Apu

Pääkirjoitus: Sillä on väliä, miten puhumme huumeista

8


Pääkirjoitus: Sillä on väliä, miten puhumme huumeista

Bilehuumeet. Viihdekäyttö. Pössyttely. Sanoilla on valtava merkitys, sillä niillä muokataan asenteita.
Teksti Marja Aarnipuro
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Sillä, kuinka myönteisesti puhumme päihteistä, voi olla kauaskantoisia seurauksia. Jos idoli vähättelee huumausaineiden riskejä ja puhuu niistä myönteisesti, vaikutus voi olla valtava. Nuoret ovat erityisen alttiita tällaiselle asennemuokkaukselle.

Huumeiden viihdekäytöllä tarkoitetaan yleensä vapaa-ajalla tapahtuvaa satunnaista käyttöä. Nämä käyttäjät ajattelevat, ettei viihdekäyttö aiheuta fyysistä riippuvuutta. He myös vähättelevät käyttöön liittyviä terveysriskejä.

Yleistä mielipidettä muokataan koko ajan myönteisemmäksi sille, että kannabis laillistettaisiin. Huomautellaan, että alkoholilla on enemmän haittavaikutuksia kuin kannabiksella. Se saattaa hyvinkin pitää paikkansa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kannabiksen käyttö voi laukaista psykoosin jo ensimmäisellä kokeilukerralla. Nuorena aloitettu kannabiksen käyttö saattaa muuttaa aivojen rakennetta pysyvästi. Pitkään jatkunut käyttö altistaa skitsofrenialle. Sen lisäksi se heikentää oppimiskykyä, muistia ja huomiokykyä. Ei siis ihan viaton huume kuitenkaan.

Bilehuumeeksi nimitetty metamfetamiini aiheuttaa käyttäjässä sekavuutta ja harha-aistimuksia tai jopa psykoosioireita. Pitkäaikaiskäytöstä seuraa neurologisia muutoksia ja riski sairastua Parkinsonin tautiin.

Huumeisiin liittyy aina myös järjestäytynyt rikollisuus. Mietitäänpä tarkkaan, miten niistä puhutaan.

Julkaistu: 3.4.2018