinavetoinen romaani, jonka virtaan tempautuu. Autofiktion luonne nostaa tämän tästä asioita kirjan ja lukijan väliin. Aika jännä, että tuo on tuota mieltä polkupyöräilystä. Kukahan tuo tyyppi oikein on? Miten tuo voi ajatella sunnuntaipäivistä noin? Tarinallinen essee on lajityyppi, jonka lukeminen on samankaltaista. Toinen samansuuntainen olisi ehkä savolainen avainromaani.

Kaikki ei kuitenkaan ole lukijan vastuulla. Tästä kertoo Imagen 5/2021 kansijuttu, joka käsittelee totuutta ja etiikkaa juuri autofiktiossa. Kolme ja puoli vuotta sitten teimme kansijutun kirjailija Saara Turusesta hänen toisen romaaninsa ilmestymisen alla. Turusen tuoreessa kirjassa taas on kuvattu tätä vanhan artikkelin tekoprosessia, autofiktion suomin mahdollisuuksin. Siksi Sonja Saarikoski ja Saara Turunen aloittivat kirjeenvaihdon totuuden merkityksestä taiteessa ja journalismissa.

Twitter @niklasthesslund

Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi

Kommentoi »