Puheenaiheet
Apu

Pääkirjoitus: Rakastu metsään!

Pääkirjoitus: Rakastu metsään!

Päätoimittaja Marja Aarnipuro: "Metsäteollisuus suunnittelee noin 1,5 miljardin investointeja Suomeen."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Kävin Metsäpäivien avajaisissa Messukeskuksessa. Onneksi kävin, sillä yllätyin ja sain mukaani uskoa tulevaisuuteen. Tilaisuuden avasi Aalto-yliopiston professori ja Suomen Metsäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Petri Parvinen. Rennosti pukeutunut karismaattinen ponnaripääproffa oli yksi parhaista puhujista, joita olen koskaan kuullut.

Parvisella oli selkeä viesti metsästä elantonsa saavalle yleisölleen: metsä- ja biotalous tarvitsee lahjakkaita nuoria. Se voi tarjota heille hienon tulevaisuuden. On aika houkutella alalle parhaat nuoret. Sukupolvenvaihdoksia on helpotettava. Työolosuhteista on tehtävä sellaiset, että nuoret kiinnostuvat. Siksi Ponssen uuden metsäkoneen ohjaamossa on Comfort-käyttöliittymä.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo sanoi uskovansa, että biotalousalalle on mahdollista synnyttää 100 000 uutta työpaikkaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämä jos mikä on musiikkia työttömyysuutisiin turtuneille korvillemme.

Metsäteollisuus suunnittelee noin 1,5 miljardin investointeja Suomeen. Uusia keksintöjä tehdään. Pian puuta käytetään vaatteissakin.

Kun tähän kaikkeen lisätään vielä metsien kyky sitoa hiiltä, paketti kuulostaa täydelliseltä. Metsät vastaavat ilmaston lämpenemiseen kasvattamalla yhä järeämpää puuta ja entistä tiheämpään. Metsien kasvava hiilinielu auttaa meitä kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan.

Julkaistu: 10.11.2014