
Suomessa on kaksi todellisuutta: some-todellisuus ja se varsinainen. Vaalituloksen selvittyä Twitterissä kauhisteltiin sitä, että kaksi Suomen suurinta puoluetta ovat nyt keskusta ja Perussuomalaiset. Suomi on kuulemma kovaa vauhtia siirtymässä keskiajalle ja junttiutumassa.
Ehkäpä näiden somettajien kannattaisi tehdä retki Kehä I:n pohjoispuolelle ja käydä katsomassa sitä todellisuutta, jossa suurin osa kansastamme elää. Vain joka viides suomalainen nimittäin asuu pääkaupunkiseudulla.
Juha Sipilästä ei oikein junttia saa tekemälläkään, vaikka hän pohjoisesta onkin. Oulun yliopistosta valmistunut diplomi-insinööri on yksi ensimmäisistä Oulun IT-miljonääreistä. Sipilän kotikunta Kempele on valittu Suomen luovimmaksi kunnaksi, ja siellä on lukuisia elektroniikka-alan yrityksiä.
Perussuomalaisten menestys yllätti kaikki, jopa heidät itsensä. Ja taas somessa kauhistellaan junttiutta, vaikka Helsingistä ja Uudeltamaalta valittiin eduskuntaan yhteensä kymmenen perussuomalaista. Usein unohtuu, että Raumalla syntynyt Timo Soini on elänyt Espoossa lähes koko elämänsä. Vaali-iltana Pikkuparlamentissa Soini oli kansainvälisen lehdistön ykkössuosikki.
Suomessa on monenlaisia kansanryhmiä, jotka kaikki ansaitsevat omat edustajansa Arkadianmäelle, niin humalahakuiset sahurit kuin maahanmuuttajatkin. Näin toimii demokratia. Olkaamme siitä onnellisia