Nepal on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Nepalin kanssa vuodesta 1983 lähtien muun muassa parantamalla maaseudun vesihuoltoa ja hygieniaoloja. Suomi on kohentanut Nepalin koulujen opetuksen tasoa. Metsäsektorillakin on saatu aikaan edistystä.

Viime viikolla Nepalia kohtasi kauan kammoksuttu katastrofi. Maanjäristyksen uhrien määräksi arvioidaan tätä kirjoitettaessa yli 2 500 henkeä. Voi vain kuvitella, mitä muita tuhoja

raju luonnonmullistus sai aikaan.

EU käynnisti kriisinhallintaoperaationsa heti. Suomi lähetti osana sitä pelastajaryhmän Nepalin järistysalueelle. Vapaaehtoisjärjestöt käynnistivät välittömästi omat katastrofikeräyksensä.

Erehdyin lukemaan netissä keskustelua, jossa kommentoitiin Nepalin auttamista. Järkytyin. Pitkässä viestiketjussa oli vain pari ihmisten hätää ymmärtävää viestiä. Loput kirjoittajat haukkuivat hyväntekeväisyysjärjestöjä ja huomauttivat, että Suomessakin on köyhiä, joita tulisi auttaa ensin. Samanlaisia sydämettömiä kirjoituksia löytyy myös Välimerellä hukkuneista siirtolaisista.

Mikä näitä kommentoijia oikein vaivaa? Mihin myötätunto on kadonnut? Miksi heikompia ja hätää kärsiviä ei haluta auttaa? Missä on inhimillisyys?

Kun lukee noita kylmiä, kovia ja itsekkäitä kommentteja, hävettää olla suomalainen. Onneksi niin harva tässä maailmassa osaa suomea.